Yksi ihminen ei voi muuttaa koko 
maailmaa, mutta yksi ihminen voi 
muuttaa yhden ihmisen koko maailman.

(Tuntematon)

 

 
9. joulu, 2017

 Tänään vielä 100-vuotisen Suomen itsenäisyysjuhlan tunnelmassa ja haluan siksi kirjoittaa  itsenäisyytemme ajassa erään sukupolvikokemuksen, tarinan, joka voisi olla monen muun suomalaisen tarina.  Minä olen sotaveteraanin lapsi kuten aika monet meistä 40 - 50-luvuilla syntyneistä ovat. Olemme kasvaneet jossain määrin "sodan varjossa" ja jokaisen lapsuus- ja nuoruusaika on ollut varmasti omannäköisensä.

Isäni (1912 - 1991) koki kolme sotaa: hän näki lapsen silmin sisällissodan v. 1918, jolloin joen yli vievä silta poltettiin (kukaan ei tiedä kumpi sodan osapuoli oli sytyttäjänä) ja 6-vuotias isäni ei enää päässytkään naapuriin leikkimään samanikäisten poikien kanssa. Hän oli kuulemma itkenyt katkerasti sillan tuhoa.

Talvisota syttyi ja kutsui nuoren miehen rintamalle pohjoiseen. Salla, Savukoski, Pelkosenniemi ja Raatteen tie, sekä 45 asteen pakkasessa kaukopartiossa vihollisen selustassa... Kuvassa talvisodan sotilaita, tässä voisi olla myös isäni, mene tiedä, kuva internetin kuvapalvelusta.

Hetken aikaa vietettiin rauhan aikaa, mutta jälleen sota kutsui isääni Karjalan kannakselle konekivääripatteriin. Monet paikkakuntien nimet ovat jääneet muistihistoriaani: Lempaala, Rautu, Äänislinna, Kiviniemen kenttäsairaala, Vuosalmi, Äyräpää, perääntymisreitti uiden yli Vuoksen, koska siltoja ei enää ollut... Kaikkea muutakin voisin isäni kokemuksista sodassa tässä kohtaa kirjoittaa, mutta en halua. Koska hänkään ei sodasta juurikaan itse puhunut, vaikka sirpaleet selässä särkivät ja painajaiset toistuivat unissa yö toisensa jälkeen... 

Traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä monin tavoin. Ne "puhuvat", vaikka ihminen ei itse puhuisikaan. Minäkään en halua niistä juuri puhua saati kirjoittaa julkisesti, koska ovat jollain tavalla kipeitä ja ne haavat ovat minun yksityisiä "sotakokemuksia" ja haluan kantaa ne arvokkaasti loppuun asti. Yhtä arvokkaasti kuin viimeiset sotaveteraanimme elävät keskuudessamme. 

Aurinkorinteen asiakkaina on kaksi sotaveteraania. On kunniatehtävä hoivata ja hoitaa, tosin he kumpikin ovat vielä vetreitä eivätkä tarvitse kovin paljon apua juuri missään. Heidän kanssaan on ilo keskustella kaikista asioista - joskus sodastakin, ainakin näin itsenäisyyspäivän aikaan. 

"Kohta poissa on veljet..."

 

Teksti: Raija Westergård

 
5. joulu, 2017

On pohjoisessa kaunis maa
tuo metsän kohdussa.
Siel talven kuuset lumiset
sen tuntureilla humisee,
kuin morsian niin armas taas
on kesä tässä maas.

Sen tuhansissa järvissä
yön tähdet kimmeltää,
siel pohjan-tulet haamottaa
ja kosket vettä ammentaa
kosk kanteleilla soitellaan,
se onpi Suomenmaa.

En millonkan mä unohtas
sun lempeet taivastas,
en tulta heljän auringos,
en kirkast kuuta hongistos,
en kaskiesi sauvua
päin pilviin nousevaa.

Tok monta näissä laaksoissa
on nähty kauhua:
kosk sota surman, kuolon toi
ja tanner miesten verta joi,
mut sankarien kunnian
sai Suomi loistavan.

Ja ihanainen, kallis maa
on meidän ainiaan.
Tuos onpi meidän huoneemme,
tuos lainehtiva peltomme,
tuos metsiemme jylhä yö
ja meriemme vyö.

Tuon tumman metsän kaikunaa
mi autuus kuultella
kosk herättää meit päivän koi
ja paimenien torvet soi,
kosk impi sinisilmänen
käy laaksois laulellen.

Mi autuus helmaas nukkua
sä uniemme maa,
sä kehtomme, sä hautamme!
Oi aina uusi toivomme!
Oi Suomensaari kaunoinen,
oi ijankaikkinen!

Aleksis Kivi: Maamme (1878)

  

Aurinkorinteen henkilökunta toivottaa kaikille asiakkaille, heidän omaisilleen, vapaaehtoisille toimijoille, muille yhteistyökumppaneille ja kotisivun lukijoille... 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

Raija Westergård

 

 
2. joulu, 2017

Itsenäisyyspäivä lähestyy ja siitä syystä olen tarkastellut erilaisia kirjoituksia ja keskusteluja lähinnä verkkojulkaisuissa sekä radiossa. Yle Radio 1 haastattelussa peresidentti Sauli Niinistö mainitsi, että Suomessa kaikkien tulisi kokea osallisuuden tunnetta: – Olen pukenut isänmaallisuuden sellaiseen sanapariin kuin ”osallisuuden tunne”. Silloin ihmisestä tuntuu, että yhteiskuntaa ollaan rakentamassa muiden kanssa samaan suuntaan. Tähän kuuluu muiden ymmärtäminen ja sen tunnustaminen, että hekin ovat osallisia jossain. Tältä pohjalta voidaan tehdä yhteistyötä.

Osallisuudesta olen ehdottomasti samaa mieltä. Tulevaisuudessa osallisuus on entistä tärkeämpää, ketään ei saa jättää yksin, ei varsinkaan ikääntyvää tai vanhusta. Osallisuus ei ole myöskään mikään uusi idea, meillä Aurinkorinteellä ollaan ymmärretty tämä jo kauan sitten, jo vuosia sitten aikana, kun Tomperin Hilkka luotsasi silloista päiväosastoa Kurjenmäkikodin alakerrassa. 

Mutta entä osattomuus? Mitä se tarkoittaa nyt, itsenäisyytemme 100-vuotispäivänä? Arjen tukiverkostojen puuttuminen koskettaa erityisesti muualta muuttaneita nuoria ja aikuisia, lapsiperheitä ja maahanmuuttajia. Osattomuus ja sivussa oleminen johtaa mielekkyyden puuttumiseen ja näköalattomuuteen. Verkostojen ja sosiaalisten kontaktien puute on riskitekijä, joka aiheuttaa kuormittumista ja palvelujen tarvetta. Osattomuus ja sivussa oleminen ei ole vapaaehtoista marginaalissa olemista, vaan sellaista, joka aiheuttaa kärsimystä.

Myös asunnoton on osaton ja sivullinen. Eikä asunnottomuus ole todellakaan aina henkilön oma syy. Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 7 107 yksinelävää asunnotonta, ja heistä lähes puolet majaili Helsingissä. Asunnottomiksi lasketaan myös ystävien ja sukulaisten luona punkkaavat, omaa asuntoa vailla olevat ihmiset. Ulkona, porrashuoneissa tai ensisuojissa asui viime vuoden lopussa koko maassa 362 ihmistä. – Osa heistä kävelee ympäri kaupunkia yöt ja nukkuu päivät, jolloin useampia lämpimiä tiloja on avoinna. Osa kulkee päivät paikasta toiseen ja hakeutuu nukkumaan yökahvilaan tai Hietaniemenkadun palvelukeskukseen. Osa asuu metsissä tai jopa vilkasliikenteisten katujen lähellä, eikä kaikilla ole suojana edes majaa. (Anna-lehti 2/2016)

Pitäisikö vielä kirjoittaa leipäjonoista? Helsingin Sanomissa mielipidesivulla oli noin viikko sitten kirjoitus otsikolla "Leipäjono on hyvinvointivaltion häpeäpilkku"  ja ihmetellään miksei yksi maailman parhaista maista pysty sosiaaliturvan avulla pitämään huolta heikoimmistaan. Suuria ruoka-avun asiakasryhmiä ovat muun muassa takuueläkkeen varassa elävät eläkeläiset, osa-aikatyötä tekevät, yksinhuoltajat ja opiskelijat. Monilla paikkakunnilla ruoka-apua on kehitetty vahvemmin ihmisarvoa kunnioittavaksi. Vantaalla luodussa Yhteinen pöytä -toimintamallissa nälkäistä asiakasta ei nöyryytetä seisottamalla häntä tuntitolkulla ulkona jonossa. (HS 23.11.2017)

"Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi,
niin täytä hänen kätensä työllä,
sydämensä rakkaudella, 
mielensä tarkoituksella,
muistinsa hyödyllisellä tiedolla,
tulevaisuutensa toivolla
ja vatsansa ruoalla"  Frederick E. Crane
 
 
Teksti: Raija Westergård

 

 

 
25. marras, 2017

"Sosiaali- ja terveyspalvelut mullistuvat jo lähitulevaisuudessa, mutta syynä ei ole uusi sote-malli vaan digitalisaatio, Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen sanoo. Sote-uudistuksen suunnittelu täyttää lehtien palstat ja vie virkamiesten ajan. Se on jättänyt varjoonsa todellisen tulevaisuuden megatrendin, joka on jo käynnistynyt. Digitalisaation ja tekoälyn tuleminen nimittäin muuttaa olennaisesti työn sisältöä ja organisointia.

Kunta-alalla digitalisaation vaikutus näkyy jo esimerkiksi vanhustenhoidossa, toimitusjohtaja Pentti Itkonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotesta sanoo. – Jo viiden vuoden päästä koti on turvallisin asuinpaikka vanhukselle. Uuden teknologian avulla voidaan kontrolloida elintoimintoja sekä valvoa rakennuksia ja elinympäristöä. Myös palvelut pystytään järjestämään uudella tavalla. Olennaista on keskittyä kuntoutukseen ja siihenkin digiteknologia tuo aivan uusia mahdollisuuksia, Itkonen sanoo.

Itkosen toinen viesti on vielä yllättävämpi: myöskään hoiva-alalla tarvittavan henkilökunnan määrä ei kasva. Tähän astihan on ajateltu, että hoiva-alan työntekijöiden kysyntä kasvaa huomattavasti tulevina vuosikymmeninä.– Vanhusten määrä lisääntyy, mutta se ennustus, että siinä samassa lisääntyisi myös henkilökunnan määrä, ei pidä paikkansa. Digitalisaation mahdollistamat etäkäynnit ja kuntouksen kehittyminen tulevat vähentämään hoitajien tarvetta.

Pentti Itkonen ei näe sote-uudistusta alan kehityksen mahdollistajana vaan pikemminkin lähitulevaisuuden mutkistajana. – Ihmisten aika ja energia menee sen pohtimiseen, että mikä on paikkani uudistuneessa organisaatiossa, johon on tullut uusia ihmisiä, toimintakulttuureja ja tapoja. Tästä seuraa väistämättä vanhan reviirin puolustamista, ja kehittäminen hidastuu. Edessä on todennäköisesti parin kolmen vuoden jakso, jolloin ei uudistuksia juurikaan tapahdu.

Itkosen mielestä työntekijöitä pitäisikin ruveta nyt kouluttamaan, jotta muutokset käynnistyisivät heti käymisvaiheen jälkeen. – Toisaalta paljon uudistuksia on jo meneillään. Siksi minua ihmetyttävät ministerien puheet siitä, että sote-uudistus on saatava, koska mitään ei ole tehty. Jos lainsäädäntö vielä viipyy, emme tarvitse koko uudistusta kohta enää ollenkaan!" (Kuntatyönantaja -lehti  5/2017)

 

On sanottava, että ministeriöiden puheet ja kannanotot joskus pistävät miettimään elämän monimutkaisuutta ja arvoituksellisuutta. Ja todellakin, monet "uudistukset ja kehittämishankkeet" kulkeutuvat maakuntiin ja kuntiin määrärahoineen hieman myöhäisellä sytytyksellä, koska moniakin - ministeriön mielestä aivan uusia innovaatioita - on saatettu kokeilla jo jossain  ja jopa otettu käytäntöön! 

Sotesta vielä ruohonjuuritason kommenttina ja peilaten em. artikkelin Pentti Itkosen ajatuksia, että koko ”sotesoppa” lienee olla vaarassa palaa pohjaan poliittisen väännön ja valtataistelun tiimellyksessä. Itse olen aina epäillyt lopputulemaa: päästäänkö todella eroon monen portaan hallintomekanismeista juurikin terveys ja -sosiaalipalveluissa, pääseekö kansalainen nopeasti ja sujuvasti terveyspalveluiden äärelle silloin kun niitä tarvitsee ja jos pääsee, niin millaisella hinnalla? Eikö tämä ole se olennainen asia tavallisen ihmisen/asiakkaan kannalta?

"Tahtoisin toteuttaa suuria ja jaloja asioita, mutta ensisijainen velvollisuuteni on toteuttaa pieniä asioita ikään kuin ne olisivat suuria ja jaloja." (Helen Keller)

 

Teksti (Kuntatyönantaja-lehteä 5/2017 siteeraten): Raija Westergård

 

17. marras, 2017

"Eikö ole miehellä valta elää rauhassa ja tahtonsa mukaan omalla kannallansa, koska ei hän seiso kenenkään tiellä, ei loukkaa kenenkään oikeutta?" Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870)

 Tällä viikolla Aurinkorinteellä jälleen monenlaista  hyörinää ja pyörinää. Ei, nyt ei tanssittu, se jääköön tulevalle viikolle, jolloin tiistaina kuullaan haitarimusiikkia kahdellakin 5-rivisellä, keskiviikkona pelimannimusiikkia sekä torstaina Ikärajaton rock: JPH-bändi saapuu keikalle ja rautalanka soikoon... Bändin viime keikalla  suosio oli taattu ja väkeä paljon tanssilattialla. Ikä ei ole este kun rokki soi...

Mutta kirjallisuudesta piti minun kirjoittaa. Inkeri Sutinen on ilmiömäinen runonlausuja, tämän me kaikki hämeenkyröläiset varmaan tiedämmekin, mutta joka kerran hämmästelen hänen muistiaan ja kykyään tulkita erilaisia tekstejä. Myös Pekka Vallinheimo (kuvassa vasemmalla) hallitsee aiheensa ja Aleksis Kivi sai aivan toisenlaisen merkityksen Pekan kertomana ja lausumana sekä myös Valle Yritys (kuvassa oikealla), joka luki mm. otteita Seitsemästä veljeksestä, sekä lausui ja lauloi Kiven runoja mm. Kaukametsä:

Alas kalliolta lapsi riensi,
äitins luoksi riensi hän,
lausui loistavalla katsannolla:
nähnyt olen taivaan maan.

”Mitä haastelet, mun pienoiseni,
mitä taivaan kaukamaast’?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain.”

Vuoren harjanteella kauan seisoin,
katsahdellen koilliseen,
siellä näin mä nummen sinertävän,
honkametsän kaukasen.

Puitten kärjill’ näin mä kunnaan kauniin,
armas päivä paistoi siell’,
ylös kunnaan kiirehelle juoksi
kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
kyynel juoksi poskellein,
enkä ymmärtänyt miksi itkin,
mutta näinhän taivaan maan.

”Ei, mun lapsein; sineydes ylhääl
taivaan korkee sali on,
siellä lamput, kultakruunut loistaa,
siell’ on istuin Jumalan.”

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’
kaukametsä haamottaa,
siellä ompi onnellisten mailma,
siellä autuitten maa.

Aleksis Kivi (1899)

 

Kiven huikean tekstin jälkeen ei voi oikeastaan kirjoittaa enää yhtään mitään. Ja tästä runosta tulee mieleen tämän viikon Porvoon tapaus, lapseen kohdistunut silmitön väkivalta, joka on järkyttänyt varmasti kaikkia. Toivon äidille ja läheisille voimaa ja valoa.

Valoa myös meille kaikille, vuoden pimein kuukausi on meneillään ja on aika sytyttää kynttilät.

 

Teksti: Raija Westergård   

 

 

 

 
10. marras, 2017

Oheinen kuva on rentoutusohjaaja Risto Rannan cd-levyn kansikuva ja minusta todella hieno ja puhutteleva kuten musiikkikin: Hetkien hiljainen muisti, Maailman tuulia ja Sateen takana. Paitsi musiikista, myös kuvasta (levyn kannesta) tulee ainakin minun mieleeni monia asioita: näen kuvassa oman lapsuuteni ikään kuin iltapäivän auringossa ja aika on värittänyt muistot keltaiseksi ja oranssiksi. Jossain tuolla takana virtaa joki ja monet lapsuudet leikit rannalla, joka oli vaaroja täynnä, mutta hengissä selvittiin...

Tänään Helsingin Sanomissa mielipideosastolla jälleen mielenkiintoinen ja ajankohtainen  kirjoitus otsikolla Elämän rajallisuuden kanssa kipuileva vanhus tarvitsee kiireetöntä läsnäoloa. Yleislääketieteen erikoislääkäri Niki Lindblom kirjoittaa vastineessaan lehdessä aiemmin ilmestyneeseen artikkeliin vanhusten lisääntyneestä alkoholinkäytöstä, että "Olen seurannut lääkärinä läheltä tilanteita, joissa vanhus käyttää alkoholia tai rauhoittavia lääkkeitä pääosin juuri eksistentiaalisen kipunsa sammuttamiseksi. Vuosien hautaamat ystävät, omien arkisten aherrustensa kanssa painivat omaiset ja ylikiireiseksi mitoitettu koti­hoito eivät useinkaan mahdollista vanhuksen elämänkipujen käsittelyä toivotulla tavalla." Lisäksi Lindblom kysyy: Mitä tälle inhimillistä kärsimystä ja lisääntyneitä terveydenhuoltomenoja aiheuttavalle tilanteelle sitten pitäisi tehdä?"

Lindblom jatkaa: "Aktiivisen ja merkityksellisen työelämän jälkeinen aika eläkeläisenä ei monenkaan kohdalla muodostu unelmien Shangri-Laksi. Tästä pitävät huolen iän karttuessa lisääntyvät sairaudet, hiljalleen rapistuva toiminta­kyky sekä tietoisuus lähesty­västä kuolemasta. Tällaisissa mietteissä kipuilevalle vanhukselle tie pullon­korkille voi olla yllättävän lyhyt.

Valistuksen lisäksi olennainen osa iäkkäiden ihmisten päihdeongelmien ennaltaehkäisyssä on omaisten ja tuttujen kiireetön läsnäolo vanhuksen elämässä. Myös kotihoidon työnteki­jöiden mahdollisimman kiireetön ja vanhusta kuunteleva työtapa olisi tässä hyödyksi. Hiipuvan iäkkään ihmisen ajatukset kuolemasta, yksinäisyydestä ja menneen elämän karikoista voivat olla vaikeasti käsiteltäviä niin ihmiselle itselleen kuin omaisillekin. 

Tästä huolimatta käsittely kannattaa. Jos vanhuksen mieltä askarruttavia asioita käydään hänen kanssaan läpi toistuvasti ja lämminhenkisesti, elämän ­rajallisuuden herättämät risti­riitaiset tunteet on mahdollista kohdata ilman päihteiden turruttavaa apua. Jos näitä eksistentiaalisia näkökohtia ei huomioida, vanhusten päihdeongelmien hoidolla ei ole sitä inhimillistä ja eettistä pohjaa, jonka se onnistuakseen tarvitsee. Pelkkä ikäryhmittäisiin grammamääriin perustuva suositusten anto ampuu vanhusten ­alkoholiongelman ytimestä pahasti ohi." 

Niin, kirjoittaja yllä todellakin tietää ja tuntee asiansa, ja on tarttunut sangen ajankohtaiseen ja kipeäänkin aiheeseen. Vanhusväestön alkoholinkäyttö on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ja ongelmia on ilmennyt lähinnä terveydenhoidossa sekä sosiaalipalveluissa. Veikkaan kuitenkin, että isoin ongelma tällä(kin) rintamalla on pääkaupunkiseudulla, vaikka toki ongelmia esiintyy muuallakin.

On totta, että kiireetön läsnäolo ja vanhusta kuunteleva työtapa ovat keskiössä hyvän ja inhimillisen vanhustyön toteuttamisessa. Hämeenkyröläinen kiire on aivan toista luokkaa kuin helsinkiläinen kiire, tämän me kaikki ymmärrämme ja olemme siinä suhteessa vielä melkein "lintukodossa", mutta tulevat vuodet ja vuosikymmenet varmasti muuttavat rakenteita meilläkin, jos vanhusmäärän lisääntymiseen ei kiinnitetä ajoissa huomiota. 

Tällaisilla ajatuksilla tänään, pilvisenä ja harmaana marraskuun päivänä.

 

Raija Westergård

 

 

 

 
5. marras, 2017

"Me olemme niin kuin uni ja niin kuin ruoho maan, joka aamulla puhkee kukkaan ja ehtoolla leikataan"  (Mika Waltari) 

 

Pyhäinpäivää vietetään täällä Suomessa hiljaisesti, edesmenneitä läheisiä muistaen ja kynttilöitä sytyttäen sekä haudoille että kotiin. Näin tein itsekin, kynttilän hento elävä liekki on kuin elämä itsessään, helposti katoava ohikiitävä hetki toisten hetkien jonossa.

Marraskuusta sanotaan, että se on "kuoleman kuukausi", jolla ei välttämättä tarkoiteta ihmisen kuolemaa vaan luonnon vaipumista lepoon odottamaan uutta kevättä. Kuun nimelle ”marras-” on annettu useita selityksiä. Sana on viitannut kuolleisiin ja henkiin, mutta myös siihen, että juuri marraskuussa kasvit ja maa tulevat ”martaiksi” eli kuolevat kylmyyden vuoksi. Kuolema on ollut läsnä myös marraskuun juhlapäivissä, joita ovat esimerkiksi pyhäinmiesten päivä, sielujen päivä, kirkollisen vuodenkierron päättävä tuomiosunnuntai sekä useiden marttyyreina kuolleiden pyhimysten muistopäivät.

Vainajien muistelupäiviä vietetään ortodoksisessa kirkossa yleensä aina lauantaina, siis juutalaisten sapattina, vanhan liiton lepopäivänä (poikkeuksena Tuomaan viikon tiistai). Tuhlaajapojan sunnuntaita seuraavana lauantaina vietetään yhtä näistä yleisistä vainajien muistelupäivistä. Tätä lauantaita nimitetään sielujen lauantaiksi. Nimi johtuu muun muassa siitä, että silloin muistellaan erityisesti niitä vainajia, joiden nimet eivät ole yleisessä tiedossa, vaan he ovat esimerkiksi kuolleet kaukaisilla mailla, sodissa, merillä, sairauksissa jne. yksinäisyydessä ja mahdollisesti kenenkään asiasta tietämättä.

Monien erilaisten uskontojen ja perinteiden ohella jokainen ihminen tietysti voi itse tykönään viettää "sielujen aikaa" milloin sen itse kokee tarpeelliseksi ja tärkeäksi. Tosiasia kuitenkin on, että uskonnoille ominainen yhdessäkokeminen on ihmiselle erittäin tärkeää, oli sitten kyseessä ilo, suru tai joku muu elämän käännekohta, ja jossa ihminen todella tarvitsee toista ihmistä. Juuri äskettäin luin jostain, miten halaaminen on kuin "iholle kirjoitettu rakkaus". Eikö ole hienosti oivallettu? 

Näissä ajatuksissa tänään kohti uutta viikkoa Aurinkorinteellä. Jälleen on paljon ohjelmaa ja arjen hyörinää, katso lisää tämän sivun yläpalkista kohdasta "Ajankohtaista tietoa".

 

Teksti: Raija Westergård

 

 
28. loka, 2017

"Yhdessäolo ja yhdessä tekeminen, uudet kokemukset sekä oppiminen, innostus ja iloinen mieli, siinä tärkeimmät syyt ikäihmisten harrastetoiminnalle. Säännölliset tapaamiset läheisten, ystävien ja tuttavien kanssa tuovat virkeyttä ja toimintaa ikäihmisten arjen keskelle. Yhteisöllisyyttä ja kulttuuriharrastuksia tukemalla voidaan rikastaa ikäihmisten arkea. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee (2013) on todennut, että pelkästään hyvä sairauksien hoito ei takaa riittävää hyvinvointia ikäihmisille. Hyvinvointia voidaan parantaa tarjoamalla tarkoituksenmukaista tekemistä" (Minna Kallinen, 2014)

Aurinkorinteellä vietetään ensi viikon perjantaina 3.11 runokirjan julkistamistilaisuutta (klikkaa yläpalkin kohtaa "Tulossa lähiaikoina"). Vuosikymmenien saatossa kirjoittajan runoja oli kertynyt "pöytälaatikkoon" vuosi vuodelta enemmän, ja joka kokoelma nyt julkaistaan kirjana. Siis tämä - muun kulttuurityön ohella - on hieno osoitus siitä, miten kulttuurin tuottamisella ei ole ikärajaa ja miten hyvinvointia voidaan parantaa myös itse esimerkiksi kirjoittamalla ja muilla harrastuksilla.

Lainaan tähän kirjoitukseeni Minna Kallisen opinnäytetyötä v. 2014: "Ikäihmiset kulttuuria tuottamassa – lisää yhteisöllisyyttä arkeen". Koko työ on luettavissa täältä: http://www.theseus.fi/handle/10024/77683 

"Ikäihmiset toimivat paitsi kulttuurin kuluttajina myös sen tuottajina. Molemmilla on suuri merkitys elämänlaadulle. Leonie Hohentahl- Antin (2009) toteaa ihmisen olevan aina kokonaisuus. Hänen mielestä pelkästään hyvä fyysinen toimintakyky ei takaa riittävän rikasta elämää. Henkistä toimintakykyä voidaan ajatella ikään kuin pohjana elämän mielekkyydelle ja tarkoituksellisuudelle. Esimerkiksi luovien taitojen tunnistaminen itsessään on voimaannuttava kokemus, se antaa elämälle arvokkuutta ja merkitystä. Ikäihmiset nauttivat saadessaan olla mukana tuottamassa monimuotoista kulttuuria. Se parantaa itsetuntoa ja antaa onnistumisen kokemuksia. Voidessaan esittää omia kulttuurisia tuotoksia ikäihmiset kokevat yhteiskunnallista arvostusta ja jakavat kulttuuriperintöään eteenpäin seuraaville sukupolville.

Vanhustyössä puhutaan paljon esteettömyyden merkityksestä, joka usein tarkoittaa kodin ja ympäristösuunnittelun esteettömyyttä. Fyysinen esteettömyys on ikäihmisille tärkeää, mutta merkittävää on myös henkinen esteettömyys. Henkistä esitteettömyyttä voi kuvata tunnetilana, jolloin on lupa ilmaista itseä omalla tavallaan, omien kykyjen ja taipumusten mukaan. Se on tunne vapaudesta ja oikeudesta ottaa omat luovat voimavarat käyttöön. Henkinen esteettömyys lisää ikäihmisten henkistä toimintakykyä, joka sisältää luovuuden elementin”. (Hohental-Antin 2009)

Näillä ajatuksilla tänään. Ikä ei siis todellakaan ole este harrastaa ja tuottaa kulttuuria, ja juuri nämä periaatteet ovatkin kantava teema Aurinkorinteen arjessa. Laulaminen, soittaminen, näytteleminen, kirjoittaminen ja käsityön harrastaminen ovat kaikki elementtejä, joilla tehdään hetkistä erityisiä, ohikiitäviä kohtaamisia. Käsikirjoituksia ei tarvita, koska jokainen ihminen on jo itsessään sellainen - elämän luoma elävä käsikirjoitusmuistio, johon on kertynyt paljon pieniä ja suuria kertomuksia elämän poluilta. Ja juuri näitä kertomuksia on aina ilo ja etuoikeus kuunnella täällä Aurinkorinteellä... 

 

Teksti: Raija Westergård

 

20. loka, 2017

Löysin netistä artikkelin musiikin ja museokäyntien merkityksestä ihmisen elämänkaareen ja jäin pohtimaan - en niinkään musiikin vaikutuksesta ihmiselle (sen jo tiedän itsekin)  - vaan museon merkityksestä ihmisen elämässä. Itse olen jossain määrin museofriikki, mutta ymmärrän kyllä etteivät kaikki välttämättä ole. Kävin keväällä työmatkalla Moskovassa ja eräs henkilö matkaseurueessa kertoi etteivät museot ole ollenkaan hänen juttunsa. Ei kuulemma ole niissä käynyt, ei ymmärrä, että kukaan niissä ylipäätään viitsii käydä ja että käynnit ovat pelkkää ajanhukkaa.

No, matkaohjelmaamme kuului Kremlin kierros ja tämä kyseinen henkilö tuli myös mukaan, tosin "pitkin hampain". Puoli päivää kiersimme Kremlin alueella ja kierroksen jälkeen tämä henkilö olikin kovin positiivisesti yllättynyt kaikesta kokemastaan ja näkemästään. Kyse on siis monesti ennakkoasenteista. Kun vaan lähtee mukaan, voi kokea ihmeellisiä asioita.

Kremlissä muuten oli runsaasti ikonitaidetta esillä. Ikonitaiteesta sanotaan, että samalla kun ihminen katsoo Pyhän kuvaa, kuva katsoo ihmistä samalla tavalla takaisin. Kyse on siis vastavuoroisuudesta, tässä merkityksessä ei ole siis samantekevää, miten katsomme taidetta tai miten katsomme lähimmäistä, ihmistä lähellämme päivittäin. Tai miten puhuttelemme häntä? Vai puhummeko oikeasti hänelle ja mikä tärkeintä, kuuntelemmeko häntä?

"Pari vuotta sitten suuri, yli 50 000 osallistujaa käsittänyt norjalaistutkimus osoitti, että kulttuuririennoissa käyvät ihmiset voivat paremmin ja ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin kulttuuria kaihtavat. Ei ollut merkitystä sillä, kävikö vain nauttimassa muiden tekemää taidetta tai teatteria vai tekikö sitä ihan itse vaikkapa laulamalla kuorossa. Yhteys vielä syveni annoskoon mukaan: mitä enemmän ravitsi itseään kulttuurilla, sitä paremmin meni". (Mikko Puttonen Tiedelehdessä 7/2013)

– Kulttuuriharrastuksiin osallistuvat elävät huomattavasti pidempään kuin ne, jotka eivät niihin osallistu. Eroa eivät selitä tavanomaiset terveyttä edistävät tai haittaavat tekijät, kuten liikunta, sosiaalinen tausta, kolesteroli, sairaus tai mieliala, kertoo terveyden ja kulttuurin suhteita pitkään tutkinut neurologian dosentti ja kirjailija Markku T. Hyyppä.

"Taide kasvattaa myös sosiaalisia kansalaisia. Tämä selvisi, kun brittisosiologit tutkivat äskettäin, millaiset nuoret tekevät vapaaehtoistyötä. Jopa 65 prosenttia muita todennäköisemmin kansalaistoimintaan osallistuvat nuoret, jotka käyvät usein teatterissa, taidenäyttelyssä, baletissa, museossa, klassisen musiikin konsertissa tai urheilutapahtumassa. Southamptonin yliopiston sosiologi Matthew Bennett arvelee, että nuoret kokevat erottuvansa taideharrastuksellaan ja pitävät myös vapaaehtoistyötä tällaisena hienona juttuna." (Tiede-lehti 7/2013) Lue koko artikkeli täältä: https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/musiikki_ja_museo_pidentavat_ikaa 

Tämän artikkelin mukaan todellakin taide kasvattaa ihmistä. Olen lisäksi sitä mieltä ettei myöskään ihmisen ikä ole este taiteen kokemuksille. Siksi Aurinkorinteellä taide ja kulttuuri on vahvasti esillä arjessa, ei ainoastaan Kulttuuriklubin ohjelmissa vaan kaikissa arjen askareissa aamusta iltaan.

 "Mutta kuka määrittelee museoon säilötyn taiteen viimeisen käyttöpäivän?"

                                                                                  Torsten Mellengard 

 

Teksti: Raija Westergård

 

 
15. loka, 2017

Suomi on hankkeiden luvattu maa. Ja kokeilujen maa:  http://kokeilevasuomi.fi/etusivu. Kannattaa käydä lukemassa em. sivuilta esimerkiksi julkishallinnon kokeilukulttuurista, joka ainakin minusta vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Toisaalta en viitsisi enää kirjoittaa Sotesta riviäkään, mutta kirjoitan silti. Kuka muuten muistaa Sotea edeltävän hankkeen, Paras-hankkeen? Niin, mihin se hautautui? Ja kuinka paljon siihen hankautui taloudellisia ja muitakin resursseja?  Ihan vaan mielenkiinnosta kaivoin esiin (googlettamalla) jotain tietoa tästä vuosia sitten kumoutuneesta hankkeesta:

"Kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS-hanke) oli Vanhasen I hallituksen keväällä 2006 käynnistämä kehittämishanke. Sen tarkoituksena oli eheän kuntarakenteen muodostaminen, kuntapalvelujen tuottaminen taloudellisesti ja kuntien vastuulla olevien palvelujen tuottaminen riittävän vahvoina yksiköinä sekä rakenteellisesti että taloudellisesti.[1] Valtioneuvostossa hanketta johti peruspalveluohjelmaa valmisteleva ministerityöryhmä. Käytännön toteutusta valmisteli ja ohjasi kunta- ja palvelurakenneryhmä, jonka puheenjohtajana oli alue- ja kuntaministeriHannes Manninen. Mannista avusti määräaikainen poliittinen sihteeri Antti Mykkänen. Uudistukseen liittyvä laki tuli voimaan helmikuussa 2007 ja se oli voimassa vuoden 2012 loppuun. Paras-hanke kuitenkin pysäytettiin Kataisen hallituksen aikana vuonna 2011".

Tänään Helsingin Sanomissa on  pääkirjoitus otsikolla "Sotevalmistelu tarvitsi jälleen yhden aikalisän". Pohdin artikkelia lukiessa, että kaatuuko tämäkin hanke lopulta poliittiseen vääntöön tai omaan mahdottomuuteensa muilta osin. Valinnan vapaus tuottaa ongelmia ja on siinä muutakin, lukekaa itse: 

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005409388.html

Taidan olla turhan epäluuloinen, jospa Sote sittenkin saadaan maaliinsa ja kaikki ovat tyytyväisiä? Ihmisen on kuitenkin uskottava huomiseen ja että kaikki lopulta järjestyy parhain päin. Tätä maailmaa ei voi rakentaa taaksepäin katsoen ja virheitä laskien, on uskallettava ottaa suunta kohti horisonttia ja purjehdittava eteenpäin. Lainaan tähän loppuun aforismin eräältä kuuluisalta ajattelijalta. Juuri näin ajattelen minäkin, vaikka realismi minussa joskus tahtoo nostaa liikaakin epäluuloisuuden ajatuksia:

 Elämä, joka kuluu virheitä tehtäessä, 
on paitsi kunniakkaampi, myös käyttökelpoisempi 
kuin elämä, joka kuluu ei mitään tehtäessä.

-George Bernard Shaw

 

Teksti ja kuva: Raija Westergård

 
6. loka, 2017

 

 Vain kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät. 
                   ~Elmer Diktonius~

 

Päiväkeskus Aurinkorinteellä kehitämme jatkuvasti uusia palveluita ikäihmisille ja miksei vähän nuoremmille myös. Tiedämme, että ihmisen elämänkaari jakautuu monimuotoisiin osiin: lapsuus, nuoruus, aikuisuus (ruuhkavuodet), keski-ikäisyys, ikääntyvä, vanhuus... Näiden määreiden rajapinta on kuin veteen piirretty viiva. On hyvin vaikeaa karsinoida ihmistä tiettyyn osioon, ja ikääntyminen on erittäin yksilöllistä ja henkilökohtaista: 100-vuotias voi olla "nuori" ja 30-kymppinen "vanha"...

Esimerkkinä ikääntymisestä (tai iättömyydestä) kustantaja Heikki A. Reenpää, jolle myönnettiin vastikään ajokortti 100-vuotiaaksi asti: ”Vaikka kaikki sanovat minulle, että eihän se riitä ollenkaan, ja siitä vaan eteenpäin, niin minulla on sellainen epäilys, että he veikkaavat väärin.” Lue Reenpään mielenkiintoinen haastattelu Helsingin Sanomissa kokonaisuudessaan täältä: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005389714.html

Tällä viikolla, Vanhusten viikolla teimme asiakkaittemme kera tutustumismatkoja kirjastoon, jossa vierailimme siis neljänä päivänä maanantai, keskiviikko, torstai ja perjantai-ryhmien kanssa. Tiistain asiakkaamme eivät valitettavasti päässeet kirjastovierailulle, koska silloin vietimme Hyvinvointi-iltapäivää Aurinkorinteellä. Joka tapauksessa retkeemme kirjastoon osallistui noin 30-40 asiakasta eli aika suurella joukolla retkeilimme ja ikäpolvet kohtasivat Vanhustenviikolla. 

Matkat ovat olleet hienoja kokemuksia ja monet asiakkaat ovat kertoneet etteivät ole käyneet vuosikymmeniin missään kirjastossa saati tässä hienossa, uutuuttaan hehkuvassa, avarassa ja värikkäässä Hämeenkyrön kirjastossa (kuva). Pilvisen Pirkko hoiti päävastuun vierailujen emännöimisessä ja paikalla oli koko kirjaston henkilökunta. Saimme paljon tietoa kirjaston nykypäivästä esim. kotikirjastopalvelusta, kirjavinkkarista, mitä muuta (kirjojen ohella) kirjastosta voi lainata, kirjastokoira esittäytyi jne. Uutta meidän asiakkaille oli myös se, että enää kirjastossa ei tarvitse olla hiiren hiljaa, siellä voi kahvitella, rupatella ja kokoontua rennosti juttelemaan, kirjastossa on kahvi/tee/kaakaoautomaatti, kirjastossa voi vapaasti esim. syödä eväitään ym. 

Aurinkorinteen "Kulttuuriklubin elämänkaarimatkat" lähtee jatkossakin reissuun. Ehkäpä seuraava kohde on uusi Mahnalan koulu tai/ja Sasin päiväkoti. Myös uusi jätevedenpuhdistamo voisi kiinnostaa ainakin meidän miesasiakkaita. Matkailemme siis kunnan sisällä nykypäivän palveluiden teemassa. Juuri sitä "elämänkaarimatkat" Aurinkorinteen asiakkaiden näkökulmasta tarkoittaa: ikäihmisen/vanhuksen matkoja nuoruuteen, koulumaailmaan, nykypäivään, joka todentotta näyttää hämmentävän. Maailma on muuttunut ja sen pitääkin muuttua - tämän me haluamme näyttää meidän asiakkaille juurikin elämänkaarimatkojen muodossa. 

 

Teksti ja kuva: Raija Westergård

 

17. syys, 2017

Noin 60.n maailman eri uskontokuntien dokumentoiduissa luomiskertomuksissa maailman synnyllä on jollain tavalla sama darwinilainen järjestys, Charles Darwinin (1809-1882) evoluutioteoria. Tiedämme, että meidän oman kalevalaisen mytologian mukaan maailma syntyi sotkan munasta, jossain muualla kookospähkinästä jne. Osmo Rauhalan teoksessa "Alussa oli sana" (kuvassa) on yksi luomiskertomus, joka paljastettiin Monitoimikeskus Sillan vihkiäistilaisuudessa viime perjantaina.

Hämeenkyröläissyntyinen taiteilija Osmo Rauhala kertoi tilaisuudessa Alussa oli sana-teoksestaan sekä mielenkiintoisesti että hauskasti: pyöreästä osasta voi tarkastaa näkönsä samalla kun käy kirjastossa ja se toimii myös lunttilappuna koululaisille (ensimmäisen solun, aminohapon neljä kirjainta). Teoksen vasemmanpuoleisessa osassa alhaalla elämä alkaa suuresta mysteeristä, autiomaasta, jossa ensin oli vesi ja vähitellen vesieläimet, sitten maa ja kasvit, matelijat, linnut ja ylimmäisenä nisäkkäät, peura, joka usein toistuu muissakin Rauhalan teoksissa.

Osmo Rauhala täytti hiljattain 60 vuotta. Hänellä on tällä hetkellä 60-vuotisnäyttely Didricshsenin taidemuseossa Helsingissä. Näyttelyn nimi on Peilitesti , joka pohtii taiteen ja tieteen roolia ympäröivän todellisuuden ymmärtämisessä. Näyttely koostuu noin 40 maalauksesta ja yhdestä videoteoksesta. 

Aiemmin Rauhalan teoksissa ovat vaeltaneet peurat, sudet ja joutsenet, tällä kertaa rauskut eli jokihelmisimpukka. Rauhala sanoo, että "Pythagorasta lukiessani tai heti sen jälkeen lepuuttaessani silmiäni, näin poikkeuksellisen usein mielessäni uivia rauskuja. Ilmiö on toistunut monta kertaa, ja se on johdattanut tutustumaan tähän muuten meille pohjolan asukkaille outoon eläimeen".

Varsin mielenkiintoista on se, että tämä jo miljoonia vuosia maapallollamme elänyt laji, rausku on osoittautunut ainoaksi kalaksi, joka reagoi kuvaansa peilissä, tutkijoiden mukaan se on merkki tietoisuuden esiasteesta. Tähän ei ole mitään lisättävää... Paitsi, että kaikkien hämeenkyröläisten kannattaa käydä Monitoimikeskus Sillan etupihalla ja pysähtyä hetkeksi Rauhalan teoksen äärellä, katsoa huikeaa ihmisen luomiskertomusta silmiin ja ajatella peilejä... Alussa oli sana.

 

Teksti. Raija Westergård

 

 

 
8. syys, 2017

 Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,

olkoon se sallittu minulle.

Se on minun lapsuuteni kalliopohja,

joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan

puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät.

Särmistä, kalliosta, hongasta

syntyy ja elää kieli

talven pitkin sanoin,

lumen lyhyin, se on meitä,

se elää taivaan alla...

                                                                       

 Tänään kirjoitan runoudesta ja kirjallisuudesta,  nimenomaan runokokoelmasta Katso pohjoista taivasta, toim. Jenni Haukio. Tämä runokokelma on saanut nimensä Helvi Juvosenrunosta Kalliopohja v. 1955, josta ote yllä. Katso pohjoista taivasta-teoksen runoja tulkitsi hienosti Inkeri Sutinen Aurinkorinteellä mennä viikolla. Huikaiseva hetki hienon teoksen äärellä.

Lisäksi Inkeri tulkitsi otteita Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja elämän tarkoitus-teoksesta (v. 2011), ja meidän asiakkaita nauratti kovasti hauskat jutut. Edelleen tässä kohtaa ihmettelen Inkerin muistia: pitkiä runoja ja muita juttuja vikaisematta kertaakaan kirjaan tai muistiinpanoihin! Kiitokset Inkerille vielä tätäkin kautta! Yhteinen matkamme jatkuu...

Aurinkorinteellä - muun ohjelmiston ohella - runot ja runonlausujat ovat aina odotettuja vieraita. Ja mikä parasta, lisää lausujia ja lukijoita on lupautunut mukaan toimintaamme. Uutena ideana pohdinkin Aurinkorinteen lukupiiriä, mutta tämä on vielä kehittelyvaiheessa. Uusi ja hyvin toimiva äänentoistolaitteistomme takaa hyvän kuuluvuuden ja juuri siitä syystä kaikki kirjallisuuteen (ja runouteen) liittyvää toimintaa on kehitteillä.  

"Katso pohjoista taivasta on vahvalla näkökulmalla koottu, tulevaan suuntaava kokoelma Suomen itsenäisyyden ajan runoja. Esipuheessaan Jenni Haukio korostaa, ettei runouden ymmärtäminen vaadi kirjasivistystä tai erityistä mielenlaatua. Runoutta tarvitaan sekä älyn että tunteen tarpeisiin ihmiselämän tärkeimmissä hetkissä: ilossa ja surussa, uutta elämää vastaanotettaessa ja jäähyväisissä.

Katso pohjoista taivasta-teoksessa mukana on 367 runoa 160 eri runoilijalta Aleksis Kivestä nykyrunoilija OIli Heikkoseen. Teos on jaettu 12 osaan niin, että kokonaisuus heijastaa kronologisesti edeten Suomen kehittymistä itsenäistymisestä ja sota-aikojen koettelemuksista rakennemuutoksen ja kansainvälistymisen kautta nykypäivän moniarvoiseen todellisuuteen. Haukion ajatuksena oli, että osat voi lukea myös omina kokoelminaan. Eniten runoja on osuudessa ”Yhteinen totuus yhteinen vale”. Nämä runot ovat pääosin 1980-luvulta." (Aamulehti 6.4 -17)

Tällaisia ajatuksia tänään, eräänä syyskuun sateisena päivänä...

 

Teksti: Raija Westergård

 

 

 
3. syys, 2017

Tänään kirjoitan tulevaisuudesta, lempiaiheestani. Kirjoitan siis strategiasta, josta sanasta en pidä ollenkaan, koska se tuo mieleen sodankäynnin, ja josta termi on siis alunperin lähtöisinkin. Strategian käsitettä käyteään myös shakissa (kuva) ja tuo yksinäinen musta nappula on erityisen kiinnostava, josta kerron myöhemmin lisää.

Niin, en pidä strategia-sanasta, jos voisin, käyttäisin sen sijaan esimerkiksisuuntaviittoja tai tiekarttaa. Itse strategian sisältöön on voinut vaikuttaa halutessaan meistä jokainen kuntalainen, joka onkin tuottanut paljon erilaisia näkemyksiä.  Kyseessä siis Hämeenkyrön kunnan strategia vuoteen 2025, joka on vielä luonnosvaiheessa, mutta joka tulee valtuuston päätettäväksi vielä tänä syksynä.

Luonnos: http://www.hameenkyro.fi/site/assets/files/7740/h_meenkyr_2025_strategia_tiivis_versio.pdf

Strategialuonnoksessa itseäni kiinnostaa erityisesti osio Kukaan ei jää yksin. Ketään ei todellakaan saa jättää yksin, kuin tuo kuvan yksinäinen musta nappula. Luonnoksessa tässä kohtaa mainitaan strategiset tavoitteet: 1. Panostamme syrjäytymisen ehkäisyyn koko elinkaaren ajan, mutta erityisesti lapsuudessa. 2. Työttömyysasteen ehkäisy. 3. Osallistamme kuntalaisia päätöksenteossa, palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa. 4. Kannustamme kuntalaisia omatoimisten liikuntaharrastusten pariin. Kärkihankkeina vielä mainitaan nuorten työllistäminen ja pitkäaikastyöttömien vähentäminen. Itse olen sitä mieltä ettei myöskään vanhuudessa ihmistä ei saa jättää yksin ja lisäisin vielä yhden tärkeän kohdan tavoitteisiin kohtaan 5. Työhyvinvoinnista huolehtiminen.

Opetushallituksen uusi pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen on sitä mieltä, että srategioita ei pitäisi kirjoittaa lainkaan: "Minä vain en usko strategioihin enää. Niiden tekemiseen kuluu kauheasti aikaa, mutta tuloksen käytettävyys on hyvin pieni, Heinonen huomauttaa. Organisaatioiden tuominen yhteen ei ole strategioita tai tyky-päiviä, vaan arjen työtä: kaikki tietävät, miksi työtä tehdään, kaikilla työntekijöillä on yhteiset toimintatavat sekä yhteistä tekemistä tukevia työkaluja. – Jos jokin tietojärjestelmä kyttää ihmisten tekemisiä, on aivan turha väittää, että arvostamme toistemme työtä ja asiantuntijuutta". Lue lisää täältä: https://www.keva.fi/globalassets/2-tiedostot/tama-on-keva--tiedostot/keva-lehti/keva-lehti-1-2017.pdf 

Heinosen ajatukset ovat uusia ja raikkaita, ja juuri samansuuntaisesti ajattelen itsekin: pois turha byrokratia ja hienoilla termeillä leikittely, asiakkaan kohtaaminen kasvoista kasvoihin on ainakin Aurinkorinteellä se kaikista paras kohtaaminen ja "tietojärjestelmä". Ja samalla linjalla aiomme jatkaa myös tulevaisuudessa strategioista huolimatta ja juuri siksi.

Teksti: Raija Westergård 

 

Lisää tulevaisuuden visioita täältä: Sote ja Suomi 2040. Kohti taloudellisesti, sosiaalisesti ja moraalisesti kestävää Suomea: http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/3977/SOTE_ja_Suomi_2040.pdf

 

 

 
25. elo, 2017

Jos kuulet sisäisen äänen, 
joka sanoo: ”sinä et osaa maalata”, 
jatka kaikin mokomin maalaamista 
– ja pian se ääni vaikenee.

-Vincent Van Gogh

 

Näin se taitaa olla, ja syksy itse osaa maalata parhaiten vuodenaikansa värit, vaikka toki Van Gogh oli taiteilija vailla vertaa. Itse pidän hänen Auringonkukkia-teossarjastaan, jotka taiteilija maalasi vuosina 1887 - 1889. Sarjaan kuuluu kaikkiaan 11 teosta, joista yksi tuhoutui toisessa maailmansodassa. Eräästä Auringonkukkia-taulusta muuten maksettiin v. 1987 Cristien huutokaupassa 39.9 miljoonaa dollaria. 

Vaikka syksyssä on aina jotain selittämätöntä melankoliaa, lähdön tunnelmaa, kaipausta ja ikävää, syksyssä on paljon muutakin: paitsi että koulut ovat jo alkaneet, myös harrastuspiirit ja muut toiminnot käynnistyvät (kylmän) kesän jälkeen entistäkin pirteämmin. Samoin meillä Aurinkorinteellä virittäydytään syksyyn ja ollaan mietitty mm. ohjelmia ja aikatauluja.

Aurinkorinteen kulttuuriklubin osuus siirtyy puoli tuntia myöhemmäksi eli syyskuun alusta klubi avoinna klo 13 - 13.45. Tämä muutos tehdään ns. yleisön pyynnöstä eli syystä, että koko Sote-kampuksen (Kurjenmäkikoti, veteraanitalo, Siljankoti, terveyskeskus) asiakkaat/asukkaat ehtisivät paremmin osallistumaan kulttuuritoimintaan niin halutessaan.

Aurinkorinteen syksyyn kuuluu muutakin: Muistikahvila pyörähtää käyntiin viikolla 38 eli tiistaina 19.9 klo 14 alkaen ja jatkuu viikoittain koko syksyn marraskuun loppuun asti. Tämä viikko (vk 38) on siis valtakunnallinen Muistiviikko, jonka teemana on Muistisairauden monet kasvot. 

Viikolla 40 ( 2 - 8.10) vietetään Vanhustenviikkoa, jonka teemana on tänä vuonna Ikäpolvet yhdessä - Generationerna tillsammans, joka liittyy Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaan. Aurinkorinteellä vietämme ko. viikolla tiistaina 3.10 Hyvänolon iltapäivää, jossa on luennoitsijoita eri teemoin sekä hyvän olon hoitoja moneen makuun. Järjestämme juuri tällä viikolla (päivittäin paitsi tiistaina) retkiä Monitoimikeskus Siltaan ja kirjastoon, jossa saamme infoa uudesta koulusta ja muista tiloista ja juomme siellä yhdessä päiväkahvit. Nuoria on lupautunut mukaan paikalle auttamaan ja seurustelemaan muuten vaan.  Tästä informoimme lisää myöhemmin kuten myös seuraavalla viikolla tiistaina 10.10järjestettävästä Ikäneuvopäivästä.

Lokakuun lopussa (alustava päivä torstai 19.10) olisi tarkoitus järjestää Aurinkorinteen Syyssoitto eli pienimuotoinen satakuntalaishämäläisen ja vähän pohjalaisenkin pelimannimusiikin katselmus, mutta tämä on vielä suunnitteluvaiheessa. Palaan tähän(kin) asiaan seuraavissa kirjoituksissani.

Mitä vielä tähän loppuun kirjoittaisin? Luin kerran tällaisen pikkutarinan jostain ja se jäi mieleeni. Pohdinkin, että meidän pitäisi nähdä joskus maailma lapsen silmin:  

Rakastan kertomusta pienestä tytöstä, joka näytti opettajalle maalaamaansa kuvaa. Se esitti puuta, ja puu oli maalattu purppuran väriseksi. Opettaja sanoi: "Kultaseni, minä en koskaan ole nähnyt purppuranväristä puuta." "Ai", sanoi tyttö. "Sepä todella ikävää." 

 

Teksti: Raija Westergård

 

12. elo, 2017
Sinun tulee antaa aikaasi
kanssaihmisillesi.
Vaikka se olisi miten pientä,
tee jotain muiden puolesta 
– jotain, mistä et saa palkkaa, 
vaan etuoikeuden tehdä se.

-Albert Schweitzer
 
 
Tänään kirjoitan Aurinkorinteen vapaaehtoisista, joita haluan kutsua tässä "sateentekijöiksi". Ilman vapaaehtoisia ohjelmanesittäjiä Kulttuuriklubimme ei toimisi niin kuin se toimii nyt. Sateentekijä tarkoittaa intiaanikulttuurissa henkilöä, joka osaa tanssillaan tehdä sateen, joka ravitsee kuivan maan ja saa ruohon viheriöimään, sateentekijällä on tieto, lahja ja kyky ja hän osaa kesyttää myös luonnonvoimat.
 
Kulttuuriklubin ohjelmisto - josta olemme saaneet paljon hyvää palautetta - muodostuu siis täysin vapaaehtoisten toimesta ja - ehdoilla. He eivät saa palkkaa, ei matkakustannuksia, ei mitään muutakaan korvausta, vain pullakahvit tarjoamme hyvässä seurassa ja se on riittänyt ainakin tähän asti. Ja meidän "sateentekijöitä" on paljon, he tulevat eri ammateista, eri harrastuspiireistä, yksi haluaa tehdä tätä ja toinen tuota jne. Ja mikä parasta, uusia ohjelmanvetäjiä ilmoittautuu mukaan tasaiseen tahtiin. 
 
Oheisessa kuvassa ovat meidän kaksi sateentekijää eli Peräkamarin pojat - duo, jossa Weijo Koskiranta laulaa ja Teuvo Suoniemi säestää. Heidän nimensä saa mainita tässä ja mainoksissa. Weijo käy lisäksi vetämässä Kesämökin gramofonia ja Kadonneen leyvyn metsästäjiä sekä suunnitelmissa vetäjäksi myös karaoketuokioon silloin tällöin.
Muutamat meidän vapaaehtoiset eivät halua nimeään esille ja sitä toivetta tietysti noudatan. Tosin tänä päivänä kukaan ei täysin säästy esimerkiksi kuvaamiselta, mutta itse yritän aina olla mahdollisimman korrekti ja sama sääntö pätee myös meidän asiakkaita kuvattaessa: ketään ei kuvata epäasiallisessa tilanteessa esimerkiksi papiljotit päässä yms.
 
Niin, tässä kohtaa haluan sanoa kuten Violeta Parra v. 1966: Gracias a la vida Elämälle kiitos tai laulun toinen suomennos Miten voin kyllin kiittää... Siis miten voin todellakin kyllin kiittää meidän kaikkia vapaaehtoisia sateentekijöitä?  Teillä kaikilla on joku erityinen kyky ja taito kohdata toinen ihminen, vanhus, ikääntyvä, seniori, meidän asiakas. Teidän lähellänne on aina helppo hengittää ja tuotte aina mukananne paitsi päivän ohjelman, myös ihmisen ohjelman takana - ja se on yhtä tärkeää kuin kaikki muukin. Näin oikea vuorovaikutus toimii ja toteutuu. 
Lämmin kiitos teille kaikille tässä vaiheessa matkaa, joka jatkuu... 
 
 
 
Teksti ja kuva: Raija Westergård
 
 
 
 
 
4. elo, 2017

Kohta alkaa Suomen kaikkien aikojen suurin ja kallein julkinen it-projekti, nimittäin Sotekoodi maksaa miljardin. Näin kirjoittaa Juha-Matti Mäntylä viimeisimmässä Talouselämä-lehdessä. Todellakin, Suomi käyttää miljardi euroa sosiaali- ja terveysalan it-hankkeisiin vuosina 2018 - 2021.

Miljardi on veronmaksajan näkökulmasta käsittämätön hinta. Vaikka sote on valtava projekti, summa kuulostaa todellakin isolta, jopa hieman ylimitoitetulta. Vuosikymmenien saatossa kuntiin ja sairaanhoitopiireihin on hankittu kymmeniä erilaisia (ja keskenään keskustelemattomia) järjestelmiä ja jos pääkaupunkiseudulle jo ostettua amerikkalaista Apotti-järjestelmää ollaan laajentamassa koko Suomeen, hintalappu olisi tuo miljardi euroa. 

Mitä miljardilla eurolla saa? Hankkeiden suunnittelu ja ohjaus maksaisi heti 5 - 10 miljoonaa. Kansalliset kehitysinvestoinnit noin 100 miljoonaa, 18 maakuntaa eli vanhojen potilastietojärjestelmien, taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon siirrot, alasajot, yhdistämiset, laajentamiset, uudistamiset, hinta 400 miljoonaa sekä soten digitalisaatio 500 miljoonaa euroa. (Lähde: STM ja Talouselämä)

Tällä hetkellä julkinen sektori käyttää sosiaali- ja terveysalan tieto- ja viestintätekniikkaan 550 miljoonaa euroa vuodessa. Suurin osa kuluu laitteiden ja järjestelmien ylläpitoon. Uusien järjestelmien kehittämiseen ja muihin investointeihin menee sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan noin 80 miljoonaa euroa vuodessa. Jatkossa summa siis moninkertaistuu.

Entä paljonko on paljon? Jos miljardi kappaletta yhden euron kolikoita pinottaisiin päällekkäin, kuinka korkea pino siitä syntyisi? Vastaus on 2328 kilometriä!

 

Teksti: Raija Westergård / Talouselämä-lehti nro.26

 

 

 
28. heinä, 2017

Viime aikoina on tuntunut  siltä, että erilaiset puhelinmyyjät ovat aktivoituneet. Ainakin itse olen vastannut moninaisiin puheluihin, joissa kaupataan milloin mitäkin lehdistä vitamiineihin. Olen kieltäytynyt kohteliaasti, vaikka toisinaan kohteliaana pysyminen on ollut vaikeaa kun tuntuu, että myyjä ei kertakaikkiaan halua luovuttaa. Ei auta vaikka yrittää kertoa, että juuri nyt tämä tai tuo lehti ei kiinnosta, enkä halua veitsisarjaa, mitään muutakaan sarjaa tai Aarikan korua tilaajalahjaksi jne...

Kaikista ikävintä on, että myös vanhukset ovat näiden kaikenmaailman myyjien "uhreina", he jotka eivät välttämättä pysty, osaa tai muuten saa suunvuoroa kieltäytyä. Ja liian usein "kauppa" syntyy, vaikka asiakas ei välttämättä edes muista, että kukaan on koskaan heille soittanutkaan saati että mitään kauppoja olisi tehty. Omainen huomaa tilanteen vasta sitten, kun tuote tai lasku tulee postilaatikkoon.

Lue täältä ajankohtaista asiaa huijaamisesta ja sen torjumisesta:

http://www.ikateknologia.fi/fi/uutiset/esta-iakkaan-laheisesi-huijaus.html

 Oma lukunsa on huijaussoitot (kuva), josta ei todellakaan tiedä, mistä on kyse. Tämä puhelu kuulemma tulee jostain ulkomailta ja siihen ei saa koskaan vastata mitään myöntävää, koska silloin "sopimus" tai "kauppa" on syntynyt ja sitä on erittäin vaikea perua. Parempi on ettei vastaa näihin puheluihin ollenkaan.  

Näyttää siltä ettei kohta uskalla vastata mihinkään outoon numeroon. Jos johonkin huijaussotkuun puhelimessa ajautuu, "sopimus" muka on syntynyt, vaikka myyjä vain "tarkistaa" yhteystietoja, viisainta on aina tehdä reklamaatio ja rikosilmoitus poliisille, joka onnistuu nykyään helposti sähköisesti. Tuskin huijaaminen loppuu maailmasta koskaan, mutta ainakin niistä tulee ilmoittaa viranomaisille. Nykyaikana tosin vaikuttaa siltä, että kansainväliselle nettirikollisuudelle ei oikein kukaan voi enää mitään. Pitää olla vaan itse tarkkana, mutta miten tämän selittää vanhukselle, joka asuu yksinään ja puhelin on ehkäpä ainut yhteys ulkomaailmaan?

Näissä mietteissä tänään, monia puhelinmyynnin sotkuja selvittäneenä ja todennäköisesti jatkossakin niitä vielä tulen selvittelemään. Maailmassa kun riittää huijareita ja veijareita...

 

Teksti: Raija Westergård

 
23. heinä, 2017

Heinäkuu on tyypillisin lomakuukausi suomalaisille ja itsekin olen nyt viettänyt kolme viikkoa lomaa ja yksi viikko jäljellä. Niin, mitä lomalla tehdään? Minä en ole poistunut maailmasta, vaikka olenkin lomalla. Liikun paikkakunnalla siellä ja täällä, tapaan ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, ja käyn silloin tällöin myöskin Aurinkorinteellä, vaikka olen lomalla. En sulje puhelintani tai sähköpostia, vaikka olen lomalla, päivitän tätä blogiakin ja Aurinkorinteen FB-sivuja, vaikka olen lomalla. 

Lomakuukausi on mennyt kohdallani siis hienosti, ja ilmat ovat suosineet riittävästi. Olen hoitanut kukkia ja samalla fundeerannut elämän tarkoitusta. Toki olen levännytkin eli lukenut Tsehovia puutarhakeinussa ja kuunnellut Tommy Tabermanin runoja äänikirjana. Olen lukenut myös - tosin paikoitellen "harppoomalla" - Pirjo Tuomisen uutuuskirjan Tulen väri punainen. Tähän palaan myöhemmin toisaalla...

Kesälomani kohokohta oli ehdottomasti Sillanpää-ooppera Myllykolussa, jonka kenraaliharjoituksessa kävin Sillanpään Seuran kutsumana. Todellakin, kaikki osui nappiin, kuten Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kirjoittaa FB-sivullaan:  Myllykolu on tuttu kuin vanttuu. F.E.Sillanpää ja Panu Rajala vuosikymmenien aikana Hämeenkyrön kesäteatterin lukemattomia kertoja kolunneet, mutta nyt taisi syntyä täysosuma. Seppo Pohjola, Rajala, Waltteri Torikka, Sauli Tiilikainen, Helena Juntunen, Maco Bjurström, Osmo Rauhala ja kumppanit loivat Sillanpää-oopperan, jossa kaikki tuntui olevan kohdallaan.

Olen Jokisen kanssa ehdottomasti samaa mieltä. Ja itse huomioin myös ympäristön, lavastuksen, tekniikan, kahvion palvelut, ihmiset näiden palvelujen parissa, parkkipaikan liikenteen ohjaajat, kaikki ansaitsevat kiitoksen kaiken sujumisesta. Todella paljon on tehty töitä ja harjoiteltu, harjoiteltu ja vielä harjoiteltu. Varmasti lukemattomia tunteja. Ja kaikki natsasi hienosti yhteen.

Itse oopperasta vielä: Torikka, Tiilikainen ja kuoro tekivät hienoa työtä, mutta minua kosketti naisena Siikrin osa, jonka esitti sopraano Helena Juntunen (kuvassa). Todella koskettava tulkinta, joka nosti esiin naisen ja hänen näkymättömän työnsä useasti taiteilijaelämää viettävän kansalliskirjailijan ja Nobelin takana. Huikea teksti Panu Rajalalta ja huikea tulkinta Juntuselta Myllykolun kuulaassa kesäillassa. 

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: Aamulehti, lehtikuva

 

 
14. heinä, 2017

Meillä Aurinkorinteellä musiikki on suuressa osassa päivittäistä toimintaa ja varsinkin Kulttuuriklubin ohjelmistossa musiikkia on 2 - 3 kertaa viikossa ja genre edustettuna vähän laidasta laitaan riippuen kulloisistakin esiintyjistä ja esiintyjäryhmistä. Mutta laulamme usein myös hengellisiä lauluja ja virsiä muulloinkin kuin hartaustilaisuuksissa, joita Aurinkorinteellä on noin kerran kuukaudessa.

Eilen torstaina hartaudessa Anu-pappi puhui Suomi 100 - teemaan liittyen koskettavasti karjalaisista sukujuuristaan ja Karjalan heimosta, evakkomatkoista ja pommituksista. Anu-pappi on myös varustettu hurtilla huumorilla, hän aloitti tilaisuuden kertomalla että on vähän jo "kesäterässä", koska oli edellisenä iltana ensin hukannut vihkisormuksen, sitten kihlasormuksen ja lopuksi vielä silmälasit (joilla etsiä niitä sormuksia). Onneksi kaikki kuitenkin lopulta löytyi. Huumorilla ja evankeliumilla on muuten paljon yhteistä: yhdessä ne ajavat pois sielun tyhjyyttä, keventävät sydäntä ja syventävät ihmisten keskinäistä ymmärrystä. 

Mutta niistä virsistä vielä. Anu-pappi löysi virsikirjasta juuri Aurinkorinteelle sopivan virren numero 543 Valkeus iankaikkinen ja laulammekin sitä aina hartauden alussa. Myös muina aikoina laulamme virsiä, joita itse olen säestänyt pianolla. Olen keskinkertainen pianisti enkä pysty/osaa soittaa oikeastaan mitään muuta paitsi virsiä, mutta se riittää ainakin minulle. Itseäni koskettaa erityisesti Jaakko Löytyn "körttigospelit" mm. Kahden maan kansalainen. Ja meidän asiakkaiden lempivirsiä ovat tietysti Päivä vain ja hetki kerrallansa, Oi Katsohan lintua, Herra kädelläsi, Olen kuullut on kaupunki tuolla jne.

Körttiläisyydestä tulikin mieleeni yksi mielivirteni Oi Herra, jos mä matkamies maan. Vaikka se on hautajaisista tuttu, siinä puhutaan toivosta, joka säilyy sittenkin kun toivoa ei enää olekaan. Tässä kohtaa muistan lapsuuteni kodin seurat, joita oli usein ja joista muistan miten kansa tuli mustissa vaatteissa ja veisattiin voimallisesti. Tuohon aikaan seuroja järjestivät monet uskonlahkot ja kokoontumisia oli eri taloissa. Ja väkeä kertyi aina runsaasti paikalle veisaamaan, kuuntelemaan puheita ja samalla tapaamaan tuttuja. 

Veisuu on körttiläisyyden ehdotonta ydintä ja seurojen yhteisveisuu ei ole vain laulua. Se on samalla rukousta, elämän tilitystä ja iloitsemistakin. (Aamulehti 9.7 2017)

 

Teksti:Raija Westergård

Kuva:Yle 1

 

9. heinä, 2017

Me Aurinkorinteellä seuraamme varsin tiivisti yhteiskunnallisia asioita ja myös ns. suuren maailman tapahtumia. Maailma on tullut äkkiä lähelle ja erityisesti Syyrian sota, jota on käyty jo seitsemättä vuotta ja on tappanut yli 300 000 ihmistä sekä ajanut pakolaisiksi 65 % maan väestöstä.

Vuonna 2015 arviolta 75 000 lasta pakeni Eurooppaan ilman vanhempiaan. Suomeen heitä tuli noin 9000, josta ryhmästä 3000 ilman huoltajaa. Meidän kesäharjoittelijat Mojtaba ja Mahdi (nyt 17-18 vuotiaita) olivat juurikin tässä ryhmässä ja tulivat Suomeen ja Hämeenkyröön alaikäisinä turvapaikanhakijoina syksyllä 2015. Heidän matkansa Suomeen oli pitkä ja vaarallinen ja on muistettava, että suurin osa 75 000 pakolaisen ryhmästä oli alle 15 vuotiaita lapsia. Me kaikki äidit osaamme varmasti kuvitella tilanteen, jos meidät omat lapsemme joutuisivat äkkiä lähtemään kohti tuntematonta määränpäätä, ja ilman paluulippua.

Ohessa Areenasta katsottava dokumentti, joka kertoo juurikin näistä pakolaislapsista ja matkastaan sodan jaloista Eurooppaan v. 2015:

http://areena.yle.fi/1-3273932?autoplay=true

Yksin ja alaikäisinä Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat v. 2015 sijoitettiin ryhmäkoteihin ja tukiasuntoihin. Turvapaikkapäätöksen odotus on venynyt monen lapsen kohdalla ja odotusta ovat varjostaneet äkilliset muutokset, siirrot eri keskuksiin ja pelko tulevista päätöksistä.

Alle kouluikäisten tilanne on ollut ongelmallinen. Koska kunnat eivät ole velvoitettuja tarjoamaan päivähoitoa alle kouluikäisille turvapaikanhakijoille, heidän päivänsä kuluvat lähinnä omissa ryhmäkodeissa ja omissa huoneissaan. Kokemukset lähtömaassa ja pakomatkalla, vanhempien ahdistuneisuus sekä huoli taakse jääneistä ystävistä ja sukulaisista näkyy monien lasten käytöksessä (KU 22.5.2017)

Aurinkorinteen harjoittelijat Mojtaba ja Mahdi ovat jo nuoria ja vähitellen sijoittumassa suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään, etsimässä omaa uraa, koulutusmahdollisuuksia jne. Kielikoe (kuullun ymmärtäminen) on ehkä suurin este ammattiin valmistavaan kouluun sijoittumisessa, mutta se ongelma kyllä korjaantuu vähitellen. Itse olen erityisesti kannustanut näitä nuoria keskustelemaan meidän asiakkaiden kanssa aina vaan enemmän ja aina kun se on mahdollista. Muun muassa rutiinien muodostumisella, itseluottamuksen lisääntymisellä ja sosiaalisten taitojen kehittymisellä on suuri vaikutus, tämän me kaikki tiedämme.

Toivotaan että oikea kesä ja lämmin tulee vihdoin ja Aurinkorinteen asiakkaat pääsevät halutessaan "aurinkomatkoille" lähialueille Mojtaban ja Mahdin avustamina. Aurinkorinteen asiakkaat ja avustajat tunnistaa katukuvassa keltaisista huomioliiveistä, jossa lukee Aurinkorinne. Vilkuttakaa, jos huomaatte meidän iloisen seurueen liikkeessä esimerkiksi S-Marketin kulmilla.

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: pakolaisvirtaa v. 2015 

 
2. heinä, 2017

Luen paljon runoja ja aforismeja vaikken mikään "runotyttö" olekaan. No, olenhan minä kirjoittanut itsekin joitakin runoja, joskus laulun sanoituksia, ja proosarunon tapaisia juttuja,  siis sarjassa eikoskaanjulkaistavia-runoja. Myös mietelauseista pidän, niistä joita luetaan esimerkiksi Yle 1.ssä. Viimeksi kuuntelin Edith Södergranin (1892 - 1923) runon Lapsuuteni puut kokoelmasta Maa jota ei ole v. 1925. Voit kuunnella sen täältä: http://areena.yle.fi/1-4131431 

Monet Aurinkorinteen asiakkaat pitävät myös runoista. Erityisesti torstairyhmässä on runouden ystäviä, mutta myös muissa ryhmissä. Nyt tulevana torstaina, joka on Eino Leinon päivä ja myös runon ja suven päivä, meillä Aurinkorinteellä on ilo saada vieraaksemme tutut vapaaehtoiset runotaiturit Inkeri ja Marjatta. Saamme kuulla hienoja runoja paitsi Eino Leinolta sekä muiltakin runoilijoilta. Ja toivottu yhteisesitys Läskiä ja voeta kirvoittaa aina makeat naurut yleisössä.

Vielä palaan Edith Södergraniin (kuvassa), mielirunoilijaani, joka oli huomattavasti edellä aikaansa ja jonka runot hämmensivät monia aikalaisia. Edithin runoissa oli leikillisiä käänteitä, fantasiaa ja toistoa ja käsittelivät sellaisia teemoja kuin onni, kuolema, tuska ja kauneus. Hän kirjoitti usein vahvoista naishahmoista, jotka kulkivat omaa tietään ja hylkäsivät miehiset käsitykset maailmasta ja rakkaudesta: 

"En minä ole nainen. Olen neutri. Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös, olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa... Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko, olen malja kaikkien naisten kunniaksi, olen askel kohti sattumaa ja perikatoa, olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni... Olen veren kuiske miehen korvassa, olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto, olen uusien paratiisien portinkilpi. Olen liekki, etsivä, röyhkeä. Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka, olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja".

                                                          Edith Södergran: Vierge Monerne, Dikter 1916

 

Tällaisia ajatuksia tänään, heinäkuun 2. päivänä ja lomalaisena. Mutta vaikka olenkin lomalla, teen kulttuurista vapaaehtoistyötä kuten aion tehdä tulevaisuudessa myöskin varsinaisina  eläkepäivinä.  Eli tapaamme varmasti Aurinkorinteellä myöskin heinäkuussa. 

 

Teksti: Raija Westergård

 
23. kesä, 2017

Aurinkofestarit vietetty ja kaikki onnistui hienosti. Säätila oli viileä ja sateinen ja festaria vietimme siksi sisätiloissa, mutta sisällä oli lämmintä, "aurinkoista" sekä lämmin ja rento tunnelma. Näin kuulin itse monen kävijän suusta ja samaa mieltä olen itsekin. Kuvassa Aurinkorinteen vapaaehtoiset runonlausujat Inkeri ja Marjatta, joiden yhteistulkinta Läskiä ja voetaon aina todella huikea ja hauskaa kuultavaa. Kuvassa myös kyrötär Arja (oikealla), joka on monen toimen touhukas nainen ja lisäksi myös runonlausuja, kuten festareilla saimme kuulla. 

Inkerin ja Marjatan tapaamme Aurinkorinteellä seuraavan kerran Eino Leinon päivänä eli torstaina 6.7, joka on siis samalla runon ja suven päivä. Silloinkin kannattaa tulla Aurinkorinteelle kuulemaan hienoja suven runoja.

Festareilla oli runsaasti ohjelmaa, joku käsikirjoituskin minulla oli alunperin, mutta hukkasin sen jossain kohtaa ja hyvä niin. Luulisin että ohjelma klaaraantui paremmin ilman tiukkaa kässäriä. Kyrötär Anu avasi festarit ja siitä oli hyvä jatkaa eteenpäin. Kuultiin yksin - ja yhteislaulua sekä Rakelin taitavaa hanurinsoittoa 70.n vuoden kokemuksella. Kaikki meidän bändit soitti hienosti erikseen ja yhteen, ja ilahduttavaa oli, että musisoitiin yhdessä myös prima vistana. Kolmen kaksrivisen Kohmelovalssi oli hieno ja samoin Pihapelimannien ja Aurinkoduon yhteinen Wabash Cannonball. Aurinkorifestarien tunnelmasta tuli mieleen Kiikoisten purpurit ja "satakuntalaiset pirot" joskus 1970-luvulla. Näillä oli jotain yhteistä: sama henki, samanlainen hetkessä ja hetkeen improvisointi ja sama rento tunnelma. 

Aurinkofestareilla myös tanssittiin. Liitän tähän alle linkkejä, joita klikkaamalla pääsee mukaan tunnelmaan:

Mustalaistanssi, kyrötär Saija:
  

 

Kurditanssi, monikulttuurinen yhteistyöryhmä:
  

 

Ilman vapaaehtoisia festarit eivät olisi onnistuneet. Kiitän kaikkia Aurinkorinteen vapaaehtoisryhmiä ja muita  toimijoita, ystäviä ja tuttavia. Olette kaikki huippua, teillä kaikilla näyttää olevan sisäänrakennettu humaani asenne ja elämän arvot oikeassa asennossa kohdata toinen ihminen tässä ajassa. Teille kaikille lämpimät kiitokset:

Aurinkorinteen kulttuurityön vapaaehtoisryhmät

LC Hämeenkyrö /Kyröttäret vapaaehtoistyö

Monikulttuurinen yhteistyöryhmä

Yrjölän Marjatila

Aurinkorinteen ystävät

Muut vapaaehtoiset toimijat

Seniorshop

Aurinkorinteen hyvinvointipalvelut

Aila ja Matti Koskinen (grillimestari)

 

Aurinkofestaria vietämme myös ensi vuonna juhannusviikolla, mutta tästä tiedotan lisää ehkä vähän myöhemmin.

Nyt toivotan kaikille festarivieraille ja tämän blogin lukijoille ja muillekin oikein hyvää juhannusta! Kesä jatkuu ja Aurinkorinne avoinna koko kesän. Tervetuloa käymään ja tutustumaan uuden sukupolven päivätoimintakeskukseen!

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: Maria Härkki-Santala

Videot: Veijo Koskiranta

.

 

 

 

 

 
18. kesä, 2017

 Kirjoitan tätä pilvisenä sunnuntaina ja samalla silmäilen ensi keskiviikon, siis Aurinkofestaripäivän säätiedotteita esimerkiksi Forecasta ja myös norjalaiselta sääsivulta, joka kuulemma pitää parhaiten paikkansa.

No, jos ei nyt ihan sadetta lupaa koko päiväksi, niin ainakin on pilvisen oloista ja lämpötila 13 asteen paikkeilla. Emme tietenkään halua asiakkaidemme eikä vieraiden värjöttelevän ulkona eli nyt näyttää vahvasti siltä, että vietämme festaria sisätiloissa, mutta sekin sopii mainiosti: meillä on sisällä tilaa suuremmallekin joukolle, ja pöytiä ja lisätuoleja saamme helposti ja nopeasti varastosta. Myös äänentoisto toimii loistavasti (saimme vastikään uudet laitteet) ja esiintyjien estradi on helposti asennettavissa vain muutamia nojatuoleja siirtämällä.

Onneksi festareille on lupautunut apujoukoiksi (harjoittelijoiden lisäksi) mm. monikulttuurinen yhteistyöryhmä siirtämään kalusteita olosuhteiden mukaan mihin vaan haluamme. Siis kaikki kunnossa keskiviikkona vieraiden tulla sääolosuhteista riippumatta. 

TERVETULOA festareille keskiviikkona!

Tässä päivitetty festariohjelma:

 

AURINKOFESTARIT 21.6 -17

 

  • klo 10.00: Avaussanat / Anu Mätäsniemi

  • klo 10.10: Haitarimusiikkia / Rakel Vesa

  • klo 10.20: Runoja / Inkeri Sutinen ja Marjatta Talvitie

  • klo 10.30: Mummu ja papat -trio / laulelmia

  • klo 11.00: Pihapelimannit / suomalaista, venäläistä ja irlantilaista kansanmusiikkia

  • klo 11.30: Kulttuurit kohtaavat / monikulttuurinen yhteistyöryhmä esiintyy

  • klo 11.45: Runoja / Arja Viitasaari

  • klo 12.00: Peräkamarin pojat / pelimannimusiikkia ja kupletteja, mukana lisäksi laulaja/kitaristi ja laulajia kylältä

  • klo 12.30: Tanssiesitys / mustalaistanssi / Saija Petro

  • klo 12.40: Haitarimusiikkia / Rakel Vesa

  • klo 12.50: Yksinlaulua / Valle Yritys, säestäjänä Rakel Vesa

  • klo 13.00: Aurinkoduo / vanhaa ja uutta tanssimusiikkia

  • klo 13.30: Kulttuurit kohtaavat / monikulttuurinen yhteistyöryhmä esiintyy

  • klo 13.45: Aurinkoduo

  • klo 14.15: Pihapelimannit


Ohjeisohjelmaa:

• Vaate-esittelyä / myyntiä: Seniorshop paikalla koko päivän

• Aurinkorinteen hyvinvointipalvelut paikalla koko päivän, tuote-esittelyä ym. Festariyleisöllä mahdollisuus pieniin hoitoihin päivän aikana:
- sh/luontaishoitaja
- jalkahoitaja
- kampaaja

 

Näyttelyt:

Esillä öljyväritöitä kunnan taidekokoelmista alkaen 1900-luvun alusta nykypäivään mm. Leo Pahlama, Usko Nyström, Yrjö Kokko, Vieno Metsola, Eino Heljo, Kirsti Melartin...

Taidetunnelissa käsityötaidetta eri vuosikymmeniltä.

Vitriineissä harmonikkataiteilija Veli-Matti Järvenpään soitinkokoelmaa ja muuta musiikkiin liittyvää esineistöä.

 

Muuta:

• Grilli kuumana klo. 11 alkaen, pääkokkina Matti Koskinen, tarjolla grillimakkaraa, salaattia, mehua, kahvia, jäätelöä ja
mansikoita...

 

Järjestäjät, yhteistyökumppanit, lahjoittajat, sponsorit:

Aurinkorinteen henkilökunta

Aurinkorinteen kulttuurityön vapaaehtoisryhmät

LC Hämeenkyrö / Kyröttäret vapaaehtoistyö

Monikulttuurinen yhteistyöryhmä

Yrjölän marjatila

Aurinkorinteen ystävät

Muut vapaaehtoiset toimijat

 

VAPAA PÄÄSY, KAIKENIKÄISET OVAT TERVETULLEITA VIIHTYMÄÄN!


Osoite: Päiväkeskus Aurinkorinne, Tunnelikuja 1, 39100 Hämeenkyrö

 

Tiedustelut: Raija (festarivastaava) p. 044 3073262

s-posti: raija.westergard@hameenkyro.fi 

Aurinkorinteen p. 050 3787432

s-posti: aurinkorinne@hameenkyro.fi 

Kotisivu: www.aurinkorinne.simplesite.com 

FB-sivu: Päiväkeskus Aurinkorinne

 
4. kesä, 2017

Mennyt viikko oli minulle varsin kiireinen, mutta Aurinkorinteellä se ei vaikuttanut tunnelmaan mitenkään: asiakkaiden suhteen kaikki asiat ja tehtävät hoidettiin kuten ennenkin, asiakaslähtöisesti ja asiakkaita kuunnellen. 

Kuntapolitiikan osalta toukokuu-kesäkuu ovat aina kiireisiä, mutta tänä vuonna vielä enemmän kiireinen, koska valtuustokausi vaihtuu. Alkuviikko meni siis kokouksissa: vanha valtuusto kokousti maanantaina viimeisen kerran ja uusi valtuusto kokoontuu ensimmäisen kerran 12.6. Tiistaina kokoontui Sivistyslautakunta viimeisen kerran vanhalla kokoonpanolla ja keskiviikkona oli Suomi 100-työryhmän kokous, toistaiseksi viimeinen sekin. Torstaina lähdin työmatkalle (Fimlab Laboratoriot Oy.n hallitus -jonka jäsen olen - ja mukana operatiivinen johto) Moskovaan ja palasin tänään sunnuntaina. Oheinen kuva juurikin tältä matkalta, jossa kuvassa kirkko Kremlin alueelta ja maailman suurin kirkonkello Tsaarin kello, Tsar-Kolokol, joka on 6.14 metriä korkea ja painaa 200 tonnia. Kello on valmistettu vuosina 1733 - 1735 ja on yhä paikoillaan, mutta ei enää käytössä.

Itse matkan tarkoitus ja kohde oli Skolkovo, Venäjän "Piilaakso" eli teknologiakeskus, joka oli maantieteellisestä näkökulmasta varsin laaja alue ja siellä kehitteillä erilaisia tulevaisuuden juttuja: https://fi.wikipedia.org/wiki/Skolkovo 

Historialliseen Kremliin voit tutustua täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Moskovan_Kreml 

Niin, Georg Otsin laulama Moskovan valot oli edesmenneen isäni (kahden sodan veteraani) mielilaulu... Nykyinen Moskova ei ole enää sitä mitä silloin ennen. Noin 11 miljoonan asukkaan metropoli ei nuku koskaan, ja sen kyllä huomasi. Mutta tämä tästä.

Muuten, joku kerran kritisoi että miksi kirjoitan omia asioitani tähän blogiin. Hän oli väärässä ja sanoinkin sen hänelle: en todellakaan kirjoita tässä (enkä missään muuallakaan) omia henkilökohtaisia asioitani. Kirjoitan yhteisistä, omaa työyhteisöäni ja kuntaa koskevista asioista, ja niitä myös kerron Aurinkorinteen asiakkaille. Minun mielestäni avoimuus päätöksenteossa on tärkeää, toki on olemassa salassa pidettävää materiaalia, mutta sitä on aika vähän. Siis kuntapolitiikka pitäisi olla vielä enemmän avointa ja läpinäkyvää, onhan kyseessä yhteinen kunta ja sen yhteinen tulevaisuus. 

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 
27. touko, 2017

..ja turvaisa on rinne tunturin" (Eino Leino: Lapin kesä, teoksesta Kangastuksia 1902)

Kuvassa Torstaikerhon runoryhmäläisiä, ja tässä omia proosarunojaan lukemassa Sirpa, jonka oivallusten äärellä nauru on aina herkässä. Aurinkorinteen Torstaikerho on uusin ryhmämme ja korvaa jossain määrin seurakunnan Myötätuulipäivää, joka on kesätauolla lokakuuhun asti. Tervetuloa mukaan, ryhmään mahtuu ja otamme mielellämme uusia tulokkaita vastaan.

Aurinkorinteen taidetunneli eli tekstiilitaiteen näyttely sai menneellä viikolla mukavaa täydennystä ryijy/raanulahjoituksina sekä muutamia muita kudontatöitä asetettavaksi näyttelyyn. Taidetunneli on siis maanalainen yhdyskäytävä Aurinkorinteeltä  terveyskeskukseen, joka on pääasiallisesti huoltokäytössä, mutta toimii loistavasti myöskin näyttelytilana.

Helatorstaina (ja Aurinkorinteellä perjantaina Areenasta) saimme seurata presidentti Mauno Koiviston koskettavaa hautajaistilaisuutta. Koivisto oli jo pääministerikaudellaan luomassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja nyt pohdinkin sitä, että onko se (hyvinvointivaltio) poistumassa lopullisesti Koiviston mukana? Helsingin kaupungin tuleva pormestari Jan Vapaavuori sanoo tämän päivän Hesarissa maakuntauudistuksesta (jota pykätään uuteen uskoon samaan aikaan Soten kanssa): "Haitallisin uudistus miesmuistiin". Vapaavuoren mukaan kelloja ollaan kääntämässä taaksepäin ja ollaan tekemässä kohtalokas askel menneisyyteen.

Lopuksi ennakkotietoa Aurinkorinteen tulevasta kesätapahtumasta: vietämme kesäfestivaalia eli Aurinkofestaria keskiviikkona 21.6, jolloin on kesäpäivän seisaus ja siis aihetta keskikesän ja valon juhlaan. Tapahtuma järjestetään Aurinkorinteen etupihalla, suljemme Tunnelikujan autoliikenteeltä festivaalin ajaksi. Ohjelmassa musiikkia (kolme bändiä) sekä muita musiikkiesityksiä, runoja sekä tanssiesityksiä. Myös monikulttuurinen tanssiryhmä esiintyy. Muu oheistoiminta: mm. makkaran paistoa, mehua, kahvia ja jäätelöä mansikoiden kera (jos ehtivät kypsyä), sekä vapaata seurustelua vapaan auringon alla (sateen sattuessa sisätiloissa).

Aurinkorinteen Aurinkofestarit 21.6 -17 järjestelyissä mukana (Aurinkorinteen henkilökunnan lisäksi) mm. LC Hämeenkyrö/Kyröttäret vapaaehtoistyö, Aurinkorinteen kulttuurityön vapaaehtoiset sekä Aurinkorinteen monikulttuurinen vapaaehtoisryhmä. Tarkka ohjelma tarkentuu myöhemmin. Kannattaa seurata ilmoittelua, Aurinkofestarit tarkoitettu kaikenikäisille ja on ilmainen tapahtuma.

 

Teksti ja kuva: Raija Westergård

 
20. touko, 2017

Ensin elämästä ja Aurinkorinteen arjen askareista ja harrastuksista. Olen varmaan ennenkin kirjoittanut siitä, miten ihmisen elämä ja harrastukset eivät todellakaan pääty siihen hetkeen kun eläkepaperit kolahtavat postilaatikkoon. Meillä Aurinkorinteellä olen todistamassa tätä totuutta joka päivä, koska asiakkaamme haluavat harrastaa edelleen samoja asioita mihin ovat tottuneet aiemmassa elämässä: käsitöitä, runoja, musiikkia jne.

Kuvassa musiikkiharrastuksesta loistava esimerkki: Rakel haitarissa taas kuten on ollut vuosikymmeniä ja Valle laulamassa, vaikka ikää molemmilla jo "hieman" yli eläkeiän. Samoin kitarassa Terttu, musiikkituokioiden vapaaehtoinen brassaavat yhdessä Lapin äidin kehtolaulua: Äiti lasta tuudittaa... Myös runotuokioissa vapaaehtoiset Inkeri ja Marjatta osaavat tempaista kuulijan mukaansa maailmaan, jossa yksi runo voi kertoa suurista tunteista enemmän kuin arvaammekaan. Joskus elämä on kuin Vuorelle nousu (Elvi Sinervo 1948), mutta joskus kuin Sillanpään suviyö (Ihmiset suviyössä 1934): "Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan..."

Vaihtoehtoiset totuudet

Olen vannoutunut Hesarin lukija ja usein löydän sieltä todella mielenkiintoisia juttuja, joita tapaan silloin tällöin jakaa eteenpäin mm. Facebookissa. Jussi Ahlrothin kirjoittama Lauantaiessee pisti ajattelemaan totuuden anatomiaa. Siis totuuden vastakohta ei olekaan valheellisuus vaan jotain aivan muuta? Puhutaan "totuuden jälkeisestä ajasta" ja "vaihtoehtoisista totuuksista", eikö kuulostakin todella oudolta ja merkilliseltä?

Outoja ovat ajatkin, kirjoittaa Jussi Ahlroth ja jatkaa, että olennaista ei olekaan miten asiat ovat vaan miten ne koetaan. Jonkun kuitenkin täytyy puhua totuuden puolesta. Miksi totuudesta on tullut monivalintakysymys, miksi ihmiset valitsevat vaihtoehtoisia totuuksia? Relativismi (suhteellisuusajattelu) väittää ettei tosiasioita ole olemassakaan, on vain tulkintoja ja siksi mitään mielipidettä ei voi sanoa vääräksi. Tämäkö siis synnytti totuuden jälkeisen ajan, jota juuri nyt vietämme?

Postmodernisteja (1900-luvun lopulla vaikuttanut filosofian, taiteen ja kulttuurintutkimuksen suuntaus) syytetään milloin mistäkin. Kuitenkin postmodernismi sanoo, että totuus on aina suhteellista, kiinni historiassa ja ihmisten käsissä, totuus ei ole koskaan valmis ja sitä pitää jatkuvasti tarkastella kriittisesti.

Lopuksi: mitä tämä kaikki tarkoittaa? Alhroth kirjoittaa, että "me hyväosaiset länsimaalaiset valitsemme itsellemme sopivan maailmanselityksen kuin supermarketista. On poliittisia liikkeitä, uskontoja, aatteita, elämäntapoja, ruokavalioita ja itsensä kehittämistä. Valinnan jälkeen meidän on vaikea uskoa tosiasioita, jotka ovat oman maailmankuvamme kanssa ristiriidassa". Postmodernistien epämiellyttävä, ehkä hämärältä kuulostava viesti onkin se ettei tätä totuuden "ongelmaa" ratkaista faktoilla. Siksi tämän asian äärelle kannattaa pysähtyä hetkeksi. Se ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tosiasiassa marssimme aina totuuden (faktan) puolesta. Niin minä ainakin teen, vaikka jossain määrin katsonkin kuuluvani postmodernismin koulukuntaan.

Tällaisia ajatuksia tänään, kesäpäivänä, jolloin vihreys lisääntyy vauhdilla ja luonto herää kukoistukseensa. 

 

Teksti ja kuva: Raija Westergård

 

 

 

 
12. touko, 2017

 

Alfhild

 

Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.

 


Alfhild, hän joka synnytti minut,
jo joka yö sinne purjehtinut,
missä nyt Eemeli tullen ja mennen
murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.


Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme kukaan.


Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa -
ostaen kahvit ja pullat kai,
jos sattuu olemaan perjantai. -

Ja sitten, kun Pispala aamun saa,
äitini vuoteen valmistaa
ja linnut, linnut helää --.
-Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lastenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan !


Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa!

 

                                                                          Lauri Viita

 

 

Irwin Goodman: Äiti  

https://youtu.be/dNBeOJ00PnI

 

Onnea kaikille äideille!

 

 
6. touko, 2017

Hieno mahdollisuus kirjoittaa Aurinkorinteen blogia tietoisena siitä, että näitä kirjoituksia julkaistaan jatkossa silloin tällöin myös UutisOivassa ja nimenomaan paperiversiona. Aurinkorinteen asiakkaat ja tämän blogin kohdeyleisö ovat ikäihmisiä tai ainakin ikääntyviä, joista arvatenkin suuri osa sähköisten viestimien ulkopuolella. Siksi nyt on todellakin suuri ilo kirjoittaa paljon suuremmalle lukijajoukolle. Tervetuloa seuraan siis kaikki hämeenkyröläiset, ikäihmiset, ikääntyvät ja muutkin lukijat!

Muutama sana Aurinkorinteestä jos ei ole vielä kaikille tuttu: kyseessä siis entinen Kurjenmäkikodin päiväosasto, joka perustettiin jo vuonna 1989 ja joka toimi Kurjenmäkikodin alakerrassa viime vuoden marraskuun loppuun. Marras/joulukuun  vaihteessa pääsimme muuttamaan uusiin tiloihin Siljankodin pohjakerrokseen, joka sijaitsee terveyskeskuksen mäellä Raipalan peltoaukean laidalla Tunnelikujalla. Päiväkeskus Aurinkorinne on perusturvalautakunnan valitsema nimi, joka sopii erinomaisesti meille aurinkoisen sijaintimme vuoksi ja muutenkin.

Päiväkeskuksen arki muotoutuu monista osatekijöistä. Kaikista tärkein on asiakas, hän joka tulee aamulla/aamupäivällä palvelubussilla tai jollain muulla kyydillä ja tuo mukanaan kokonaisen ihmisyytensä: ajatuksensa, muistonsa, arkipäivän asiansa. Meidän henkilökunnan tehtävä on - paitsi auttaa, opastaa ja ohjata tarvittavissa palveluissa - myös kuunnella ne kaikki tuhannet tarinat, joita elämä on kirjoittanut "monivärikynillä" ihmisen muistiin, eräänlaiseen elämänkirjaan, jota on erittäin tärkeää avata ja lukea. Aurinkorinteellä juurikin avaamme näitä tarinoita sekä tarjoamme vuorovaikutteista toimintaa ja kulttuuria monella eri tavalla. 

Jokaisen on hyvä pyrkiä kuplansa ulkopuolelle, kirjoittaa Metro-lehdessä 4.5 -17 Henri Salomaa. Kuplautumisesta puhutaankin, kun elämme nykyistä kiivasta internet-aikaa, siis juuri sitä, josta monet ikäihmiset jäävät ulkopuolelle. Salomaa onkin sitä mieltä, että internet kuplauttaa meitä tahallaan, koska ihminen havainnoi vain murto-osan ympärillä tapahtuvista asioista, paljon tärkeää vilahtaa ohi roskan ja epäolennaisen "tiedon" varjossa.  Tässä kohtaa tuleekin pohdittua, että kummassa on sitten parempi, kuplassa vai sen ulkopuolella?

Lopuksi hienoja uutisia Ylöjärveltä. Voionmaan opiston entiset tilat ovat nousseet naftaliinista vaikeuksien jälkeen. Uusi asumista ja hoivaa ikäihmisille tarjoava Hopeakylä avasi ovensa vappuna ja hoivamalli on herättänyt kiinnostusta myös valtakunnallisesti. Moninaiset harrastusmahdollisuudet, virkistävä sosiaalinen elämä ja turvallinen asuminen ovat Hopeakylän ylpeyden aiheita, joita se tarjoaa toistaiseksi ainoana Suomessa, näin kirjoittaa Ylöjärven Uutiset 4.5 -17.

- Tarjoamamme osallistava hoiva tarkoittaa sitä, että Hopeakylän asukkaat saavat elää täysin normaalia elämää, joka on kuitenkin tuettua. Hopeakylän hoivamalli on jotain laitoshoidon ja kotihoidon väliltä. Kylässä asuminen on turvallista, ja kaikki palvelut löytyvät omasta pihapiiristä. Hoitaja on paikalla 24 tuntia vuorokaudessa, mikä takaa nopean avun saannin, sanoo toimitusjohtaja Riikka Salakari. Hopeakylään on suunnitteilla myös kasvimaa, jota voi hoitaa pyörätuolista käsin sekä muutamia eläimiä mm. lampaita. Myös pieni kauppa/elintarvikekioski on suunnitelmissa.

Hopeakylän kaltaisia senioriyhteisöjä on  muotoutumassa monia muitakin eri puolille maata. Oman käsitykseni mukaan se on tulevaisuutta, jota voisi harkita myös meillä Hämeenkyrössä. Terveyskeskuksen mäellä kehitys ja kehittäminen onkin vähitellen kääntymässä siihen suuhtaan, mutta laiva kääntyy aina hitaasti. Kääntyy kuitenkin.

 

Teksti ja kuva:

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja

Päiväkeskus Aurinkorinne, Hämeenkyrö

www.aurinkorinne.simplesite.com  

 

 

 
30. huhti, 2017

Kirjoitan köyhyydestä nyt, vaalien jälkeen. Sanotaan, että vaalien alla köyhällä on ystäviä ja että nämä "köyhien ystävät" häipyvät heti kun kansa on uurnilla käynyt. Minä haluan kirjoittaa köyhyydestä juuri nyt, koska silmiini on osunut montakin mielenkiintoista artikkelia monenlaisesta köyhyydestä, myös eläkeläisköyhistä, joiden rahat eivät riitä edes tärkeimpiin lääkkeisiin. Minusta tämä, jos mikään on todellakin huolestuttavaa.

Tämän päivän Aamulehdessä Esa Fagerlund Suomen Senioriliikkeestä kirjoittaa, miten korkeat vuokrat lisäävät eläkeläisköyhyyttä. Hänen mukaansa suurella osalla vuokralla asuvista eläkkeensaajista vuokra on jo lähes nettoeläkkeen suuruinen. Ja kun vielä pitäisi maksaa välttämättömät ravinto- ja lääkekulunsa, käteen ei jää juuri mitään, paitsi juokseminen "tukiluukuilla" kuukausittain.

Asuntojen vuokrat ovat nousseet vuosittain paljon yli kustannustason nousun, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Vääjäämättä on selvää, että kehitys vaikuttaa ostovoimaan ja nimenomaan pienituloisilla eläkeläisillä, joiden eläkkeitä pikemminkin leikataan kuin nostetaan.

Kansan Uutisissa (28.4.2017) on artikkeli leipäjonoista, miten eräänä huhtikuisena aamuna Helsingin Myllypurossa seurakunnan elintarvikejakelussa on satoja ja satoja ihmisiä. Täältä Hämeenkyrön perpektiivistä katsottuna satojen metrien leipäjonoa on vaikea sisäistää ja että todellakin tämä tapahtuu vuonna 2017 samaan aikaan, kun kauppojen ruokahävikki (siis roskiin heitettävä ruoka) on vuosittain 120-160 miljoonaa kiloa eli 20-30 kiloa henkeä kohden. Syömäkelpoista ruokaa Suomessa tuhlataan vuosittain 400 miljoonaa kiloa. Minusta tässä ei ole  tolkun häivääkään...

Ei täällä (leipäjonossa) kukaan huvikseen seiso, kertoo muuan nainen ja jatkaa, miten ruokaa jakavista ihmisistä on tullut hänelle ystäviä. Hän ei haaveile ulkomaanmatkoista vaan siitä, että saa jakaa aikaansa lapsenlapsensa kanssa. Samoilla ajatuksilla on toinen leipäjonon nainen, jonka haaveet liittyvät niinikään lapsiin ja lapsenlapsiin. Heidän vuokseen hän toivoo, että Suomi pysyy rauhallisena. 

Eräs 58-vuotias nainen saa eläkettä 900 euroa kuukaudessa ja maksaa vuokraa 750 euroa. 150 euroa jää ruokaan, lääkkeisiin ja laskuihin, joita on pino odottamassa. Unelmoin, että ei olisi pulaa mistään ja olisi oma rauha, nainen sanoo kun leipäjono taas liikahtaa vähän...

 

Teksti: Raija Westergård, kuva: Kansan Uutiset

 

Lue lisää ruokahävikistä täältä:

http://www.saasyoda.fi/ruokah%C3%A4vikki-suomessa  

 

22. huhti, 2017

"Minä uskon, että musiikki on suurta, jos kuulija jossakin vaiheessa onnistuu tavoittamaan häivähdyksen iäisyyttä ajan ikkunan läpi." - Einojuhani Rautavaara (1928 - 2016) suomalainen säveltäjä 

Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin edellämainittu säveltäjä Rautavaara. Musiikilla on mahtava voima, joka on vuorovaikutteista ja universaalia viestintää esittäjän ja yleisön kesken. Tälle salaiselle viestiyhteydelle ei ole selitystä, mutta sen aistii selvästi joka kerran, kun musiikki alkaa.

Meillä Aurinkorinteellä soitetaan ja lauletaan päivittäin muun ohjelman ohella, ja vapaaehtoisia muusikoita (ja myös muiden alojen osaajia) ilmoittautuu mukaan tasaiseen tahtiin, joka on mukavaa. Kaikille on löytynyt paikka ja aika ja löytyy vastaisuudessakin. 

Myös meidän asiakaskunnasta löytyy huikeita muusikoita, esimerkiksi Rakel Vesa (kuvassa). Hän kun tuli ovesta haitarin kanssa joku päivä, ympärille kertyi heti innokkaita kuulijoita: "Tulkaa ny äkkiä, Raakkeli soittaa..."

 

Musiikki vaikuttaa aivoihin kuin lääke

”Jos ihmiset ymmärtäisivät, miten musiikki vaikuttaa aivoihin, he laulaisivat, soittaisivat ja kuuntelisivat musiikkia paljon enemmän ja tietoisemmin”, sanoo dosentti ja Akatemiatutkija Teppo Särkämö. Vaikka musiikkia kuulee nykyään lähes aina ja kaikkialla, passiivinen taustamusiikki ei hänen mukaansa vaikuta yhtä tehokkaasti kuin se, että laulaa tai soittaa itse tai kuuntelee musiikkia keskittyneesti. Jutun lopussa Särkämö antaa viisi vinkkiä, miten musiikkiharrastuksen voi aloittaa varhaisvaiheen muistisairautta potevan omaisen kanssa.

”MUSIIKKI vaikuttaa aivoihin kuin lääke”, Särkämö sanoo. Sen säännöllinen harrastaminen voi lievittää muistisairauden varhaisia oireita ja saattaa myös hidastaa Alzheimerin taudin tai dementian etenemistä. Musiikin avulla voidaan myös kuntouttaa aivoja esimerkiksi aivoverenkiertohäiriön, kuten aivoinfarktin jälkeen. ”Ennen kaikkea musiikin käyttäminen kuntoutuksen välineenä on potilaalle nautinnollisempaa ja motivoivampaa kuin perinteiset kuntoutusmuodot, joten sen avulla voidaan saavuttaa hyötyjä tehokkaammin. Sivutuotteena musiikki parantaa mielialaa ja lievittää stressiä – jopa yhdessä musisoivan omaisen stressi lievenee”, Särkämö toteaa.

SÄRKÄMÖ SELVITTI väitöstutkimuksessaan 60 akuuttiin aivoinfarktiin sairastuneen potilaan toipumista kuuden kuukauden ajan. Tutkimus toteutettiin yhdessä Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön, Jyväskylän yliopiston monitieteisen musiikintutkimuksen huippuyksikön sekä HYKS:n neurologian ja radiologian klinikoiden kanssa vuosina 2004–2007. Hänen väitoskirjansa tarkastettiin 2011. Potilaat jaettiin Särkämön mukaan kolmeen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän potilaat kuuntelivat päivittäin itse valitsemaansa musiikkia kannettavalla laitteella. Toinen ryhmä kuunteli itse valitsemiaan äänikirjoja. Kolmannelle ei annettu mitään erityistä kuuntelumateriaalia.

Seurannan alussa kaikille potilaille tehtiin neuropsykologinen tutkimus, he vastasivat mielialaansa koskeviin kyselyihin ja heidän aivonsa kuvannettiin magneettikuvauksin ja magnetoenkefalografiamittauksin. Tutkimukset toistettiin kolmen ja kuuden kuukauden kuluttua. Särkämön tutkimusryhmä havaitsi, että musiikkia kuunnelleen ryhmän jäsenten aivoissa oli tapahtunut eniten toipumista tukevia neuroplastisia muutoksia. Ryhmän jäsenten muistitoiminnot ja keskittymiskyky olivat parantuneet enemmän kuin kahden muun ryhmän jäsenten. Heillä oli myös vähemmän masentuneisuutta ja sekavuutta kuin kahden muun ryhmän jäsenillä. ”Muutokset olivat pitkäaikaisia, sillä ne saattoi havaita vielä puolen vuoden kuluttua”, Särkämö muistuttaa. MUISTAAKSENI laulan –hankkeessa Särkämö puolestaan tutki säännöllisen musiikinharrastuksen vaikutuksia lievää ja keskivaikeaa dementiaa poteviin ihmisiin vuosina 2009–2011 Helsingissä ja Espoossa.

Myös tässä tutkimuksessa osallistujat oli jaettu kolmeen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä muistisairaat lauloivat tuttuja lauluja säännöllisesti yhdessä hoitajansa tai omaisensa kanssa. Toisessa ryhmässä näitä lauluja kuunneltiin säännöllisesti ja keskusteltiin niihin liittyvistä tunteista ja muistoista. Kolmas ryhmä sai tavallista hoitoa. Osallistujia seurattiin yhdeksän kuukauden ajan. Muistisairaille tehtiin seuranta-ajan alussa ja lopussa neuropsykologiset testit ja he täyttivät mielialaansa ja elämänlaatuaan koskevat kyselylomakkeet. Myös omaisten psyykkistä hyvinvointia kartoitettiin kyselyillä.

Seuranta osoitti, että lauluryhmän ja kuunteluryhmän muistisairaiden kognitiivinen toimintakyky säilyi parempana kuin verrokkiryhmän ja he kokivat vähemmän masennusoireita. Lisäksi laulaminen vaikutti positiivisesti työmuistiin eli siihen muistin osa-alueeseen joka käsittelee tietoa ja pitää sitä aktiivisesti mielessä. SÄRKÄMÖ huomauttaa, että lauluryhmässä myös omaiset kokivat vähemmän stressiä ja psyykkistä kuormittuneisuutta kuin kahdessa muussa ryhmässä.

Ennen kaikkea musiikki herätti muistisairaissa tunteita ja muistoja. ”Erityisesti lapsena ja nuorena opitut laulut sekä tärkeisiin elämäntapahtumiin liittyvät kappaleet nostivat tunteita pintaan, liikuttivat ja ilahduttivat”, Särkämö toteaa. Laulaminen ja musiikin kuuntelu näyttäisivätkin hänen mukaansa vähentävän muistisairauden oireita varsinkin silloin, kun ne ovat lieviä. ”Musiikin harrastus kannattaisikin elvyttää jo muistisairauden alkuvaiheessa”, hän sanoo.

 

Kuva ja alkuosan teksti: Raija Westergård

Tekstin loppuosa artikkelista "Musiikki vaikuttaa aivoihin kuin lääke" Helsingin Sanomissa 19.4.2017 (Katri Kallionpää)

 
14. huhti, 2017

On aika hiljentyä pääsiäiseen ja oheinen kuva kertoo siitä kaikista oleellisimman. Aurinkorinteen tiistain asiakkaat kutsuttiin viettämään pääsiäisen hartautta ja ehtoollista Siljankotiin, jossa Anu-pappi oli järjestänyt tilaisuuden ja mm. oheisen kuvan minialttarin. Tilaisuuden kruunasi Anu-papin koskettavan puheen ohella  kauniit ja tutut laulut, joita meidän asiakkaat lauloivat hartaasti. Käy yrttitarhasta polku... 

On kuitenkin mainittava tässä yhteydessä arjen asioistakin muutama sana. Mennyt viikko hujahti ainakin minun osaltani kuntavaalien jälkeisissä tunnelmissa. Olen ollut positiivisesti hämmentynyt ja yllättynyt "äänikuningattaren" tittelistä, ja olen tietysti siitä todellakin iloinen, mutta samalla nöyrä ja kiitollinen kaikille äänestäjille, ikäihmisille, heidän omaisilleen, työkavereille, lähipiirille eli kaikille minua äänestäneille, jotka annoitte minulle huikean jatkomandaatin valtuustoon tehdä kunnastamme vieläkin parempi paikka asua ja elää. Yritän jatkossakin tehdä parhaani ja edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja inhimillistä politiikkaa kaikkien kuntalaisten parhaaksi. Kuten vaaliohjelmassakin lupasin, aion tehdä työtä mm. yksinäisyyden torjumiseksi, koska yksinäisyys on salakavala tauti - varsinkin vanhusväestön keskuudessa.

Nyt kohti valoa, kevättä ja uusia tuulia. Elämme mielenkiintoisia aikoja Sote-kuvion suhteen, joka näyttää menevän aina vaan syvemmälle, kukaan ei oikeastaan tiedä mihin. Mutta vielä jatkamme nykyisellä systeemillä ja hoidamme tehvävämme parhaan näkemyksen mukaan. Syksyllä on tiedossa uusia asetelmia Aurinkorinteen päiväohjelmaan, mutta kerromme niistä sitten aikanaan enemmän.

Toivotan kaikille lukijoille rauhallisia pyhiä, lepoa ja rentoutumista!

Kuva ja teksti: Raija Westergård   

 

 
7. huhti, 2017

Tällä viikolla asiakkaamme saivat tietoa silmien terveydestä ja saivat myös tietoa silmälasimuodin uusimmista trendeistä sekä aurinkolaseista. Merja Koskinen Kyrösnäöstä vieraili ja hän oli ensisijaisesti vapaaehtoistyön merkeissä liikkeellä.  LC Hämeenkyrö / Kyröttäret ovat kehittäneet hienon systeemin juurikin vapaaehtoistyön alueella ja heidän toimeliaisuutensa on kyllä huomattu. Jatkossakin saamme Aurinkorinteelle Kyröttärien moniosaajia, näistä lisää myöhemmin. Voitte tutustua Kyröttärien toimintaa tästä linkistä: http://www.e-clubhouse.org/sites/hkyrottaret/ 

Vapaaehtoistyön foorumeita on paljon, esimerkiksi  linkistä https://www.vapaaehtoistyo.fi pääsee tutkailemaan erilaisia järjestöjä koko Suomen alueella. Ja jos ihminen haluaa toimia omana itsenään ja käydä esimerkiksi ilahduttamassa vanhuksia hoivakodeissa, se on täysin mahdollista. Itsekin olen ajatellut tekeväni vapaaehtoistyötä runsaan vuoden kuluttua kun eläkepäivät koittavat. Ainakin käyn musisoimassa ja laulamassa tai muuten vaan puhumassa niitä ja näitä. 

Monet vierailevat luulevat ensin etteivät osaa puhua mitään vanhusten kanssa. Se on aivan väärä olettamus. Säästä on hyvä aloittaa ja jatkaa siitä päivän uutisiin jne. Myös vanhojen aikojen muistelu on aina yhtä jännittävää. Eikä ne tarvitse olla kuin että "muistako muuten sen yhden radiohjelman sieltä 60-luvulta".... Josta tulikin nyt mieleeni, että Koskirannan Veijo lupasi tulla joku päivä vanhan "krammarin" kanssa, ja soittavansa sillä 50-60-lukujen levyjä otsikolla Kesämökin gramofoni, sellainen ohjelma oli radiossa taannoin ja sitä veti Aune Haarla, ken muistaa tämän?

 

Teksti: Raija Westergård, kuva: internetin kuvamaailma

 

 

 
2. huhti, 2017

"VANHUSTENHUOLTO on kansalaisten mielestä kuntavaalien tärkein teema, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimus. Sitä piti melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä 94 prosenttia kyselyyn vastanneista viime vuoden lopulla." (Helsingin Sanomat 15.1.2017)

Niin, mikä kumma siinä onkaan, että vanhukset muistetaan mainita aina vaalien alla varsinkin. Nyt näyttää toki tilanne vanhusasioiden ohella vielä paljon laajempaa kuvaa ja ongelmaa, koska sote- ja maakuntauudistus on vaiheessa ja näyttää siltä, että tuo "vaihe" jatkuu ties miten pitkään.

Mainittu uudistus on historiallinen ja todella suuri muutos ja koskettaa kaikkia suomalaisia jollain tavalla. Olen pohdiskellut, että horjutetaanko tulevalla uudistuksella peruuttamattomasti suomalaisen hyvinvointivaltion tukirakenteita? Tuleeko kiireessä heitetteyä "lapsi pesuveden mukana", kuten sanonta kuuluu? Tällä hetkellä mikään ei ole varmempaa kuin epävarmuus ja se on kaikista pahinta.

Mutta, oli niin tai näin, meillä Aurinkorinteellä aurinko paistaa aina, vaikka olisi pilvinenkin päivä. Aurinkorinteen nimi ei tarkoita ainoastaan meidän maantieteellistä sijaintia, maisemaa, Raipalan avonaisia peltoja, vaihtuvia vuodenaikoja, taivaan erilaisia värejä, pilviä. Aurinko (valo) tarkoittaa paljon enemmän, se tulee jokaisen sisältä ja tuon valon näkee jokainen, joka sen haluaa nähdä: asiakkaissa, henkilökunnassa, vierailijoissa, kaikissa... Ja miksipä emme haluaisi nähdä valoa ja olla itse valona kanssaihmisille silloin, kun on sen tarve.   

 

Teksti: Raija Westergård, kuva: netin kuvamaailma

 
23. maalis, 2017

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski on vapaa olemaan sellainen kuin haluaa. Hän kirjoittaa Inhimillisten uutisten maaliskuun päätoimittajana, että Suomi on lähellä ihanneyhteiskuntaa, mutta ei täysin: täällä rajataan pelkojen ja uskomusten takia toisten ihmisten vapautta.

Karukoski kirjoittaa myös, että "juuri oudot muuttavat maailman ja rohkeat järisyttävät sitä. Me kaikki voimme olla sellaisia". Karukosken haaveena on ihanneyhteiskunta, samaan tapaan kuin se on ollut monia kertoja historiassa: 1800 - 1900-lukujen suomalaisten siirtolaisuudessa Amerikkaan oli vahva halu luoda ihanneyhteiskunta "rapakon taakse" ja samoin Thomas Morella 1500-luvun Englannissa (kuuluisin teoksensa Utopia 1515). Dome Karukoski on siis tänään vuosisataisilla utopian jäljillä ja ajattelussa ei juuri ole eroa varhaisiin esikuviinsa:

 "Siksi unelmoin Utopiasta. Humanistisesta ja optimistisesta yhteiskunnasta. Teen elokuvia, jotka ajavat tätä unelmaa. Minun ihanneyhteiskunnassani ihmiset elävät iloiten ja riemuitsevat. Utopiassani kaikilla on oikeus olla ja elää kuten haluavat. Suomi on itse asiassa todella lähellä Utopiaani. Me yritämme pitää heikoimpien puolta. Emme välttämättä aina onnistu siinä, mutta ainakin yritämme. Mutta matkaa vielä on. Me rajaamme edelleen omien pelkojemme ja uskomusten takia toisten ihmisten vapautta. Se ei vain käy. Nimittäin rajaaminen tuntuu kauhealta. Se, kun enemmistöllä on oikeus rajata pienemmän ja heikomman elämää ja rakkautta. Sen sijaan, että rajaisimme, meidän täytyy antaa mahdollisuuksia. Meidän täytyy ryhmässä antaa vapauksia ja iloa. Tämän kuukauden Inhimillisissä Uutisissa me tutkimme kerromme ihmisistä, jotka joko etsivät vapautta tai ovat sen löytäneet. Ihmisiä, joille on tullut mahdollisuuksia. Jotka ovat tehneet hypyn tuntemattomaan. Ihmisiä, jotka ovat olleet rohkeita".

 Olkaamme vapaita ja rohkeita. 

Teksti: Inhimillisä uutisia/ Dome Karukoski 3/2017

 

16. maalis, 2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Joukko tamperelaisia kirjoittajia julkaisi viime vuonna kirjan Hoivan arvoiset (Gaudeamus 2016).

Kirjan ansioihin kuuluu se, että se selittää ja avaa ns. virallisen hoivakielen

ja retoriikan ja haastaa arvioimaan nyt tekeillä olevien ratkaisujen

(Sote, valinnanvapaus jne.) oikeellisuutta. Kirjasta voi lukea tarinaa Kielosta,

Pentistä ja Mikasta. Kielo vanhenee, Kirsti saa aivoinfarktin,

Pentti ryhtyy omaishoitajaksi... Hoivatyöntekijöiden todellisuutta

valottavat Kieloa hoitavien Marien Ja Allin tarinat.

Ja oma lukunsa on, kun kirja esittelee dystopian suomalaisesta hoivasta parinkymmenen vuoden kuluttua.

Kaksikymmentä vuotta kuluu nopeasti, sen tiedämme kaikki. Missä tilassa vanhushoiva lienee silloin? Kuka meitä hoivaa? Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 15.3.2017 käsiteltiin mielenkiintoisesti juuri tätä asiaa: Suomen väestökehitys näyttää juuri nyt siltä, että tulevina vuosikymmeninä koko hyvinvointivaltion perusteet joutuvat kovalle koetukselle. Hoidettavien määrä kasvaa samaan aikaan kun työssä käyvien eli palveluja rahoittavien määrä vähenee.

Suomessa syntyi viime vuonna vähemmän ihmisiä kuin kuoli. Käänne oli histo­riallinen, sillä edellisen kerran näin oli tapahtunut sotavuosina. Suomen väki­luku kasvoi viime vuonna noin 15 000:lla vain maahanmuuton ansiosta. Luonnollinen väestönkasvu on pienentynyt useana vuonna peräkkäin. Turvapaikanhakijoiden määrä ei horjuta Suomea, mutta kotouttamisen epäonnis­tumiseen ei ole varaa. Turvapaikan saaneiden ihmisten työllistyminen on osoit­tautunut hitaaksi ja hankalaksi. Heidän työllistymisensä olisi kuitenkin koko yhteis­kunnan etu.

Olen huolestunut huoltosuhteesta, vanhusväestön määrästä, hoivaa tarvitsevien määrästä ja hoivan tekijöistä. Näyttää siltä, että tulevinakin vuosina Suomen väkiluku kasvaa vain maahanmuuton seurauksena. Pidän erittäin tärkeänä maahanmuuttajien koulutusta ja työhön ohjausta, vanhusväestömme tarvitsee lähivuosina runsaasti hoitavia käsiä ja mistä niitä saadaan, jos kantasuomalaisten syntyvyys laskee vuosi vuodelta? 

 

Teksti: Hesaria (15.3.2015) ja Hoivan arvoiset -teosta referoiden Raija Westergård

 

Hoivan arvoiset-teoksen kirjoittajat: Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Leena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen ja Minna Zechner.

 

 

 
11. maalis, 2017

"Valtio aikoo säästää vanhuspalveluista ensi vuosikymmenellä joka vuosi lähes miljardi euroa. Kymmenessä vuodessa vanhusten palveluista aiotaan mahdollisesti säästää siis lähes 10 miljardia euroa." Löysin netin uumenista artikkelin, joka on viime vuoden syyskuulta ja julkaistu Kalevassa otsikolla Hallitus ei puhu 3 miljardin sote-säästölistastaan - "kotihoivaa" ja psykiatriaan avopalveluita.

Jos todellakin on aikomus säästää vanhuspalveluista joka vuosi noin miljardi euroa, jokainen ymmärtää mistä on kysymys. Kotihoiva on laitettu säästötaulukossa lainausmerkkeihin. Mitä se voi tarkoittaa? 

– Kotihoiva tarkoittaa asumista omissa kerrostaloyksiöissä taajamien keskustoissa, sana määritellään hallituksen tilaaman vaikutusarvion liitteessä. Vanhuspalveluiden säästöpotentiaaliksi tutkijat laskevat vuodessa 936 miljoonaa euroa eli lähes miljardin. Raportissa kirjoitetaan, että ympärivuorokautisen hoivan vähentäminen lisäämällä "kotihoivaa" tuottaisi puolen miljardin euron vuotuisen säästön.

Säästölista on äkkiseltään karua luettavaa, eikä yksikään ministeri ole esitellyt sitä julkisuudessa. 

Julkisesti rahoitettavien sosiaali- ja terveyspalveluiden määrä ja taso ovat laskemassa ensi vuosikymmenellä.

Sote-uudistuksen valmistelua johtava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ei antanut 3 miljardin säästöjen toteuttamistavasta Lännen Medialle haastattelua, kun LM ensimmäisen kerran heinäkuussa kirjoitti listan olemassaolosta.

Tutkijoiden laatiman laskelman mukaan 3 miljardin vuotuinen sote-säästö on mahdollinen, jos vanhuksia siirretään ”kotihoivaan” ja esimerkiksi vammaisten palveluissa ja nuortenpsykiatriassa siirrytään vielä nykyistä enemmän kohti avopalveluita.

Vaikutusarvion perusteella hallitus lähtee sote-uudistuksessa siitä, että vanhukset asuvat ensi vuosikymmenellä nykyistä useammin omissa pienissä asunnoissaan, joissa hoitajat käyvät huolehtimassa esimerkiksi lääkkeiden antamisesta.

Vanhusten kotihoidon tuottavuuden kasvattamisella arvioidaan olevan 394 miljoonan euron säästövaikutus.

Tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa ihmisten hoitamisessa usein sitä, että työntekijät tekevät välttämättömät työtehtävät nopeammin kuin nyt, jolloin työsuoritteita sisältyy työpäivään enemmän.

Lue koko artikkeli täältä:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hallitus-ei-puhu-3-miljardin-sote-saastolistastaan-vanhuksille-kotihoivaa-ja-psykiatriaan-avopalveluita/738315/#.WMOJqz-CUbb.facebook

 

Niin, koska kysymys todellakin on ihmisten hoivasta heidän viimeisinä elinvuosinaan, tulee pohtineeksi, että miten hoivatyössä selviydytään seuraavien vuosien ja vuosikymmenien aikana. Jos työtehtävät joudutaan (säästösyistä) tekemään vielä nopeammin kuin tällä hetkellä, joka tarkoittaa suomeksi sitä, että asiakkaan (vanhuksen) luona viivytään vielä vähemmän aikaa.. Suurilla paikkakunnilla puhutaan siis vain muutamista minuuteista / asiakas. Kysymys kuuluukin: onko tässä enää mitään tolkkua?

 

Kuva ja pääosa tekstistä: Kaleva 15.9.2016

Tekstikommentit: Raija Westergård

 

 
4. maalis, 2017
Kopion tähän tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoituksen, joka koskettaa meitä kaikkia viimeistään vuoden 2019 alusta:
 
Valinnanvapaus ei saa kaataa sote-uudistusta. Uudistus on jo myöhässä eikä kestä poliittista kompurointia. 
 

Palvelujen järjestämisvastuun siirtoa kuntia suuremmille toimijoille on valmisteltu yli kymmenen vuotta. Erilaisten vaiheiden jälkeen on päädytty vaihto­ehtoon, että järjestämisvastuu siirretään kunnilta 18 maakunnalle. Tämä takaisi nykyistä paremmin tasavertaiset palvelut koko maassa.

Juha Sipilän (kesk) hallituksessa uudistus on kuitenkin saanut nopeassa aikataulussa uuden ulottuvuuden eli merkittävän laajennuksen asiakkaan valinnanvapauteen. Julkisesti rahoitettujen palvelujen tuottajiksi tulisivat nykyistä laajemmassa mittakaavassa myös yksityiset toimijat. Tavoitteena on parantaa ja lisätä erityisesti perustason palveluja tuottajien välisellä kilpailulla.

Tavoite voi olla sinänsä hyvä, mutta valinnanvapautta koskevat lakiesitykset kielivät hätäisestä valmistelusta. Lausuntokierrokselle lähetetyssä esityksessä kaikkia asioita ei ole mietitty loppuun asti.

Valinnanvapausmalli uhkaa pirstaloida palvelujen tuotantoa entisestään. Tämä on vastoin sote-uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita. Uudistuksen seurauksena potilaiden hoitopolut pitäisi saada nykyistä sujuvammiksi. Yhteistyö sosiaalipalvelujen sekä toisaalta perustason ja erikois­tason terveydenhuollon välillä pitäisi ­silloin saada saumattomaksi.

Ongelmallisin kohta esityksissä on sote-keskuksille kaavailtu ­rahoitusmalli, jonka yksityiskohdat ovat vielä auki. Pahimmassa tapauksessa rahoitusmalli voi ­johtaa siihen, että ihmisten eriarvoisuus ­palvelujen saatavuudessa kasvaa. Yksityiset tuottajat voisivat päästä rahastamaan valikoimalla asiakkaikseen vain vähän hoitoa tarvitsevia potilaita. Tällaiseen ­uudistukseen yhteiskunnalla ei ole varaa.

Hallitus on luvannut, että lausunto­kierroksen kritiikki otetaan huomioon ja tarvittavat korjaukset tehdään. Se onkin välttämätöntä, sillä sote-uudistus ei saa kaatua valinnanvapausmallin ongelmiin. Uudistus on jo myöhässä eikä kestä enää poliittista kompurointia.
 
Helsingin Sanomat 4.3.2017
 
25. helmi, 2017

Suomi 100 - teeman alle mahtuu paljon asiaa ja tapahtumia paitsi valtakunnallisesti myös Hämeenkyrön näköalasta. Menneellä viikolla saimme kuulla lämminhenkistä ja mielenkiintoista tarinaa Osaran kartanon vaiheista 1800-1900-luvuilta. Anna-Kaisa Immonen kertoi isästään Nils Arthur Osarasta (1903 -1990) ja hänen elämänvaiheitaan Hämeenkyrössä ja myös Suomen rajojen ulkopuolella esim. Roomassa. Anna-Kaisa tulee uudelleen huhtikuun alussa ja silloin tiistairyhmä ja kaikki halukkaat voivat tulla kuulolle.

Olen itse Suomi 100-työryhmässä (Hämeenkyrössä) ja näillä näkymin juhlavuodesta tulee huikea. Kannattaa seurata ilmoittelua mm. UutisOivassa. Me Aurinkorinteellä toteutamme Suomi 100 - ohjelmia myös eli kannattaa seurata tätä kotisivua ja meidän FB-sivuja, siinä tieto kulkee ketterästi ja pyrimme julkaisemaan paljon kuvia tapahtumistamme heti tuoreeltaan.

On suuri ilo huomata, miten Aurinkorinne on otettu innostuneesti vastaan uutena ikäihmisten olohuoneena sekä kokoontumispaikkana muille ryhmille. Ja runsaasti vapaaehtoisia on ilmoittautunut mukaan toimintaamme. Ehkäpä takavuosien ajatukseni hämeenkyröläisestä "helsinkimissiosta" on toteutumassa hiljalleen? HelsinkiMissio tosin toimii erilaisella periaatteella eli lahjoitusten turvin, mutta mikä estää kokeilemasta samaa ideaa pienimuotoisesti julkisessa palvelussa? Kaikkea ei kuitenkaan voi koskaan mitata rahassa, talouden tunnusluvuilla. Lainaan tähän loppuun ikuista lausetta, jossa piilee suuri viisaus:

— Norman Vincent Peale

 

Teksti: Raija Westergård, kuva: Anna-Kaisa Immosen valokuva-arkisto

 
19. helmi, 2017

Saimme Aurinkorinteelle pianon, kiitos jälleen Pilvisen Pirkolle, joka vihjaisi tästä mahdollisuudesta eli varhaiskasvatuksen käytössä olleesta soittimesta, joka oli kunnan varastossa ikään kuin odottamassa juuri meitä. Kiitos myös siirtoavusta Pihapelimanneille ja harjoittelija Mustafalle, joka oli mukana siirtotalkoissa. 

Piano on tarpeellinen monissa tilaisuuksissa, joita Aurinkorinteellä järjestämme. Itsekin pystyn soittamaan pianoa välttävästi ja lähinnä vain virsiä, koska ovat hitaita ja jääneet muistihistoriaan jo lapsuudesta. Ajattelin, että nyt kun meillä on piano, voin pyytää vaikka Nikkilän Tuulikkia joskus säestämään ja joinakin päivinä toki voin itsekin säestää virsilauluhetkessä. Kun olin lapsi, meillä kotona järjestettiin usein seuroja, varhaisin muisto virren veisuusta onkin, kun väki tuli mustissa vaatteissa ja veisattiin voimakkaasti, säestystä ei tietenkään ollut eikä ollut soittimiakaan, pianosta puhumattakaan, mutta siihen aikaan soittimia ei maaseudun hiljaisissa ja syrjäisissä olosuhteissa tarvittukaan eikä ollut edes varaa hankkia. Tämä tästä.

Tulevan viikon ohjelmassa Aurinkorinteen kulttuuriklubilla mm. Kyröskosken VPK.n vierailu tiistaina klo. 12.30 alkaen. Jatkamme tämän viikonlopun konserttitunnelmissa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Eli jos lauantain konsertti Koskilinnassa meni ohi, meillä Aurinkorinteellä pääsee tiistaina samaan tunnelmaan. Tervetuloa.

Keskiviikkona kulttuuriklubilla (klo.12.30 - 13.45) Anna-Kaisa Immonen tulee kertomaan isästään Nils Arthur Osarasta (1903-1996). Tämä tilaisuus liittyy myöskin Suomi 100-teeman alle. Tilaisuuteen - kuten kaikkiin kulttuuriklubin tilaisuuksiin päivittäin - on vapaa pääsy. Seuraa ilmoittelua täällä kotisivuilla (linkki yläpalkissa) ja Aurinkorinteen Fb-sivulla. Tervetuloa!  

 

Teksti ja kuva: Raija Westergård

 

10. helmi, 2017

Meillä Aurinkorinteellä on harjoittelussa uushämeenkyröläinen Mojtaba (Mustafa, aiemmin kutsuin häntä Mosseksi). Hän on 16-vuotias nuori mies, nopeasti asiat omaksuva ja osaa myös suomen kielen varsin hyvin, vaikka onkin ollut Suomessa vasta noin vuoden. Asiakkaat ovat olleet kovasti kiinnostuneita hänestä ja pyysinkin häntä kertomaan kotimaastaan - hän on syntynyt Afganistanissa ja asunut perheensä kanssa viimeksi Iranissa - ja matkastaan Suomeen.

Kuulimmekin todellisen "matkakertomuksen" ja lisäksi hän näytti videoita. Ensinnäkin matka Suomeen kesti 2 kuukautta ja vaarallisin oli meritie jossain kohtaa Turkin ja Kreikan välillä. Kumiveneeseen, joka oli mitoitettu 8.lle henkilölle lastattiin 50 ihmistä. Merimatka kesti tuntikausia ja meri oli kokoajan myrskyinen. Matka jatkui Kreikasta erilaisilla matkustustavoilla halki Euroopan ja viimein Tukholmasta junalla Haaparannan kautta Ouluun, josta Hämeenkyröön viime vuonna alaikäisenä turvapaikanhakijana. Hänelle on nyt myönnetty oleskelulupa ja kaikki hyvin siltäosin.

Mustafa on kiinnostunut lähihoitajan/sairaanhoitajan ammatista ja siihen me kaikki (myös asiakkaat) häntä kannustamme. Hänellä ei ole ollut helppo tie tulla Suomeen, opetella kieli, omaksua vieras kulttuuri ja vielä opetella elämään siinä ns. normaalia elämää. Varsin mielenkiintoista on ollut seurata meidän asiakkaiden suhtautumista Mustafaan, outoon aksenttiin ja aasialaiseen ulkonäköön. Kaikki asiakkaamme ovat toivottaneet hänet tervetulleeksi, joka on hienoa. Eräskin karjalaista syntyperää oleva asiakkaamme sanoi: "kyll mie tiiän miltä tuntuu jättää kaik ja lähteä evakkoreissuun".

Olen kannustanut asiakkaitamme ja Mustafaa keskenään luontevaan keskusteluun ja se on onnistunut hyvin keskustelukorttien avulla. Ja kun keskustelu viriää jostain asiasta, juttu lähtee siitä luistamaan kuin itsestään.

Niin, tämän "matkakertomuksen" äärellä pysähtyy ja tulee pohtineeksi jälleen kerran ihmisyyttä ja sen perimmäistä olemusta. Olemme nähneet uutiskuvia, joissa pakolaisveneitä on kaatunut ja hukkuneiden ruumiita huuhtoutuu rantaan, joukossa myös lapsia. Ja tämä kaikki tapahtuu tämän ajan Euroopassa. Ei todellakaan jossain harmaassa menneisyydessä, vaan tänään, juuri tänään. Tässä pohdittavaa meille kaikille.

 

Teksi: Raija Westergård, kuva: internetin kuvamaailma

  

 

 
3. helmi, 2017

Suomen juhlavuotena on paljon erilaisia projekteja, esimerkiksi Kaikki laulavat! Katso linkki täältä:  http://suomifinland100.fi/project/suomi-100-kaikki-laulavat/ 

Me laulamme Aurinkorinteellä useinkin yhdessä kaikenlaista: kansanlauluja, iskelmiä ja vanhaa tanssimusiikkia, jota käy esittämässä mm. Pauli ja Jouko (kuvassa). Ja meidän asiakkaat ovat innokkaita säestäjiä rytmisoittimilla, valitettavasti en saanut liitettyä tähän videota, mutta kuva puhukoon tällä erää puolestaan.

Toisinaan laulamme myös hengellisiä lauluja ja virsiä ja nimenomaan niitä vanhoja, jo lapsuudesta tuttuja virsiä, jotka kaikki ikäihmiset osaavat. On todella suuri ilo laulaa ikäihmisten kanssa ja samalla jutella virsien kauniista runoudesta, joka on todella hienoa ja ikivanhaa. Tässä hetkessä todellakin tuntui, että aika pysähtyi, lauloimme varmasti samaan tapaan kuin 1600-luvulla tai 1800-luvulla on laulettu. Hieno ja harras tunnelma.

Olemme viritelleet yhteistyötä Veteraanitalon asukkaiden kanssa. He tulevat mielellään meidän Kulttuuriklubille ja kuljetukseen (sisäkäytävää) saamme apua "Mosselta" (en osaa ääntää hänen oikeaa nimeään) uushämeenkyröläinen nuori mies, joka opiskelee lähihoitajaksi ja on oppinut suomen kielen vuodessa!

Meidän asiakkaat ottivat Mossen hienosti vastaan ja keskustelua syntyi heti. Itse näkisin ikäihmisten ja uushämeenkyröläisten nuorten yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa suuren mahdollisuuden jatkossa enemmänkin: ikäihmiset haluavat jutella hitaasti, kiireettömästi  ja juuri siten nuoret oppivat paitsi kieltä myös suomalaista kulttuuria. Ja vanhusten kunnioittaminen näyttää olevan näissä nuorissa sisäänkirjoitettuna jo valmiiksi, sitä ei heille tarvitse erikseen opettaa.   

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

  

 

 

 
28. tammi, 2017

Viikko vierähtänyt Aurinkorinteellä avointen ovien merkeissä. Kiinnostuneita kävi runsaasti ja oli mukavaa tavata vanhoja tuttuja ja kohdata uusia tuttavuuksia. Todella huikea asia, että niin monet kuntalaiset ovat olleet kiinnostuneita ennaltaehkäisevästä hyvinvointipalvelusta, jota tämä päiväkeskus nimenomaan on ja mikä parasta, juuri nämä palvelut nousevat kunnissa arvoon arvaamattomaan, menee Sote sitten mihin tahansa (maakunnallisen hallintorakenteen osaksi).

Kuvassa sosiaalijohtaja Taina Niiranenjuhlapuhujana Aurinkorinteen avajaisissa 20.1. Referoihin tähän muutamia kohtia hänen ajatuksia herättävästä puheestaan:

"Ihmisen elämänkaari voidaan jakaa neljään osaan. Vanhenemisen määrittelyssä käytetään kolmatta ja neljättä ikää. Kolmannessa iässä me irtaudumme työelämästä ja jäämme eläkkeelle. Useimmat ovat toimintakykyisiä ja aktiivisia omassa elämänhallinnassaan. Eläkeikäiset tulevat toimeen omillaan ja haluavat, että heistä puhutaan mieluimmin ikääntyvinä kansalaisina, eläkeläisinä tai senioreina. Neljännessä iässä olevat ihmiset ovat yli 80-vuotiaita, jotka voivat tarvita toisten ihmisten apua ja tukea pystyäkseen toimimaan yhteiskunnan jäseninä ja omassa arjessa. Hoidon tarve ja riippuvuus muista ihmisistä kasvaa iän ja sen tuomien rajoitteiden, kuten liikuntakyvyn heikentymisen ja sairauksien myötä.

Päiväkeskus Aurinkorinteen tavoitteena on tarjota sosiaalista kuntoutusta fyysisen ja psyykkisen kuntoutuksen ohella. Sosiaalinen kuntoutus edistää asiakkaan ja hänen elinympäristönsä vuorovaikutusta ja tukee osaltaan osallistumisessa yhteiskunnan toimintaan. Päivätoiminnan tavoitteena on myös ilon tuominen arkeen, onnistumisen tunteen kokeminen ja elämysten tuottaminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen ja sosiaalisen kanssakäymisen turvaaminen. Päivätoiminta on ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka tehtävänä on estää yksinäisyyttä ja saada ikäihminen tuntemaan itsensä tärkeäksi osaksi jotain yhteisöä, jossa hänestä pidetään huolta. Päivätoiminta on kaikkea sitä toimintaa, joka edesauttaa ikääntyneen hyvinvointia ja ylläpitää kokonaisvaltaista toimintakykyä sekä arjessa jaksamista.

Hämeenkyröläiset ikäihmiset haluavat asua kodissaan niin pitkään kuin se on mahdollista, ja tästä syystä olemme panostaneet Hämeenkyrössä päivätoimintaan, sillä vanhustyön johtavana periaatteena on, että iäkäs ihminen voi elää kotonaan, mieluiten elämänsä loppuun saakka.

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 1960 yli 100 vuotiaita 71 henkilöä. Viime vuoden alussa lähes 800 suomalaista oli täyttänyt 100 vuotta. 105-vuotiaita oli 18 ja kaksi vanhinta 109-vuotiaita. Sata vuotta täyttäneiden määrä kasvaa joka vuosi noin viidellä prosentilla. Vuonna 2065 heitä arvioidaan olevan jo 8000. Hämeenkyrössä on tällä hetkellä yksi 100 vuotta täyttänyt ja toinen täyttää tänä vuonna.

Edesmennyt Lempi Pessi vastasi 100-vuotispäivillään Lavajärven Päivölässä kysymykseen pitkän iän salaisuudesta onnellisuuden. Lempin mietelause 102-vuotispäivänään oli: Kuljen selkeästi omaa polkuani ja ymmärrän elämän opetukset. Onnellisuus, oman polun kulkeminen ja elämän opetusten ymmärtäminen, siinä meille nuoremmille hyvät elämän eväät."

 

Tässä siis osa Tainan puheesta, johon ei ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Kiitos!                                                             

 

Kuva: Johanna Matikka, teksti: Raija Westergård

 
21. tammi, 2017

Päiväkeskus Aurinkorinteellä oli eilen hieno päivä. Vietettiin virallisia avajaisia kuohujuoman, puheiden, musiikin ja kakkukahvien kera. Tk.n keittiö oli pistänyt parastaan ja leiponut meille aiheeseen hienosti sopivan aurinkoisen kakun (kuvassa). Lämmin kiitos keittiölle!

Pidin itse tervehdyspuheen ja liitän siitä tärkeimpiä osia tähän. Yleensä puheeni menee käytännössä toisin mitä olen kirjoittanut, olen "käsikirjoittamaton sielu", mutta toivottavasti suunnilleen kuitenkin puhuin näin:

"Tervetuloa kaikille! Kohotetaan malja uudelle päiväkeskukselle ja toivotetaan onnea meille ja teille, nykyisille ja tuleville asiakkaille ja kaikille uusille hyvinvointipalveluille, joita me tänne kehitellään. Onnea!

 Tämä on hieno päivä meille kaikille. Pitkä matka on tultu vuodesta 2012, jolloin tähän keskeneräiseen tilaan alettiin suunnittelemaan vanhusten päiväkeskusta. Täytyy sanoa, että matkalla oli kaikenlaista vääntöä ja vastatuulta, mutta nyt olemme tässä tilanteessa tänään ja se on pääasia. Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, eikös niin.

Kiitos teille luottamushenkilöt, edistyksellisestä ja rakentavasta päätöksestä, silloin kun tämä pykälä oli valtuustossa esillä. Kiitos perusturvalautakunnalle, virkamiehille,  arkkitehdille ja suunnittelijoille, Kynnöksen rakentajille, ja teille kaikille teknisen puolen toimijoille. Kiitos muille yhteistyökumppaneille,  kansalaisopistolle, Pilvisen Pirkon kanssa meillä on ollut monenlaisia yhteistyökuvioita soittimista vitriineihin, joita pelastettiin keskuskoulusta puskutraktorien kidasta ja viimeisinpänä tämä hieno tauluprojekti, eli saimme kunnan taidekokoelmista hienoja ja harvinaisia teoksia, joita monet hämeenkyröläiset eivät ole nähneet koskaan. Vanhimmat teokset 20-luvulta.

Vähäsen päivätoiminnan historiasta, eli edeltäjä päiväosasto aloitti toimintansa Kurjenmäkikodin alakerrassa suunnilleen 28 vuotta sitten. Tomperin Hilkka, noin vuosi sitten edesmennyt työtoveri ja ystävämme, edeltäjämme, oli silloin aktiivi päiväosaston perustaja sekä teki pitkän uran ikäihmisten parhaaksi. Voin tässä kertoa, että minulle oli haasteellista asettua päiväosastolle Hilkan jalanjälkiin, mutta niin vaan tein... Uskon, että Hilkka olisi tänään iloinen uudesta päiväkeskuksesta, tiedän, että hänellä oli aikanaan monia ideoita tähän samaan suuntaan. 

Haluan muistaa tänään myös Hannele Hietasta, silloista vanhainkodin johtajaa, jolla oli silloin sormensa monessa mukana myös, Vaunuveräjän Kaarinaa, Keskisen Railia, sekä kuskeja ym. Ja monia monia sijaisia vuosien varrella. Muistelemme teitä kaikkia lämmöllä.

Mutta nyt tähän päivään..haluan esitellä teille nykyisen päiväkeskuksen henkilökunnan. Meitä on täällä hyvinvointipalveluissa itseni lisäksi Johanna Matikka, Mia Palojoki ja Jemina Lappalainen. Seija Kallio klaaraa kuntosalin käyttäjiä, Palvelubussin kuski on Tomppa, Tom Lehtinen, hän on myös mainio kitaristi. Sitten meillä käy tilauksesta parturikampaaja Aija Hannula, jalkahoitaja Eini Komulainen ja hyvänolon hoitaja Sirkku Rantamäki, joka tekee  erilaisia hierontoja Frantsilan tuotteilla. Ja heillä nyt täällä asianmukaiset tilat, joihin voitte tutustua kohta.

Ja muutama sana palveluiden kehittämisestä… Nyt kun tilat ovat valmiina keskitymme sisältöön,  kehitämme tästä vähitellen uuden sukupolven hyvinvointikeskusta, johon malli tulee mm. Tanskasta ja Hollannista.  Jo nyt on näkyvissä päämäärä, mihin ollaan matkalla. Ikäihmisen monet palvelut saatavissa helposti saman katon alta, siis oikea seniorikampus jo nyt hyvinvointipalveluiden saatavuuden osalta ja meillä on tässä hieno perihämeenkyröläisellä kansallismaisemalla varustettu olohuone (katsokaa ikkunasta ulos), jossa olohuoneessa ikäihmiset koko tämän kampuksen alueelta voivat kokoontua harrastamaan ja viettämään aikaa ystävien seurassa. Kerron harrastuksista myöhemmin lisää…

 Ja sitten hyvät kutsuvieraat! Kaikista oleellisin asia, miksi tämä hieno päiväkeskus on rakennettu ja keitä varten me ollaan täällä? No tietenkin meidän asiakkaat, teitä on täällä nytkin muutamia, ilman asiakkaita emme olisi mitään! Juuri teidän läsnäolonne tekee päivästä merkityksellisen, te tulette ja teidän mukana tulee kokonainen elämäntarina, 100 vuotiaan Suomen tarina moninkertaisena joka päivä. Eikö olekin huikea asia? Meille koko henkilökunnalle on suuri ilo ja kunniatehtävä elää kanssanne arkipäivää täällä, ja saamme kuunnella ja oppia teidän tarinoista elämää ja sen monimuotoisia sävyjä. 

Jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth sanoi aikoinaan, että "Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten."

Hyvät kutsuvieraat! Me todellakin rakennamme täällä tulevaisuutta ikäihmistemme parhaaksi ja juuri tänään olemme tässä kohtaa tätä tärkeää tehtävää, ja matka jatkuu… Kiitos teille että jaatte tämän hienon päivän meidän kanssamme.... Kiitos!"

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 
14. tammi, 2017

Luin tässä joku päivä Pirkanmaan Liiton uustiskirjettä ja maakuntablogia, jossa tällä kertaa vieraili kirjoittajana Mari Patronen. Patronen toimii I&O-kärkihankkeessa muutosagenttina Pirkanmaalla. I&O tarkoittaa siis hanketta, joka kehittää ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistaa kaikenikäisten omaishoitoa, joka - kuten tiedämme - on yksi tämän hallituksen kärkihankkeista.

Patronen kirjoittaa, että keskeisellä sijalla ovat iäkkäiden asiakkaiden hoito- ja palveluketjut. Tähän ketjuun siis kuuluu oleellisesti avoin yhteistyö sekä kotona (kotiin tuotetut palvelut) että omais- ja perhehoidon mahdollisuudet. Patronen painottaa myös kulttuuri- ja liikuntapalveluita, joita ei voi ohittaa pohdittaessa tulevaisuuden 2020 rakenteita. Patronen painottaa kokonaisuutta, ja onkin mietittävä mitä kaikkea ikäihmisen ja ikääntyvän elämään lähivuosina kuuluukaan. 

Viikolla katselin (tai oikeastaan kuuntelin) A-studion keskustelua. Siellä puhuivat poliitikot nimiä tässä mainitsematta, mutta kyse oli tässäkin keskustelussa sote ja että mitä kuntiin jää kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunille 2019 alusta. Yksi keskustelija puhui järkeviä: kunnissa pitää kehittää hyvinvointipalveluja ja sitähän me täällä Hämeenkyrössä olemme tehneet.

Muutaman vuoden takainen visio terveyskeskuksenmäen hyvinvointikampuksesta on jo toteutunut tai ainakin hyvällä alulla. Me Aurinkorinteellä kehitämme palveluitamme juurikin ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ehdoilla, monet palvelut ovat jo nyt ns. saman katon alla käytävällä toisiinsa yhteydessä. Toivonkin jatkossa enemmän yhteistyötä terveyskeskuksenmäen eri toimijoiden kanssa sekä myös erilaisten järjestöjen ja kolmannen sektorin kanssa. Yhteistyön verkkoja on jo heitetty... Tulevaisuus tehdään yhdessä. 

 

Kuva: Vanhustyön keskusliitto, teksti: Raija Westergård

 

5. tammi, 2017

Saamme päiväkeskus Aurinkorinteelle tauluja kunnan taidekokoelmista. Tarkoitus olisi näinä päivinä päästä ripustushommiin, vain taulukiskot puuttuvat joka asia on tilauksessa. Suurin osa tauluista sijoitamme käytäviin, ja muutamia oleskelutiloihin jne. Taidetunneliin (maanalainen yhdyskäytävä Aurinkorinteen ja terveyskeskuksen välillä) sijoitamme aikanaan myös tauluja, todennäköisesti kansalaisopiston taidekoululaisten töitä.

Nyt kyseessä olevat 21 teosta kunnan taidekokoelmista ovat todella hienoja ja osa varsin tunnetuilta taiteilijoilta (Usko Nyström, Pentti Kokko, Leo Pahlama jne.) ja monet taulujen aiheet kuvaavat Hämeenkyrön huikeita maisemia, vanhoja taloja, entisiä kouluja... Joukossa on yksi pysäyttävä muotokuva, äiti ja tytär (kuva ohessa). Kysymys kuuluukin, keitä taulussa on? Aika monet meidän asiakkaista ovat tunnistaneet...

Kyllä, äiti ja lapsi-teos on hämeenkyröläissyntyisen Eino Heljon öljyvärimaalaus kankaalle v. 1928, malleina Sigrid Sillanpää ja tytär Saara. Tämä teos on varsin kookas ja ajattelimme sijoittaa sen arvoiseensa paikkaan käytävän päähän, jossa valaistus on sopiva ja ympärillä avointa hengittävää tilaa. Taiteen ja  katsojan kohtaamisella on aina suuri merkitys. Kuten ortodoksisessa ikonitaiteessa, kuva katsoo aina ihmistä takaisin samalla tavalla kuin ihminen kuvaa, kyse on siis vuorovaikutuksesta, menneisyyden kohtaamisesta nykyhetkessä, tunnistamisesta, suurista hetkistä ja muistoista menneen maailman ja siitä kertovan taiteen äärellä.

 

Teksti: Raija Westergård

 
31. joulu, 2016

Tänään, vuoden 2016 viimeisenä päivänä luin Helsingin Sanomien pääkirjoitusta suurella mielenkiinnolla. Silmiini osui erityisesti lause "Hyvä- ja huono-osaisen maailman väliin jää monta miljardia ihmistä. Heillä elämä on viime vuosina muuttunut monin tavoin paremmaksi". Tämä on tietysti hyvä uutinen, mutta samalla tulee pohtineeksi huono-osaisten maailmaa, miten monta miljardia ihmiselämää sijoittuu juurikin sinne?

Suomalaiset kuuluvat ihmiskunnan vauraimpaan osaan, joten rikkaimman miljardin elämä on meille kaikkein tutuinta. Samaan joukkoon kuuluvat länsimaat, joissa vuoden 2016 uutistapahtumiin kuuluivat yllättävät äänestystulokset, tärkeimpinä Yhdysvaltojen presidentinvaalit sekä Britannian kansanäänestys EU-erosta. Näissä maissa vaalipäivänä äänestämisellä on merkitystä.

Maailman huono-osaisimmilla alueilla moni sen sijaan haluaa äänestää jaloillaan. Syinä ovat sodat, kriisit tai yleinen näköalattomuus. Usein kotiseutunsa jättäneet ihmiset päätyvät asumaan naapurimaihin, mutta osa väestön liikkeistä koskettaa myös ­Eurooppaa. Se heijastuu lähes jokaisen EU-maan poliittiseen ilmapiiriin.

 Köyhyys ja ali­ravitsemus eivät enää uhkaa väestön enemmistöä, vaan moni on päässyt paranevan elintason makuun. Lapset – ja siis myös tytöt – pääsevät kouluun, ja kouluissa hankituilla taidoilla on käyttöä työmarkkinoilla. Keskiarvoilla mitaten ihmiset elävät pitempään ja terveempinä kuin aiemmin. Hyvin suuri osa ihmis­kunnasta voi ajatella, että vuosi 2016 oli parempi kuin edellinen mutta seuraava vuosi on ehkä vielä parempi.

Lue HS.n artikkeli kokonaisuudessaan täältä: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005026927.html 

Tällaisia pohdin tänään, uuden vuoden kynnyksellä ajatukset jo siirtymässä huomiseen ja ylihuomiseen, jolloin päiväkeskus Aurinkorinne avaa ovensa joulun ajan sululta. Tervetuloa jälleen entiset ja uudet asiakkaat!

Onnekasta uutta vuotta 2017 kaikille!

 

Kuva: Internetin kuvamaailma, teksti: Raija Westergård / referaatti Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta 31.12.2016

 
23. joulu, 2016

...toivottelen teille kaikille täältä Aurinkorinteen kotisivuilta. Vuosi on kulunut nopeasti ja sisältänyt suuria muutoksia päivätoiminnan kokonaiskuvassa. Uusi päiväkeskus valmistui Siljankodin alakertaan (muistanette että toimintamme oli 27 vuotta keskittynyt Kurjenmäkikodin pohjakerrokseen) ja olemme käynnistäneet toimintaamme täällä uudessa paikassa nyt muutaman viikon. Aurinkorinne on kiinnostanut kovasti hämeenkyröläisiä ja ulkopaikkakuntalaisia myös ja se on hieno juttu. Suunnitelmissamme on uudistaa palveluitamme uuden sukupolven päiväkeskukseksi ja siihen suuntaan "laiva" onkin jo kääntymässä.  

Joulun välipäivät olemme suljettuna ja avaamme ovet jälleen maanantaina 2.1. 2017. Virallisia avajaisia vietämme perjantaina 20.1 ja sitä seuraava viikko (viikko 4) vietämme avointen ovien päivää. Tervetuloa!

 

Valoa kohti...

Kuvassa talvipäivän seisaus maailman vanhimmassa tähtitornissa Irlannin muinaisessa idässä Newgrangessa, jonka käytävähauta rakennettiin neoliittisellä kaudella (nuorempi kivikausi) yli 5 000 vuotta sitten. Se on siis vanhempi kuin Stonehenge Englannissa tai Gizan pyramidit Egyptissä. Rakentamisesta vastasi maanviljelijäyhteisö, joka asutti hedelmällistä Boynen laakson aluetta.

Auringon noustessa joulukuun 21. päivänä kapea valonsäde saavuttaa kammion lattian ja etenee kohti kammion perää. Kun aurinko nousee korkeammalle, valonsäde levenee niin, että koko huone valaistuu. Tapahtumasarja alkaa noin kello yhdeksän aamulla ja kestää 17 minuuttia. Newgrange on ihmeen tarkka ajanmäärittäjä, kun ottaa huomioon, että se rakennettiin 500 vuotta ennen pyramideja ja yli tuhat vuotta ennen Stonehengeä. Sen rakentajien tarkoitus oli epäilemättä korostaa uuden vuoden alkamista. Lisäksi se on todennäköisesti ollut vahva elämän voittoa kuolemasta edustava symboli.

Newgrange on merkittävä nähtävyys, jonka maisemia hallitsevat sivilisaatioiden jäännökset kivikaudelta, kristinuskon alkutaipaleelta, viikinkien aikakaudelta, keskiajalta ja angloirlantilaisten ajanjaksolta.

 

Kuvan ja osan tekstistä sujuvasti netistä kopioinut: Raija Westergård

 

  

 
18. joulu, 2016

Kuvassa piparkakkutalo maailmalta, joka talo onkin hieman suurempaa kokoa, sisälle mahtuisi  aikuinen ihminen ja vaikka voisi istahtaa takan ääreen, ja kaikki on tehty pikkutarkasti oikeasta piparkakkutaikinasta. Lisäksi komeus on koristeltu jouluvaloilla, ympäröity "lumella", lumiukoilla ja poroilla. 

Toivotan tässä vaiheessa hyvää jouluviikkoa kaikille, välttäkää stressiä, älkää siivotko joka kaapin koloa, Joulupukki tuskin niitä alkaa tarkastamaan, eikä kukaan muukaan...

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 
13. joulu, 2016

Meiltä Aurinkorinteeltä avautuu huikeat näkymät ikkunoiden takana, todellinen luonnon taideteos, jonka värit vaihtuvat sääolojen ja vuodenaikojen mukaan. Tämä maisema, Raipalan aukea, on merkityksellinen myös meidän asiakkaille, koska usein kysyvät, että missä me oikein nyt ollaan (siis tarkoittavat meidän tilojen sijoittumista terveyskeskuksenmäellä). Tämän maiseman tunnistaa lähes jokainen asiakkaamme ja pystyy hahmottamaan paikan varsin hyvin, kun näytän ikkunasta, että tuolla on Raipalan talo ja navetta ja pellot...

Ihmisellä on luontainen tarve sijoittaa itsensä maisemaan ja juurikin kotiseutuunsa ikäihminen haluaa sijoittua, tuttuun ympäristöön, perheeseen ja maahan. Siksi on tärkeää, että tämän kaiken voi tavallaan nähdä ikkunasta, tuttu maisema rauhoittaa varsinkin muistisairauksissa, kun on vaikea ymmärtää omaa tilaansa saati vieraita paikkoja. Meille tämä maisema tuli kuin "kaupan päälle" ja vasta nyt - kun kuuntelee ja katselee asiakkaiden reaktiota - ymmärtää vielä enemmän tutun kansallismaiseman merkityksen ihmisen arjessa. 

Joulua odotellessa päivät vilahtavat nopeasti. Paitsi elävä musiikki, myös Aurinkorinteen uusi tekniikka ja iso valkokangas mahdollistaa asiakkaille elämyksiä esimerkiksi internetin ihmeellisestä maailmasta. Elämä on todellakin ihmeellistä, sanovat monet asiakkaat ja niin sanon minäkin.

Kuva ja teksti: Raija Westergård