Sinun kokosi ei ratkaise mitään;
aivojesi koko ratkaisee enemmän;
sydämesi koko ratkaisee kaiken.

-B.C. Forbes

 

31. joulu, 2016

Tänään, vuoden 2016 viimeisenä päivänä luin Helsingin Sanomien pääkirjoitusta suurella mielenkiinnolla. Silmiini osui erityisesti lause "Hyvä- ja huono-osaisen maailman väliin jää monta miljardia ihmistä. Heillä elämä on viime vuosina muuttunut monin tavoin paremmaksi". Tämä on tietysti hyvä uutinen, mutta samalla tulee pohtineeksi huono-osaisten maailmaa, miten monta miljardia ihmiselämää sijoittuu juurikin sinne?

Suomalaiset kuuluvat ihmiskunnan vauraimpaan osaan, joten rikkaimman miljardin elämä on meille kaikkein tutuinta. Samaan joukkoon kuuluvat länsimaat, joissa vuoden 2016 uutistapahtumiin kuuluivat yllättävät äänestystulokset, tärkeimpinä Yhdysvaltojen presidentinvaalit sekä Britannian kansanäänestys EU-erosta. Näissä maissa vaalipäivänä äänestämisellä on merkitystä.

Maailman huono-osaisimmilla alueilla moni sen sijaan haluaa äänestää jaloillaan. Syinä ovat sodat, kriisit tai yleinen näköalattomuus. Usein kotiseutunsa jättäneet ihmiset päätyvät asumaan naapurimaihin, mutta osa väestön liikkeistä koskettaa myös ­Eurooppaa. Se heijastuu lähes jokaisen EU-maan poliittiseen ilmapiiriin.

 Köyhyys ja ali­ravitsemus eivät enää uhkaa väestön enemmistöä, vaan moni on päässyt paranevan elintason makuun. Lapset – ja siis myös tytöt – pääsevät kouluun, ja kouluissa hankituilla taidoilla on käyttöä työmarkkinoilla. Keskiarvoilla mitaten ihmiset elävät pitempään ja terveempinä kuin aiemmin. Hyvin suuri osa ihmis­kunnasta voi ajatella, että vuosi 2016 oli parempi kuin edellinen mutta seuraava vuosi on ehkä vielä parempi.

Lue HS.n artikkeli kokonaisuudessaan täältä: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005026927.html 

Tällaisia pohdin tänään, uuden vuoden kynnyksellä ajatukset jo siirtymässä huomiseen ja ylihuomiseen, jolloin päiväkeskus Aurinkorinne avaa ovensa joulun ajan sululta. Tervetuloa jälleen entiset ja uudet asiakkaat!

Onnekasta uutta vuotta 2017 kaikille!

 

Kuva: Internetin kuvamaailma, teksti: Raija Westergård / referaatti Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta 31.12.2016

 
23. joulu, 2016

...toivottelen teille kaikille täältä Aurinkorinteen kotisivuilta. Vuosi on kulunut nopeasti ja sisältänyt suuria muutoksia päivätoiminnan kokonaiskuvassa. Uusi päiväkeskus valmistui Siljankodin alakertaan (muistanette että toimintamme oli 27 vuotta keskittynyt Kurjenmäkikodin pohjakerrokseen) ja olemme käynnistäneet toimintaamme täällä uudessa paikassa nyt muutaman viikon. Aurinkorinne on kiinnostanut kovasti hämeenkyröläisiä ja ulkopaikkakuntalaisia myös ja se on hieno juttu. Suunnitelmissamme on uudistaa palveluitamme uuden sukupolven päiväkeskukseksi ja siihen suuntaan "laiva" onkin jo kääntymässä.  

Joulun välipäivät olemme suljettuna ja avaamme ovet jälleen maanantaina 2.1. 2017. Virallisia avajaisia vietämme perjantaina 20.1 ja sitä seuraava viikko (viikko 4) vietämme avointen ovien päivää. Tervetuloa!

 

Valoa kohti...

Kuvassa talvipäivän seisaus maailman vanhimmassa tähtitornissa Irlannin muinaisessa idässä Newgrangessa, jonka käytävähauta rakennettiin neoliittisellä kaudella (nuorempi kivikausi) yli 5 000 vuotta sitten. Se on siis vanhempi kuin Stonehenge Englannissa tai Gizan pyramidit Egyptissä. Rakentamisesta vastasi maanviljelijäyhteisö, joka asutti hedelmällistä Boynen laakson aluetta.

Auringon noustessa joulukuun 21. päivänä kapea valonsäde saavuttaa kammion lattian ja etenee kohti kammion perää. Kun aurinko nousee korkeammalle, valonsäde levenee niin, että koko huone valaistuu. Tapahtumasarja alkaa noin kello yhdeksän aamulla ja kestää 17 minuuttia. Newgrange on ihmeen tarkka ajanmäärittäjä, kun ottaa huomioon, että se rakennettiin 500 vuotta ennen pyramideja ja yli tuhat vuotta ennen Stonehengeä. Sen rakentajien tarkoitus oli epäilemättä korostaa uuden vuoden alkamista. Lisäksi se on todennäköisesti ollut vahva elämän voittoa kuolemasta edustava symboli.

Newgrange on merkittävä nähtävyys, jonka maisemia hallitsevat sivilisaatioiden jäännökset kivikaudelta, kristinuskon alkutaipaleelta, viikinkien aikakaudelta, keskiajalta ja angloirlantilaisten ajanjaksolta.

 

Kuvan ja osan tekstistä sujuvasti netistä kopioinut: Raija Westergård

 

  

 
18. joulu, 2016

Kuvassa piparkakkutalo maailmalta, joka talo onkin hieman suurempaa kokoa, sisälle mahtuisi  aikuinen ihminen ja vaikka voisi istahtaa takan ääreen, ja kaikki on tehty pikkutarkasti oikeasta piparkakkutaikinasta. Lisäksi komeus on koristeltu jouluvaloilla, ympäröity "lumella", lumiukoilla ja poroilla. 

Toivotan tässä vaiheessa hyvää jouluviikkoa kaikille, välttäkää stressiä, älkää siivotko joka kaapin koloa, Joulupukki tuskin niitä alkaa tarkastamaan, eikä kukaan muukaan...

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 
13. joulu, 2016

Meiltä Aurinkorinteeltä avautuu huikeat näkymät ikkunoiden takana, todellinen luonnon taideteos, jonka värit vaihtuvat sääolojen ja vuodenaikojen mukaan. Tämä maisema, Raipalan aukea, on merkityksellinen myös meidän asiakkaille, koska usein kysyvät, että missä me oikein nyt ollaan (siis tarkoittavat meidän tilojen sijoittumista terveyskeskuksenmäellä). Tämän maiseman tunnistaa lähes jokainen asiakkaamme ja pystyy hahmottamaan paikan varsin hyvin, kun näytän ikkunasta, että tuolla on Raipalan talo ja navetta ja pellot...

Ihmisellä on luontainen tarve sijoittaa itsensä maisemaan ja juurikin kotiseutuunsa ikäihminen haluaa sijoittua, tuttuun ympäristöön, perheeseen ja maahan. Siksi on tärkeää, että tämän kaiken voi tavallaan nähdä ikkunasta, tuttu maisema rauhoittaa varsinkin muistisairauksissa, kun on vaikea ymmärtää omaa tilaansa saati vieraita paikkoja. Meille tämä maisema tuli kuin "kaupan päälle" ja vasta nyt - kun kuuntelee ja katselee asiakkaiden reaktiota - ymmärtää vielä enemmän tutun kansallismaiseman merkityksen ihmisen arjessa. 

Joulua odotellessa päivät vilahtavat nopeasti. Paitsi elävä musiikki, myös Aurinkorinteen uusi tekniikka ja iso valkokangas mahdollistaa asiakkaille elämyksiä esimerkiksi internetin ihmeellisestä maailmasta. Elämä on todellakin ihmeellistä, sanovat monet asiakkaat ja niin sanon minäkin.

Kuva ja teksti: Raija Westergård

Joulupukki kävi Aurinkorinteellä meitä tapaamassa, kertoi tulleensa Turusta Kihniön kautta Hämeenkyröön "oikoseen" ja porotokalla, jota johti tunnetusti Petteri Punakuono. Pukilla oli haitaristi mukanaan, joka oli tiettävästi soittajana vain peitetehtävissä, oikeasti hän on tonttumaailman James Bond, salainen agentti 007, jonka oikea tehtävä on pitää pukkia silmällä, koska hänellä on taipumus eksyä usein hakoteille. 

Tämä Joulupukkimme oli lisäksi täysin "lahjaton", vaikka hänellä olikin suuri säkki olkapäällään tullessaan, mutta siellä oli lahjojen sijasta cajon-rumpu, jota hän osasi soittaa merkillisen hyvin - pukiksi. Pukki kertoi, että hän on, ikävä kyllä, tavannut matkoillaan myös valepukkeja, jotka onneksi useimmiten jää kiinni hyvissä ajoin ennen joulua vilungihommistaan ja pahimmassa tapauksessa menettää partansa valtiolle. Tämä pukkimme kertoi myös, että on saanut yhden valepukin kiinni itseteossa, mutta pääsi karkuun, vain toinen huopikas jäi jälkeensä, josta pukki teetti tonttuompelimossa lakin. Kierrätystä tämäkin parhaimmillaan...

Joulupukki siis liikkuu näinä päivinä Hämeenkyrön maisemissa, joten kannattaa olla tarkkana ja tietysti kilttinä. Aurinkorinteellekin pukki lupasi poiketa taas alkuviikosta, sitä odotellessa.

 

 Teksti: Raija Westergård, kuva: Johanna Matikka

 nkorinteen sivuja seuraatte.

 
 
2. joulu, 2016

Tämä viikko mennyt uuden opettelussa, sekä asiakkaiden osalta että myös meidän henkilökunnan osalta. Minä jopa kadotin autoni terveyskeskuksen parkkipaikalle. Ei aina voi muistaa mihin sen aamulla on jättänyt... No, löytyihän se ja samalla (autoa etsiessä) sain raitista ilmaa.

Hienoa, että meidän päiväkeskus Aurinkorinne kiinnostaa, meillä käynyt runsaasti vierailijoita ja on aina kiva esitellä paikkoja ja kertoa menneisyydestä, nykyisyydestä ja vähän tulevaisuudestakin. Meille voi poiketa koska vaan, tervetuloa. Virallisia avajaisia vietämme tammikuussa, perjantaina 20.1 ja sitä seuraava viikko on kokonaan avointen ovien päiviä, silloinkin tervetuloa!

Ensi viikon Oivassa on juttua Aurinkorinteestä, mutta vain pieni maininta, koska jutun pääasia oli Kyröttärien tyynylahjoitus Hämeenkyrön kotihoidolle. Kyröttäret tekee todella hienoa ja arvokasta työtä ikäihmistemme parhaaksi monella tavalla toimintaa tarkemmin tässä erittelemättä. Lämmin kiitos heille!

Joulu tulla jolkottaa, mutta ensin vietämme itsenäisyytemme juhlaa, jota aina huomioimme  asianmukaisin tavoin. Asiakkaanamme on vielä yksi veteraani, v. 1918 syntynyt eli kohta 97-vuotias ja edelleen virkeä ja muistinsa kirkas kuin timantti. Hänen kanssaan on aina huikea keskustella elämästä, ja mitä kaikkea siihen on hänen kohdallaan sisältynyt. 

"Ja Suomen korpien yllä hohti, nyt tähti suurempi muita, ja me kaikki käännyimme sitä kohti, ja meidät kaikki se kotiin johti, se tähti suurempi muita" (Yrjö Jylhä: Kiirastuli, 1951)

 

Teksti: Raija Westergård

 

 

 
25. marras, 2016

Hilkka ja Irma koekäyttämässä nojatuoleja kesken kiivaimman muuttokiireen... Erinomaiset!

Lisää kuvia päiväkeskus Aurinkorinteen tunnelmasta osiossa " kuvat", käy kurkkaamassa.

 

Teksti ja kuva: Raija Westergård

 
25. marras, 2016

Nyt kurssi kohti tulevaa...

Maanantaina 28.11 aloitamme uusissa tiloissa osoitteessa Tunnelikuja 1. Siljankodin alakerta, opastetaulut ohjaavat kulkijaa oikeaan osoitteeseen.

Kiitos teille kaikille asiakkaille, omaisille ja muille yhteistyökumppaneille, jotka olette viihtyneet seurassamme Kurjenmäkikodin päivätoiminnassa!

Kiitos Kurjenmäen koko väelle, olette kaikki huippua! Päivätoiminta oli Kurjenmäkikodin alakerrassa 27 vuotta, kiitos joka vuodesta!

 

 

Uusia yhteystietoja:

 

Sähköposti: aurinkorinne@hameenkyro.fi 

Kotisivumme osoite (edelleen samana): www.elamajaaurinko.simplesite.com    

Puhelin (numero pysyy samana): 050 3787432

Palvelubussi (numero pysyy samana): 040 1331276

 

 

Teksti: Raija Westergård, kuva: Winter moon, Pinterest

 

20. marras, 2016

Nyt se tapahtuu! Nimittäin muutamme uusiin tiloihimme nyt alkavalla viikolla, osoite Tunnelikuja 1, Siljankodin alakerta, sisäänkäynti Raipalan peltomaiseman puoleiselta puolen rakennusta, siis auringon puolelta, jos aurinkoa näkyisi tähän aikaan vuodesta!

Asiakkaillemme ei koidu muutosta mitään erityisempää toimenpidettä, Tomppa-kuskille ilmoitamme päivän, jolloin hän tuo asiakkaat uuteen osoitteeseen. Kaikki palvelumme toimivat samalla periaatteella kuin ennenkin - ainakin nyt aluksi. Muutoksista ilmoitamme erikseen sitä mukaa kun niitä on tulossa.

Ja onhan niitä tulossa. Tarkoituksemme on tehdä Aurinkorinteestä ns. uuden sukupolven päiväkeskus, jossa tuotamme erilaisia hyvinvointipalveluja kattavasti niin, että niistä pääsee osallisiksi paitsi kotonaan asuvat ikäihmiset, omaisiaan hoitavat omaishoitajat, ja myös ns. terveyskeskuksenmäen kampuksella asuvat asukkaat ja asiakkaat. Kampuksella siis tarkoitan Terveyskeskusta, Kurjenmäkikotia, Siljankotia, Veteraanitaloa ja nyt uutena meidän Aurinkorinne, olemme kaikki talot yhteydessä toisiimme sisäkäytävillä ja näin ollen yhteistyö vaivatonta mm. kulttuuri-, harrastus-ja virkistystoiminnan osalta.

Tältä osin meillä Hämeenkyrössä on hienosti toteutumassa Hollannin ja Tanskan mallien mukainen seniorikampus-idea, jossa ikäihminen voi elää täyttä elämää turvallisessa ympäristössä ja humaanissa vuorovaikutuksessa oman tahtonsa mukaisesti. Olemme siis juuri kehityksen ytimessa täällä Hämeenkyrössä, mikä on todella huikea juttu!

Lisäämme kuvia Aurinkorinteen tunnelmasta Pinterestiin ja Albumiin sitä mukaa, kun saamme tunnelman kohdalleen. Kannattaa käydä sivustollamme mahdollisimman usein. Virallisia avajaisia vietämme myöhemmin tammikuussa, epävirallisia vietämme kaikenaikaa eli meille voi poiketa aina kun ovi on auki ja valot päällä eli silloin ainakin olemme itse paikalla! Esittelemme mielellämme tiloja, tervetuloa!

 

Teksti: Raija Westergård

Ps. Tämän sivun www-osoite myös muuttuu lähiaikoina. Siitä lisää infoa myöhemmin.  

 

 
11. marras, 2016

Muutaman viikon sisään pääsemme muuttamaan uusiin toimitiloihimme Siljankodin alakertaan, jolla on jo uusi nimikin: päiväkeskus Aurinkorinne. Perusturvalautakunta valitsi tämän yksimielisesti asiakkaidemme antamien 16 nimivaihtoehdon joukosta. Mutta vielä toimimme siis muutaman viikon entisissä tiloissamme ja toisinaan kohtalaisen tiiviistetyissä tunnelmissa. Mutta sopu tilaa antakoon ja niinhän se tekeekin...

 

Feniks-malli

Helsingin Sanomissa oli muutama päivä sitten mielenkiintoinen artikkeli Peijaksen sairaalassa toteutetusta taidenäyttelystä Valoa kohti. Taiteilijaryhmään ko. sairaalassa osallistuivat skitsofreniaa sairastavat potilaat, jotka vielä vähän aikaa sitten (ennen taideprojektia) palasivat aina uudelleen ja uudelleen sairaalaan takaisin, psykoosissa. Nyt, taideprojektin jälkeen noin puolet potilaista on kiinni työelämässä, se on poikkeuksellisen suuri onnistuminen.

Euroissa tämä tarkoittaa noin miljoonan euron säästöä yhteiskunnalle, vuosittain. Peijaksessa on siis keksitty toimintatapa, jolla estetään skitsofreniaa sairastavia luisumaan takaisin psykoosiin. Sen nimi on Feniks-malli ja taide on siitä vain yksi osa.

”Tämä on ihmisten kohtaamista. Ei tarvitse miettiä, onko tällaiseen toimintaan resursseja. Tämä lähtee siitä, mikä on jokaisen ihmisen sisällä”, sanoo sairaanhoitaja Jenna Ilvonen. Siis aivot ja sydän, siinä kuulemma ammattilaisten tähän tarvitsemat työvälineet. Taidetta ryhmä päätti kokeilla tämän vuoden ajan. Toiminta- ja ryhmätaideterapeutti Ira Hynninen-Sundelin kertoo, että prosessi on itse asiassa tärkeämpi kuin lopputulos, vaikka näyttely komea onkin. Kaikki ryhmässä saavat kokeilla ja opetella uutta siinä mitassa kuin jaksavat. Ensi kertaa huovuttava lääkäri tarvitsee potilaalta neuvoja eikä toisin päin.

Lue lisää täältä: http://www.hs.fi/kaupunki/a1478585004693 

 

Musiikki kuvaksi...

Toteutamme taideterapiaa myös päiväklubilla, nimittäin opiskelijani Hilla suorittaa näyttönsä nimenomaan taiteen keinoin, pastelliliiduilla. Asiakkaamme voivat toteuttaa sisäistä maailmaansa piirtämällä/värittämällä ja esimerkiksi maalaamalla musiikin kuvaksi paperille. Myös jatkossa tulemme käyttämään taideterapiaa osana toimintaamme, nyt vielä on vaiheessa toiminnan suunnittelu, mutta ainakin soveltuvin osin taideterapia istuu hyvin myös ikäihmisten arkeen.

"Taideterapia on terapiamuoto, jossa käytetään hyväksi erilaisia taiteellisia ilmaisumuotoja, mutta johon ei kuitenkaan liity taiteellisia tavoitteita. Terapian välineenä voi toimia musiikkiterapia, luova tanssi tai kirjallisuusterapia". (Taideterapia)

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: www.wallpaperlayer.com 

 

ytytetään kynttilät ja hiljennytään pyhän äärelle.
 
 
28. loka, 2016

Tytär kirjoitti kirjan isoäidistään, jonka Stalin karkotti alkeellisiin oloihin Siperiaan, mutta onnelliset hetket pitivät hänet hengissä, sanoo Guzel Jahina Helsingin kirjamessuilla, joita vietetään paraikaa.

Suleika avaa silmänsä -teos kertoo Stalinin Neuvostoliitossa 1930 alkaneista väestönsiirroista, kun ainakin 2–3 miljoonaa ihmistä karkotettiin kotiseuduiltaan Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Iso osa heistä oli kulakkeja eli omillaan toimeen tulevia talonpoikia, loput erilaisia etnisiä ryhmiä. Mukana oli myös kirjailijoita, tutkijoita ja muita älymystön edustajia.

Olot työsiirtoloissa olivat alkeelliset ja tappoivat jopa liki puolet karkotetuista. ”Totta kai Siperiassa koettiin kaikenlaisia tunteita, ja isoäitinikin kertoi iloisista ja onnellisista hetkistä. Ne pitivät ihmiset siellä hengissä --- Halusin ennen muuta kirjoittaa naisen muutoksen tarinan, ja romaanini on siis feministinen”, hän sanoo. ”Vallankumous vapautti monia naisia, kuten ikivanhojen sääntöjen kahlitsemia tataareja.” 

Lue koko artikkeli täältä: http://www.hs.fi/paivanlehti/28102016/a1477541417755 

 

Onnelliset hetket vanhuudessa...

Jäin pohtimaan onnellisuuden käsitettä Jahinan teoksen pohjalta. Onnelliset hetket todellakin pitävät ihmisen (varmasti hengissä), mutta myös virkeänä vanhuudessa, yksinäisyydessä, tai muissa elämän vastoinkäymisissä ja monimuotoisissa käännekohdissa. Tamperelainen sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola (82 v.) sanoo, että lapsenlapset tuottavat hänelle paljon iloa, sekä tietysti punaviini ja olut silloin tällöin varsinkin ruokajuomina. Hän siteeraa mielellään Dylan Thomasta: "Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön. Vanhuuden pitää roihuta ja riehua kun päivä päättyy. Raivoa, valon sammumista vastaan raivoa". (Apu 42/2016)

Olen ehdottomasti Eskolan kanssa samaa mieltä siitä, että elämän täytyy roihuta täysillä myös ikääntyneenä ja vanhuudessa. On uskallettava elää omaa elämäänsä, sanoi ne lapset ja lapsenlapset sitten mitä tahansa.  

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

"Emme koskaan voi paeta todellisuutta liihottelemalla unelmissa ja utopioissa. Mutta voimme antaa utopioiden johtaa toimintaamme tässä hetkessä. Ja voimme pala palalta muuttaa todellisuutta niin että se lähenee utopioita." - Olof Palme

 

 
21. loka, 2016

"Meidän" pojilla swengaa aina, Masa, Jouni ja Tomppa vauhdissa ja asiakkaat innoissaan mukaansatempaavasta musiikista. Nyt oli vuorossa 1960-luvun iskelmät ja tunnelma oli taattu. Kuva torstain kulttuurituokiosta ja tänään perjantaina, kun klubibändiläisiä ei ollut paikalla, yksi asiakkaistamme meni hieman pettyneenä lepohuoneeseen huilaamaan "kun ei ole musiikkipoikia tänään".

Kulttuurituokiot pyrin järjestämään niin, että jokainen viikon ryhmä saa tasapuolisesti musiikkitarjontaa, erilaisia pelejä, keskustelutuokioita. Tänään oli vuorossa vuodenkierron kansanperinettä eli muinaiset suomalaiset ovat lukemattomien muiden kansojen tapaan uskoneet kuun vaiheiden vaikuttavan ihmisen tekojen lopputulokseen. Ajoittamalla työt oikeaan ajankohtaan niille saatiin paras lopputulos. Juurikin kuunkiertoon liittyvästä uskomusperinteestä syntyikin tänään varsin vilkas keskustelu.

Tänään Helsingin Sanomissa mielenkiintoinen artikkeli vanhushoidosta 1800-luvun lopulla ja eri vuosikymmeninä sen jälkeen. Tästä päivästä taaksepäin katsoen voi todeta, että kehitystä on tapahtunut melkoisesti: ”Vain vihkisormuksen ja Raamatun sai pitää itsellään, muu omaisuus vietiin”, sanoo vanhuustutkija Anja Karvonen-Kälkäjä, joka oikeustieteen väitöskirjassaan tutki vanhusten oikeuksia ja vaikuttamismahdollisuuksia.

VANHUUTTA ei vielä 1800–1900-lukujen vaihteessa nähty erillisenä elämänvaiheena vaan vanhukset osallistuivat talon töihin voimiensa mukaan. Myöhemmin vanhuus alettiin nähdä lääketieteen ja sairauksien kautta, ja laitoshoito yleistyi. Tämä näkyi vanhusten arjessa niin, että heitä makuutettiin sairaaloissa ja vuodeosastoilla.

”Akuutteja sairauksia oli totuttu hoitamaan niin, että potilas makaa muutaman päivän tai viikon, samaa sovellettiin pitkäaikaishoidossa. Kun ihminen tuli sairaalaan, hänet pistettiin automaattisesti makaamaan”, geriatrian emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä sanoo.

Lue koko artikkeli täältä:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1476940124304?jako=f84d8d8b8460142e2d5502c35bcc1ec5&ref=fb-share 

Meidän asiakkaamme eivät juurikaan lepää, paitsi hetkittäin saunan- tai lounaan jälkeen. Toki lepäämään voi ja saa mennä halutessaan, emme tietenkään sitä kiellä. Monille päivä saattaa olla raskas aikaisen herätyksen ja erilaisten rajoitteiden vuoksi, tämä on ymmärrettävää, koska on ikäihmisistä kyse. Pyrimme kuitenkin ohjelmoimaan päivän kaikille sopivaksi, monipuoliseksi ja kiinnostavaksi, jolloin kaikki haluavat olla mukana harrastamassa. 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

Haikealla mielellä....

14.loka 2016


Päiväklubilla viikko vierähti monimuotoisissa kuvioissa, uusia palveluita suunniteltiin ja käytäntöjä pohdittiin palaverissa. Haluamme asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua ja tässä kohtaa pitää osata katsoa riittävän kauas, ei vain tähän päivään tai vuoden päähän. Kymmenen vuoden kuluttua asiakaskuntamme on jokseenkin erilainen kuin nykyinen ja juurikin tätä haastetta pohdimme tosissamme: millaisia palveluja halutaan, millä hinnalla ja kuka palveluja tuottaa?

Sote sanelee omat käsityksensä ja on sanottava, että mielenkiinnolla odottelen vuoden 2019 alkua, jolloin uusi Sote (Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus ja maakuntauudistus) pitäisi astua voimaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Viimeisimmät uutiset Soten etenemisestä koskee valinnanvapautta, joka astuisi siis voimaan juurikin 1.1. 2019. Ihminen saisi itse valita palveluntuottajan, jolta hän voisi saada rajattuja perusterveydenhuollon palveluja ja sosiaalihuollon yleistä neuvontaa ja ohjausta. Tällöin (virkamiesten ehdotuksen mukaan) käyttöön otettaisiin asiakasseteli. Maakuntien pitäisi ottaa kyseinen asiakasseteli käyttöön ainakin kotiin anettavissa palveluissa, esimerkiksi vanhusten kotihoidossa. 

Soten kakkosvaihe astuisi voimaan 2021, jolloin asiakkaan suoraan valitsemien palvelujen valikoima laajentuisi muihinkin peruspalveluihin. Todennäköisesti joitakin mutkia saattaa tulla eteen matkan varrella, parikin muuttujaa, koska aikajanalle mahtuu parit-kolmet vaalitkin, jolloin poliittiset voimasuhteet vaihtuvat jne. Eli mikään ei ole varmaa, paitsi epävarmuus. Näillä mennään.

Teksti: Raija Westergård

 
7. loka, 2016

Kuvassa hämeenkyröläinen kansallismaisema syksyn kauneudessaan. Sanat tuskin riittävät kuvailemaan hetken mykistävää kauneutta, luonnon hiljaisuutta ja kuulautta, siksi en sitä edes yritä, mutta Oscar Wilde osaa, hän kirjoittaa kauneudesta osuvasti, lukekaa itse:

"Kauneus on symbolien symboli. Kauneus paljastaa kaiken, koska se ei ilmaise mitään. Kun se näyttää meille itsensä, se näyttää meille koko hehkuvanvärisen maailman. Kauneus on ainoa asia, jota aika ei voi vahingoittaa. Filosofiat sortuvat kuin hiekka, uskonnot väistyvät yksi toisensa jälkeen kuin syksyn lakastuvat lehdet, mutta kauneus säilyy kaikkina vuodenaikoina ja ikuisesti. Kauneus on nerouden muoto - on itse asiassa neroutta korkeampi, koska se ei tarvitse selityksiä. Se on yksi maailman suurista tosiasioista kuten auringonvalo tai kevätaika tai kuuksi kutsumamme hopeinen heijastus tummaan veteen." - Oscar Wilde

 

Taidetta ikäihmisten koteihin

Tamperelaiset ikäihmiset saavat kotiinsa jo tänä syksynä vieraita, jotka toteuttavat unelmia, keräävät tarinoita ja ilahduttavat taiteen keinoin heidän arkeaan.

Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen ja Taiteen edistämiskeskuksen yhteiseen projektiin on valittu neljä erilaista hanketta, joiden tarkoitus on edistää ikääntyneiden hyvinvointia ja vähentää yksinäisyyttä.

Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ja Taiteen edistämiskeskus saivat kaikkiaan yli 60 ehdotusta toteuttavaksi. Niistä valittiin nämä neljä tällä kertaa mukana päässyttä. Ehdotuksia tuli niin taiteilijoilta, taideyhteisöiltä, yhdistyksiltä osuuskunnilta kuin yrityksiltäkin. Lue lisää:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/ikaihmisten-kotiin-tulee-tana-syksyna-yllattava-vieras-taideprojekti-karkottaa-yksinaisyytta/ 

Tätä voisi kokeilla myös meillä Hämeenkyrössä. Tiedän paljon yksinasuvia ja yksinäisiä ikäihmisiä, jotka varmasti ilahtuisivat taiteesta kotiin asti tuotuna. Tämäkin olisi asiakaslähtöisyyttä mitä suurimmassa määrin. Ja vanha sanontakin kuuluu suunnilleen, että "jos Muhamed ei mene vuoren luo, vuori tulee Muhamedin luo".

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 
30. syys, 2016

Ensi viikolla 2 - 9.10 -16 vietetään Vanhusten viikkoa. Meillä päiväklubilla tosin vietetään vanhusten viikkoa aina eli joka päivä ja -viikko on meille yhtä tärkeä sekä asiakkaidemme fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi ja humaani asiakaslähtöisyys kunniatehtävämme päivittäisessä toiminnassa ikäihmistemme parhaaksi.

Mutta kun nyt on valtakunnallisesti yksi viikko nimetty tälle tärkeälle asialle, niin toki me sen huomioimme. Viikko-ohjelmasta (yläpalkissa) voitte katsoa tulevan viikon ohjelmaamme, jossa pääpaino on digiloikalla eli esittelemme uuden tietotekniikan suomia mahdollisuuksia vanhustyössä ja annamme myös asiakkaillemme opastusta nykyteknologian saloihin. Vanhusten viikon teema on juurikin oppiminen:  Tekee mieli oppia - Lust att lära sig! Oheisen linkin takaa lisää tietoa Vanhusten viikosta.

http://www.vtkl.fi/fin/kampanjat/vanhustenpaiva_ja_viikko/ 

Vanhusten keskusliiton toiminnanjohtajan videotervehdys täällä:

https://youtu.be/Lxu0Nwt800U 

 

Yksinäisyydestä

”Yksinäisyys tuntuu siltä, että jos katoaisi maailmasta, kukaan ei huomaisi.” Vanhusten viikolla ja muutenkin olen henkilökohtaisesti huolissani tämän maan kaikista yksinäisistä vanhuksista ja yksinäisistä ylipäätään kaikissa ikäluokissa. Yksinäisyydestä on tullut omalla tavallaan "kansantauti" ja mielestäni tähän ongelmaan on tartuttava mitä pikemmin. 

"Yksin jääminen lannistaa, sairastuttaa, eristää ja lisää itsetuhoisuutta. Yksinäisyys heikentää pysyvästi hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaalisten kontaktien puute kerää ympärilleen muita ongelmia: muutenkin huono-osaiset ovat usein myös yksinäisiä, ja toisaalta yksinäisyys lisää huono-osaisuutta. Siksi se on inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös merkittävä yhteiskunnallinen kysymys". Lue lisää:

http://www.helsinkimissio.fi/uutiset/tutkijat-yksin-isyys-terveydelle-vaarallista 

 

Ystävyydestä

Päiväklubilla meidän asiakkaat luovat toisiinsa vahvoja ystävyyssuhteita. Heille on tärkeää, että ryhmä pysyy samana ja että istumapaikka pysyy samana. Joskus on ollut pakko yrittää vaihtaa jonkun asikkaan kohdalla ryhmää, mutta useimmiten siirto on epäonnistunut. Tästä syystä olemme luopuneet vaihdoista, asiakkaan tyytyväisyys on meille tärkeämpää kuin kuljetusmatkan mutkattomuus. Lyhin tie ei ole aina paras.

"Siellä me kuin veljet toinentoisemme kättä likistelemme, koska talven myrskyt käy ja taivaan tähdet välkkyy." - Aleksis Kivi 

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 

 
23. syys, 2016

Muistatteko vielä Valehtelijoiden klubin, hervottoman viihdeohjelman 1980-luvun alusta, jossa pääosassa steppaili Helge Herala? Formaatti oli hyvin yksinkertainen: osallistujan piti arvailla esineitä ja vaikka olisi tunnistanutkin ko. esineen, sille piti keksiä aivan uusia merkityksiä, siis valehdella - ja kuka parhaiten/hauskemmin osasi valehdella, oli voittaja.

Tässä linkki ohjelmaan:

http://www.hs.fi/radiotelevisio/a1437707151343

Järjestimme yhtenä päivänä oman "valehtelijoiden klubin". Oheisessa kuvassa nykypäivän esineitä, jotka ovat useimmille ikäihmisille aivan tuntemattomia kapistuksia ja voitte varmasti arvailla millaisia puheenvuoroja ja arvauksia näistä käytettiin. Valitettavasti osa selityksistä on painokelvotonta, mutta hauskaa oli kaikilla.  

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli juttua työhyvinvointirahoituksesta otsikolla Suomalaisten työeläkemiljardien valvonnassa paljastui iso puute - Fiva salasi kiistellyt työhyvinvointirahat. Miten tämä juttu osuukin hyvin yhteen tämänpäiväisen kirjoitukseni Valehtelijoiden klubi-teeman kanssa? En oikeastaan tiedä mitä pitäisi ajatella, mutta voitte lukea itse oheisen linkin takaa: 

http://www.hs.fi/talous/a1474521378430?jako=9131adf06b90f7ad39817d47d3cbe9df&ref=fb-share 

Lopuksi intiaanien viisautta, joka puhuttelee minua aina. Juurikin alkuperäiskansojen elämästä kumpuaa paljon viisaita sanoja nykypäivään, jossa kaikki pyörii "neliskulmaisen" säännöillä: "Valkoisen miehen merkki on neliö. Hänen talonsa on neliskulmainen, samoin hänen toimistonsa. Ovi joka sulkee ystävän ulkopuolelle, on neliskulmainen. Neliskulmainen on seteli ja määräajat, pirstottu aika ja ruuhka-ajat - minä näen kaikkialla kulmia ja reunoja." (Musta hirvi)

 

Kuva ja Teksti: Raija Westergård

 
15. syys, 2016

Millainen elämäntapa liittyy kasityön tekemiseen? Mitä käsin tekeminen merkitsee tekijän hyvän elämän kannalta? Mikä on ihmisen käsityöllisen tuottamistoiminnan merkitys luonnolle ja koko maapallolle? Kirjassa Käsin tekemisen filosofiaa Seija Kojonkoski - Rännäli kysyy ja vastaa juurikin näihin filosofisiin kysymyksiin käsityöstä, koska tänä päivänä tarvitsemme käsityön filosofiaa.

Tänään Torstaikahvilan syyskauden avajaisissa Kurjenmäkikodissa esiteltiin Eco Art-patalapputaideteos, jonka nimeksi tuli (yleisöäänestyksessä) LÄMPÖISIN TERVEISIN (kuvassa). Taideteos koostuu noin 300 patalapusta, jonka ovat valmistaneet mm. asiakkaat, myös meidän päiväklubin asiakkaat. Huikea työ, vaikuttava taideteos!

"Käsityö on konkreettista, käytännöllistä työtä ja arkista tekemistä, silti siinä on myös kysymys ihmisen alkuperäisestä suhteesta maailmankaikkeuteen. Ruumiillisena, maailmallisena, ihminen kohtaa muun olevaisen maailmassa käsilläolevuutena. Sen hän ottaa huomioon ja siitä hän huolehtii, ´katsoen sen perään´. Kysymys on käytännöllisestä toiminnasta, käsilläolevan maailman käyttämisestä välineenä ja materiaalina. Se on huolehtien valmistamista, maailman rakentamista ja korjaamista. Seuraavan suuren kertomuksemme on väitetty olevan ekologinen sivistysprojekti. Se on pedagogis-poliittinen sivistysprojekti, jossa luodaan kohtuuden etiikkaan perustuvaa globaalin ajan sivistystä. Silloin on ymmärrettävä myös käsin tekemisen merkitys uudella tavalla, sillä aistimellis-kehollinen maailmassa oleminen on ihmisen materiaalia ja luontoa kohtaan kokeman empatian lähde.

Miten ymmärsi Aristoteles ihmisen tuottamistoiminnan? Millaisesta työstä haaveili Marx? Mitä tarkoitti Arendt prole-työllä tai valmistamisella? Miten on käsityöelämässä nyt? Mitä yhteistä on tietokyvyllä ja käsityötaidolla tietokykykapitalismissa? Tässä kirjassa pyritään seuraamaan käsin tekemisen historiaa työnä antiikista nyky-yhteiskuntaan ja löydetään se kulttuurina ja poliittisena toimintana tästä ajasta". (Kojonkoski - Rännäli 2014)

Käsityö liittyy läheisesti itseeni myös henkilökohtaisella tasolla. Pidän erityisesti virkkaamisesta ja kesällä tein kanavatöitä. Samalla kun kädet tekevät työtä, ajatuksilla on vapaa kanava lentää korkeuksiin. Tässä kohtaa tulee mieleeni mietelause (luen usein mietelauseita päivän päätteeksi ennen unta):

"Rauha löytyy sieltä, missä sielulla on tilaa levittää siipensä" (Tähtien loisteessa - Antoine De Saint-Exuperyn kauneimpia ajatuksia, Kirjapaja 2016).

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

8. syys, 2016

Tässä kohtaa voidaan puhua jo menneestä kesästä, vaikka juuri nyt aurinko paistaa kauniisti. Ehkä kesäsää päätti viivytellä jossain matkalla ja vasta nyt ehti tänne asti, parempi myöhään kuin ollenkaan, siis tervetuloa aurinko!

Oheinen kesän kuva on Karoliinan ottama ja muokaama. Ihastelen aina Karoliinan abstraktia taidetta ja viimeaikaista innostustaan juurikin valokuvien muokkaukseen. Huikeita otoksia, jotka muutkin ovat jo huomanneet. Saammekin uuteen päivätoimintakeskukseemme Siljankodin alakerran kahviotilaan Karoliinan kuvista tehtyjä canvastauluja, jotka työstää ja viimeistelee lahjoituksena ikäihmistemme silmäniloksi paikallinen yritys Foto Melba http://www.fotomelba.com/ . Kaunis kiitos lahjoituksesta ja yhteistyöstä jo etukäteen!

Päivätoiminnan kehittämissuunnitelmissa haluamme enemmänkin yhteistyötä paikallisten yrittäjien ja erilaisten yhdistysten kanssa. Meillä kaikilla kuntalaisilla on yhteinen velvollisuus huolehtia kuntalaistemme hyvinvoinnista ja yksi ryhmä apuatarvitsevista kuntalaisista on juurikin yhä kasvava vanhusväestömme. Kun puhun yhteistyöstä, se ei välttämättä tarkoita yrittäjälle taloudellista "menoerää", yhteistyötä voidaan tehdä monella muulla tavalla.

Esimerkkinä yhteistyöstä mainitsen "mainetyön" eli Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halosentuoreen väitöstutkimuksen mainetyöstä kuntien kehittämisessä. Halosen mukaan mainetyöllä (jollaiseksi itse näkisin mm. vanhustyön ja yrittäjien yhteistyön) saadaan kunnat pysymään houkuttelevina muutoksen keskellä:

"Viimeistään Sote-uudistus pakottaa miettimään asiaa tässä ajassa. Systeemi muuttuu, ja muutoksessa on pysyttävä mukana. Kaupunki (kunta) ei ole organisaatio, vaan kuntalaisten yhteisö. Meidän täytyy olla mukana luomassa mielikuvia ollaksemme houkuttelevia erilaisille yhteisöille" (Timo Halonen).

Lue artikkeli mainetyöstä täältä:

http://kaks.fi/kaupunginjohtaja-halonen-kaupunkiseutua-synnyta-mielikuvia-olemassa/ 

 

 

Kuva: Karoliina Kannisto, teksti: Raija Westergård

 

 
1. syys, 2016

Eilen sain tutustua (sivistyslautakunnan jäsenenä) uuteen Monitoimikeskus Siltaan. Huikea rakennus, hienoja yksityiskohtia, uuden ajan ratkaisuja opetuksessa ja sisustusväreinä raikkaita värejä kuten esimerkiksi lilaa, oranssia ja raikasta vihreää. Suuret ikkunat korostivat valoa ja tulevaisuutta, huomaa kuvassa eteisaulan ikkunan takana kaivuri, joka työstää vanhaa pois uuden tieltä. Ikkuna tulevaisuuteen...

Tutustumiskierroksella rehtori Timon (sekä Marjon ja Liisan) opastuksella pohdin, miten Sillassa voisi yhdistää "sillaksi" myös ikäihmiset, ainakin tutustumisretki uuteen kouluun pitää järjestää meidän asiakkaille jossain vaiheessa syksyä. Elinkaarimalli, jolla siis Silta on toteutettu voisi toteutua myös käyttäjien (kuntalaisten) näkökulmasta esimerkiksi "elämänkaarimatkailuna", joka voisi parhaimmillaan olla vuorovaikutteista tutustumista ja toiminnallista yhteistyötä oppilaiden ja ikäihmisten kesken.

Koululaisten ja ikäihmisten yhteistyötä on jo tehty ainakin Sastamalassa parisen vuotta sitten eli ihan uusi ajatus ko. yhteistyöstä ei ole. Katso ja kuuntele video täältä:

http://youtu.be/quBjlEUz9V0

Näissä ajatuksissa siis kohti syksyä ja uusia tuulia myös meidän päiväklubin osalta. Kun saamme kalustehankinnat järjestykseen ja pääsemme sisustamaan yms. voimme avata uudet, hienot ja avarat tilamme ikäihmisten (ja muidenkin käyttäjäryhmien) iloksi.

Siltoja on monenlaisia. Sanotaan, että tärkein silta on silta toisen ihmisen luokse. Vanhustyössä juurikin tämä konkretisoituu, miksei myös oppilaiden ja ikäihmisten kesken. Katsotaan siis yhdessä Sillasta ja sillalta kohti tulevaisuutta...

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 
26. elo, 2016

Siljankodin alakerrasta kuuluu hyvää: kuntosalilaitteet saapuivat ja Seija (kuvassa) iloitsee siitä. Edelleen odottelemme huonekaluja ja hankinta etenee omaa vauhtiaan. Pärjäämme toistaiseksi joten kuten vanhassa paikassa, vaikka ahdasta onkin, mutta - kuten sanonta kuuluu - sopu tekee tilaa.

 

Vanhuudesta

Tämän päivän Hesarissa on mielenkiintoinen artikkeli. Tampereen yliopiston sosaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola (82) kirjoittaa vanhuudesta hienosti, kuvia kumartelematta ja käyttää vanhuudesta sen oikeaa nimeä, siis nimenomaan vanhuus:

Valtavirrasta poikkeavaa teiniä sanotaan erilaiseksi nuoreksi. Eskola kertoo olevansa erilainen vanhus. Hän ei voi sietää tapaa, jolla vanhuksista puhutaan yhtenä samanlaisten massana. Yli 80-vuotiaskin on yksilö, Eskola painottaa.

Eskola käyttää ruuanlaitossa voita ja juo punaviiniä, vaikka se ei olekaan suositusten mukaista. Hän myös kirjoittaa ahkerasti kirjoja vielä yli 80-vuotiaana.  

”Haluan osaltani haastaa näitä kaikkia pakkoja, joilla meitä vanhuksia yritetään ajaa ahtaalle.”

Kuva vanhuksista on muuttunut Suomessa Eskolan elinaikana. Lapsena hän kuvitteli tyypillisen vanhuksen huivipäiseksi mummoksi, joka jaksoi kantaa vanhuuden vaivansa ja köyhyytensä vain odottamalla taivaaseen pääsyä. Tuon ajan iskelmässäkin kuvailtiin rantamökin harmaapäistä vanhusta, jonka lapset ovat lähteneet maailmalle.

”Jos poliitikot sanovat, että vanhukset haluavat asua kotona, sillä halutaan vähentää laitospaikkoja. Vanhuksia yritetään pitää kotona silloinkin, kun he eivät elä ihmisarvoista elämää. Kyllä minäkin haluan asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, mutta varmasti tulee raja, jolloin en enää nimenomaan halua.”

Lähestyvä kuolema muokkaa vanhan ihmisen ajatusmaailmaa. Kun aikaa on vähän jäljellä, ei tee enää mieli oppia uusia asioita ja kehittyä. Eskola on lohduttanut useita ikätovereitaan sillä, ettei vanhana tarvitse enää painaa mieleensä kaikkia asioita, eikä kaikista maailman kriiseistä voi olla huolissaan.

Vetäytyminen ei ole vain oma valinta. Eskolalle tehtiin syksyllä pallolaajennusleikkaus, josta toipuminen pakotti luopumaan hölkkäämisestä ja portaiden nousemisesta. Tänä kesänä hän on käynyt mökillään vain kaksi kertaa ja joutunut miettimään, joko olisi aika luopua kesäpaikasta.

”Katselen päivittäin maailman pieniä ja isoja asioita sosiologin silmin. Sosiaaliset ilmiöt voivat olla hyvin pieniä ja yhteiskunnalliset aiheet suuria, aina perhesuhteista yhteiskunnallisiin rakenteisiin.”

Haastattelun lopuksi Eskola siteeraa John Donnea:

”Jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, sillä minä sisällyn ihmiskuntaan. Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat; ne soivat sinulle.” (John Donne, 1572-1631)

 

Lue koko artikkeli täältä:

http://www.hs.fi/elama/a1472012581824?jako=03f9ea84e5eb1547b40748865cda86b0&ref=fb-share 

 

Kuva ja teksti (Hesaria siteeraten): Raija Westergård 

 
19. elo, 2016

Tämän viikon olemme viettäneet tulevaisuuden suunnittelun parissa. Mia ja Johanna olivat pari päivää koulutuksessa (palvelukehittäjä) ja muut päivät olemme yhdessä pohtineet päivätoiminnan uutta tulevaisuutta: mitä tarjoamme asiakkaille, millä tavalla, miten, missä muodossa, millaisilla resurseilla ja mitä tekisimme toisin - teemoilla? Suuria kysymyksiä kaikki, mutta ratkaistavissa.

Alun perin tämä viikko piti olla muuttoviikko Siljankodin alakerran uusiin tiloihin, mutta monitasoisista syistä johtuen muutto viivästyy jonkin aikaa. Kuukauden kuluttua olemme tässä asiassa "viisaampia". Tällä hetkellä uusissa tiloissamme on kuitenkin kuvassa näkyvä hieno oleskeluryhmä, jonka saimme Jaakonkodista ja jota entisöitiin toimintakeskuksessa. Minusta todella onnistunut kokonaisuus ja sopii erittäin hyvin tiloihimme.

Lisäksi siellä (Siljankodin alakerrassa) on hienot urut (Hammondit - vastaa lähes kirkkourkuja jalkapolkimineen ja kaiuttimineen) säilytyksessä, mutta minä olen saanut omistajalta (Jouni J.) luvan soittaa urkuja tarvittaessa (tosin osaan soittaa vain muutamia virsiä, mutta kuitenkin) sekä myös kanttori voi niitä soittaa esim. hartaustilaisuuksissa kun niitä järjestetään. Piano, jonka saimme Kaipion koululta on nyt Siljankodin käytössä ja "meidän" pianisti/urkuri Jouni J. käy soittamassa myös siellä silloin tällöin asiakkaiden iloksi.

Syksyn aikana (lähiviikkoina) järjestämme asiakkailleme nimikilpailun eli mikä nimeksi uudelle päivätoimintakeskukselle? Keskusteluissa vilahtaa seniorikeskus, senioripalvelukeskus, päivätoimintakeskus, päiväkeskus aurinko jne... Ehdotuksia siis otetaan vastaan ja luetteloidaan. Perusturvalautakunta tekee sitten lopullisen valinnan ehdotetuista nimivaihtoehdoista.

Siljankodin alakerran hanke/remontti- sekä hankinnat ovat olleet koko ajan vastatuulessa, milloin tuuli on käynyt navakammin ja milloin hieman lempeämmin, mutta tyyntä tämän hankkeen tiimoilta ei ole ollut koskaan. Kuitenkin nyt "laivamme" on kohta satamassa, maata ja valoa näkyvissä... Useinkin tämän projektin aikana on käynyt mielessä Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla - trilogian alkusanat: Alussa oli suo, kuokka ja....

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 
11. elo, 2016

Pihapihlajan oksat ovat täynnä marjoja jopa niin, että oksat taipuvat maahan asti raskaasta painosta johtuen. Sanotaan ettei pihlaja kanna kahta taakkaa vuodessa eli tuleva talvi lienee vähäluminen. Sen näkee sitten, mutta kovin leutoja nuo talvet ovat olleet viime vuosina muutenkin...

Olen saanut asiakkailta ja heidän omaisiltaan runsaasti positiivista palautetta näistä blogikirjoituksistani. Kiitos kaikille palautteesta, tätä on kiva kirjoittaa ja aiheet eivät lopu koskaan, sillä aina jotain merkittävää tapahtuu, jos ei meillä päiväklubilla, niin ainakin meitä ympäröivässä maailmassa. Eräs palautteen antaja kertoi, että kirjoitan intohimolla ja tunteella. On myönnettävä, että näin se varmaan onkin, kirjoittamisella on minulle suuri merkitys, siis kaikella kirjoittamisella tämän blogin ohella.

Siteeraan usein brasilialaissyntyistä kirjailijaa Paulo Coelhoa. Luen paljon hänen teoksiaan, koska ovat lyhyitä ja ytimekkäitä tarinoita, saavat itkemään ja nauramaan, pohtimaan elämää ja sen tarkoitusta sekä yksinkertaisesti iloitsemaan elämästä. Coelho kirjoittaa myös kirjoittamisen tärkeydestä ja olen hänen kanssaan ehdottomasti samoilla linjoilla:

"Kirjoita. Oli se sitten kirje tai päiväkirjamerkintä tai pari muistiinpanoa puhelimessa puhuessasi, mutta kirjoita. Kirjoittaminen vie meitä lähemmäksi Jumalaa ja toista ihmistä. Jos haluat ymmärtää paremmin omaa tehtävääsi tässä maailmassa, kirjoita. Yritä panna kirjoituksiisi koko sielusi siitäkin huolimatta, että kukaan ei lue niitä tai, mikä pahempaa, että joku lukee ne vastoin tahtoasi. Pelkkä kirjoittaminen auttaa meitä panemaan ajatuksia järjestykseen ja näkemään selvästi ympäröivän maailman. Kynä ja paperi saavat aikaan ihmeitä: ne lievittävät tuskaa, lujittavat unelmiamme, vievät meiltä toivon ja tuovat sen takaisin. Sanassa on voimaa". (Paulo Coelho: Maktub, 2015)

 

Raija Westergård

 

4. elo, 2016

Ihminen on kaiketi koko olemassaolonsa ajan etsinyt elämän tarkoitusta. Minäkin pohdin sitä usein arjen työssä sekä monissa elämän käänteissä sekä erityisesti niinä hetkinä, kun jälleen kerran kohtaa elämän rajallisuuden.

Tuskin kukaan ihminen kuitenkaan on pystynyt selvittämään elämän suurta tarkoitusta tai salaisuutta, mutta on erittäin mielenkiintoista lukea kirjallisuutta kyseisestä aiheesta.  

Bestseller-kirjailija T. A. Barron on pohtinut paljon elämän tarkoitusta:  Mikä on elämän tarkoitus? Jos elämällä on tarkoitus, miten löydän sen? Barron on todennut. Tästä ajatuksesta syntyi suitsutettu puhe, jonka Barron piti Oxfordin yliopistossa vuonna 2013, sekä juuri ilmeistynyt kirja The Wisdom of Merlin: 7 Magical Words for a Meaningful Life. Avaimina elämän tarkoitukseen kirja antaa seuraavat seitsemän sanaa sekä bonuksena yhden, joka antaa niille kaikille voimaa:

Kiitollisuus

Täysillä elämiseen kuuluu kiitollisuus - joka ikisestä hengenvedosta, laulusta, rakkaasta, päivästä. Kiitollisuus auttaa huomaamaan ja arvostamaan ympärillämme olevia ilonaiheita ja mahdollisuuksia.

Rohkeus

Elämän tarkoitus on löydettävä aivan itse. Sitä ei voi ostaa. Sitä ei voi ottaa joltakulta muulta vastaan annettuna. Tarkoitusta on etsittävä, ansaittava ja tehtävä aivan omaksi. Kaikki tämä vaatii rohkeutta.

Tieto

Tieto alkaa tietämättömyydestä - sen hyväksymisestä, kuinka vähän tietääkään. Lisäksi muutama tippa nöyryyttä, ja voi säästyä valtamerelliseltä röyhkeyttä. Tämän jälkeen ripauksella uteliaisuutta voi oppia ja kehittyä loputtomasti. Tutkimusretkiä odottaa kaksi universumia. Niistä toinen löytyy kunkin sisältä ja toinen ulkopuolelta.

Usko

Seuraa uskoasi ja antaudu sen vietäväksi. Se johtaa suurempaan voimaan, syvempään tietoisuuteen ja korkeampiin totuuksiin. Muista silti, että vaikka oma uskosi on se oikea, se ei tarkoita, että muiden uskonaiheet ovat vääriä.

Ihmettely

Lapset näkevät maailman uutena ja ovat avoinna hämmästykselle. Ihmettely avaa tien mielikuvitukselle, ja se puolestaan tiet arvostamiseen, luovuuteen ja täyttymykseen. Ihmettelyn ydinasia on avoimuus ja läsnäolo kaikki aistit avoinna.

Anteliaisuus

Anteliaisuus ei ole sitä, että antaa muille mitä he tahtovat. Se on sitä, että antaa muille mitä itse tahtoisi. Jakaminen vaatii empatiaa. Niinpä varsinainen antaminen on vain näkyvä osa tapahtumaa. Sitä edeltää näkymätön lahja, joka lähtee sydämestä.

Toivo

Toivo vaatii rohkeutta. Maailmassa on niin paljon ongelmia ja epätoivoa, että toivo voi vaikuttaa saavuttamattomalta tai jopa mahdottomalta. Kyynisyys on toivon vihollinen numero yksi. Se, että epäilee aina, ettei suuntaa parempaan ole. Toivon liittolainen on uusien ajattelutapojen keksiminen, sillä niiden avulla on mahdollista löytää tapoja toimia paremmin.

Rakkaus

Rakkaus on kutsu, ei käsky. Kun sen voimalle antautuu, ei voi ennustaa, minne se johtaa.

 

Näihin Barronin ajatuksiin ei ole mitään lisättävää tai pois otettavaa. 

Raija Westergård

 

 
28. heinä, 2016

Lomat alkavat olla lopuillaan ja maanantaina 1.8 tapaamme jälleen (vielä parisen viikkoa nykyisissä tiloissamme Kurjenmäkikodin alakerrassa). Muutosta kuitenkin jo nyt sen verran, että kuljetusyrittäjä vaihtuu maanantaista alkaen. Uusi liikennöitsijä on Tilausliikenne Atro Vuolle Oy, mutta kuski on edelleen sama eli "meidän" Tomppa jatkaa oheisen kuvan autolla samaan malliin kuin ennenkin.

Luin tänään Hesarista mielenkiintoisen artikkelin entisestä steineropettajasta Tiina Kuismasta, joka ryhtyi soveltamaan juurikin steinerkasvatuksen oppeja vanhustyössä. Steinerbedagogiikka perustuu Rudolf Steinerin (1861-1925) antroposofian ja egologian ideoihin lapsen kokonaisvaltaisesta kehityksestä, jossa kunnioitetaan lapsen yksilöllisyyttä ja tuetaan henkistä kasvua vapaaksi ja aloitteelliseksi ihmiseksi. Kuisma vietti isänsä seurassa tämän viimeiset kuukaudet ja sovelsi yksilöllisen hoivan ideaa käytännössä. 

Kuisman mukaan Suomessa on herätty hieman myöhään miettimään uudenlaisia vanhuspalveluratkaisuja: "Työ olisi pitänyt aloittaa  jo ajat sitten, ja sotessa on hirveä huiske menossa. Jää nähtäväksi, nousevatko pienemmät paikalliset yritykset enää, jos palvelut on kilpailutettu isoille yrityksille".

Lue koko artikkeli täältä: https://www.hs.fi/torstai/a1469588342746 

Kohta avattavassa uudessa Seniorikeskuksessamme on "tuhannen taalan paikka" soveltaa uusia hoivametodeja, joita jo nyt olemmekin vaivihkaa kokeilleet käytännön tasolla. Nimittäin ykkösasia ja tavoite meidän palvelussamme on aina ollut ja tulee olemaan humaani ja yksilöä arvostava asiakaslähtöisyys, kutsutaan sitä sitten millä nimikkeellä tahansa. Ja samalla metodilla aiomme myös jatkaa...elämä on matka.

Teksti: Raija Westergård

 

LOISTO                                                                                                    22. heinä, 2016

Lomalla sää ei aina ole suosiollinen ja silloin on aikaa esimerkiksi tehdä käsitöitä ja katsella elokuvia. Tässä hiljattain katsoin Teemalta australialaisen Oscareilla palkitun elokuvan Loisto vuodelta 1996. Ohjaus Scott Hicksin ja kertoo koskettavan tositarinan aikamme huippupianistista David Helfgottista (s.1947).

David on pianistina ihmelapsi, jota hänen puolanjuutalainen holokaustista pelastunut isänsä valmentaa kunnianhimoisesti, kunnes Rahmaninovin 3. pianokonsertto osoittautuu isän valmentajankyvyille liian vaativaksi. David olisi päässyt jo 14-vuotiaana Yhdysvaltoihin opiskelemaan, mutta isä ei päästänyt häntä pois kotoa. 19-vuotiaana David kuitenkin matkusti Lontooseen saatuan stipendin Royal College of Musiciin, jossa hän opiskeli kolme vuotta menestykkäästi ja hän myös konsertoi ahkerasti. Mielenterveys alkoi tässä vaiheessa rakoilla ja lopulta skitsoaffektiivinen häiriö suisti Davidin raiteiltaan.

David Helfgott vietti mielisairaalassa kymmenen vuotta ja tänä aikana häneltä kiellettiin pianon soittaminen, koska kuviteltiin sen pahentavan sairautta. Lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen ja tavattuaan häntä ymmärtäviä ihmisiä David palasi konserttilavoille ja soittaa myös tänä päivänä. Helfgott on kuitenkin edelleen sairas, skitsofreenikko, mutta musiikilla on parantava voima ja elämä siksi hallinnassa. Elokuvassa hän uittaa nuotteja uima-altaassa ja juoksee sateessa takki hulmuten. Tässä kohtaa tulee mieleen, että mitä sitten, vaikka joku huippulahjakas ihminen keskuudessamme ns. normaalissa kanssakäymisessä on hieman erilainen, jos hän omassa elementissään (kuten Helfgott pianon äärellä) viihtyy ja viihdyttää sekä on pianistina aikamme huippua? 

Tämä elokuva on mestariteos luovasta hulluudesta ja humaanista lahjakkuudesta. Ja kuka meistä ihmisistä pystyy arvioimaan lähimmäisiämme kuka on normaali ja kuka jotain muuta? 

Teksti: Raija Westergård

 
15. heinä, 2016

Kuten "ohjelmaa ja uutisia" - osioon kirjoitin, olemme suljettuna 18.7 alkaen kaksi viikkoa vuosilomien vuoksi. Kotihoitoon voi ottaa yhteyttä, jos tulee odottamattomia ongelmia. Avaamme "putiikin" jälleen maanantaina 1.8 vielä näissä entisissä tiloissamme, jossa palvelemme kaksi viikkoa. Viikko 33 eli 15.8 alkavalla viikolla olemme jälleen suljettuna (yhden viikon) muuton vuoksi.

Uusissa tiloissa osoitteessa Tunnelikuja 1 (Siljankodin alakerta) aloitamme maanantaina 22.8. Viralliset avajaiset Vanhusten viikolla lokakuussa, mutta kaikki halukkaat voivat käydä tutustumassa uuteen Seniorikeskukseen milloin vaan 22.8 alkaen. Kahviomme avoinna siellä päivittäin 10 -14, myymme kahvia ja pullaa sopuhintaan. Esittelemme mielellämme samalla uusia tiloja ja kerromme lisää tulevaisuuden ikäihmisten (ja muidenkin) avopalveluista. Tervetuloa!

 

Kaiken katoavaisuudesta

Vanhustyössä on pysähdyttävä toisinaan, aika useinkin perimmäisten totuuksien äärelle, on uskallettava puhua elämästä, kuolemasta, kaiken katoavaisuudesta. Kun keskustelukumppanina on elämänsä iltaruskoa viettävä ihminen puhuminen ns. suurista asioista on useimmiten luontevaa, mutta kun kyseessä on ikätoveri, ystävä ja naapuri erittäin aggressiivisen sairautensa uuvuttamana sairasvuoteellaan...silloin tuntuu, että kaikki, aivan kaikki sanat ovat turhanpäiväisiä ja tyhjiä, täysin merkityksettömiä. 

Jokaista meistä kuolema koskettaa  joskus, kaikki ollaan itsekin kuolevaisia, siksi on iloittava jokaisesta uudesta päivästä ja hetkistä kerrallaan, ehkä juuri niissä pienissä ohikiitävissä hetkissä onkin se elämän suuri salaisuus. 

 

Ystäväni ja lapsuustoverini muistolle, hyvää kotimatkaa:

"Puut, kaikki heidän vihreytensä.

Halusin ojentaa sinulle nurmikon, kämmenellä,

koska oli kevät.

En ehtinyt".

                                                          (Paavo Haavikko 1966)

 

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 

 

 
7. heinä, 2016

Tällä viikolla olemme tehneet asiakkaidemme kera retkiä uuteen Seniorikeskukseen Siljankodin alakertaan, joka alkaa muuten olla käyttökunnossa, mutta kalusteet toistaiseksi vielä puuttuvat. Onneksi meillä on käytössä Jaakonkodista perityt terassikalusteet, jotka olemme siirtäneet sisätiloihin sään koleuden vuoksi. Terassilla - vaikka siinä kaunista onkin - ei voi tällä säällä oleskella. Lähiaitauksen hevoset (kuvassa) tosin viihtyvät laitumellaan ja niitä on mukava katsella.

Asiakkaamme ovat ihastelleet uusia tilojamme, valoisaa ja kaunista jo nyt, saati sitten kun pääsemme sisustamaan; asettelemaan verhoja, tuoleja, pöytiä jne. Seinäpinnoille saamme hämeenkyrön maisemia lahjoituksena saaduista taidekokoelmista ja käsityöintoiset asiakkaamme ovat jo suunnitelleet yhdelle seinälle virkattua tilataideteosta.

Mielenkiinnolla odotamme syksyä ja varsinaista muuttoa, vaikka emme juurikaan mitään  konkreettista siirrä vanhasta uuteen, paitsi itsemme. No, tietenkin jotain astioita, koriste-esineitä, joitakin päiväosaston historiaan liittyviä muistoja (lehtileikkeitä, kuva-albumeita yms.).

Hevoset tuossa kuvassa ovat todella kauniita, ruskea ja valkoinen, jotka viihtyvät hyvin keskenään. Nämä eivät ole villihevosia, joiden historia on varsin mielenkiintoinen. Viimeiset havainnot täysin villeistä hevosista on 1700-luvun Itä-Euroopasta, mutta tammikuussa 2015 julkaistun tsekkiläisen artikkelin mukaan villihevosia oltaisiin palauttamassa takaisin luontoon, sillä hevosten laidunnuksen toivotaan ylläpitävän harvinaisiksi käyneitä eurooppalaisia aroja ja niittyjä.

Ihminen oppii virheistään lopulta, vaikka oppiminen on hidasta ja kivuliasta. Monta hienoa eläinlajia on ehtinyt kuolla sukupuuttoon, mutta onneksi tähän on havahduttu ja pyritty korjaamaan tilanne jatkossa.  

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 
30. kesä, 2016

 Isot purjelaivat ovat kiehtovia. Niistä tulee mieleen kadotettu menneisyys, suurien purjelaivojen kulta-aika, joka sijoittuu 1700- ja 1800-luvuille. Oheinen kuva on peräisin netin pohjattomasta arkusta enkä tiedä edes missä oheinen kuva on otettu. Mutta komeita laivoja ja kaunista ja puhuttelevaa merimaisemaa joka tapauksessa. Raumalainen sanaparsi sanookin osuvasti: "jokk ei tunne herraansa, menköön merille".

 Sijoitan aina mielessäni erään ystäväni tuollaiseen purjelaivaan, vaikka tosiasiassa on "maakrapu" monessa polvessa. En tiedä mistä merellinen mielikuva hänestä tulee, mutta niin vaan asia on. Tosiasia on ettei ihminen voi selittää kaikkea järjellä eikä mielestäni edes tarvitse. Jotkut asiat ajassamme ovat suuria mysteereitä ja juuri se onkin erittäin mielenkiintoista.

Ohessa John Muirin runo, joka mielestäni kertoo muutamalla sanalla kaiken olennaisen elämästä ja ihmisen vaelluksesta. Sanat sopivat myös oheiseen kuvaan, mereen, laivoihin ja ajattomaan aikaan:

 "Haluan antaa sieluni lentää vapaasti, niin että se voi nauttia kaikista henkien lahjoista. Kun sieluni on vapaa, en yritä tutkia kuun kraattereita enkä seurata auringonsäteitä niiden alkulähteille. En yritä ymmärtää tähtien kauneutta tai ihmismielen teennäistä lohduttomuutta. Kun olen saanut sieluni vapaaksi, lähden seuraamaan aamunkoittoa ja yritän palata sen mukana ajan halki. Kun olen saanut sieluni vapaaksi, sukellan magneettisiin virtoihin jotka laskevat siihen valtamereen missä kaikki vedet yhdistyvät muodostaen maailmansielun. Kun olen saanut sieluni vapaaksi, yritän lukea mahtavan luomiskertomuksen alusta saakka". (Paulo Coelho: "Maktub" 2015)

 

Teksti: Raija Westergård     

 
24. kesä, 2016

 

 

Päiväklubi toivottaa asiakkaillemme, heidän läheisilleen, yhteistyökumppaneille ja kaikille teille, hyvät lukijamme, lämmintä ja valoisaa keskikesän juhlaa!

 

 

 

”Aurinko etenee; se ikäänkuin etsii kohtaa, josta sen sopisi suoraan paistaa pitsiverhojen läpi vieraskamarin tukevapäätyiseen sänkyyn, nukkuvan nuoren neidon kasvoihin. Jo äsken se tavoitti vuodetta vastapäätä olevan piirongin ja sen päällä kääntyvän peilin ( – – ). Nyt näkee aurinko vanhan kuvastimen juurella eräitä pieniä tavaroita, joita siinä ei ennen ollut. Ne asetti siihen saapuessaan tuo, joka vuoteessa nukkuu ja on tottuneesti siroin sormin käsitellytkin niitä sen jälkeen. Ikuisesti sama suviaamuinen päivänsäde ikään kuin sipristäytyy niiden ympärillä, mutta pian se leppyy saatuaan kosketuksen niiden omistajaan. Aamu on juuri silloin sivuuttanut ensimmäisen, kosteanpunertavan vaiheensa. Jossain narahtaa luhdin ovi, määkähtää vasikka. Päivän mahtava työnäytelmä alkaa, kymmenissa, sadoissa kylissä, tuhansissa taloissa, kymmenientuhansien järvenselkien ja salolampien lähettyvillä"  (F. E. Sillanpää)

 

Kuva: Linda Westergård

 
17. kesä, 2016

Oheisen kuvan näkymä on varmasti tuttu monille hämeenkyröläisille: Raipalan aukea. Maisema avautuu kaikessa kauneudessaan tulevan Seniorikeskuksen pääovelta, johon rakentuu myös terassi asiakkaidemme iloksi istuskella ja katsella kansallismaisemaa kauniina kesäpäivänä.

Viikko sujui päiväklubilla sutjakasti ja asiakkaiden ajatuksissa siinsi jo keskikesän juhla. Miten nopeasti taas kevät ja alkukesä vilahti ohi ja kohta kesä kääntyy vääjäämättä kohti syksyä. Pientä haikeuttakin on ilmassa, kohta Kurjenmäkikoti on historiaa minun, Johannan ja Mian osalta siirtyessämme elokuussa uusiin toimitiloihin pois Kurjenmäkikodin katon alta. Toisaalta, voin kertoa ainakin omasta puolestani, että siirryn hyvillä mielin, työ on tehty ja nyt on aika siirtyä toiseen ympäristöön. Kaikella on aikansa...

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

Ps. runoilija Aaro Hellaakoski kirjoittaa kauniisti kesästä, kesäyöstä:

 

Kentillä kasteisilla

hämärä käy yli maan.

Valkea niittyvilla

vielä on valveillaan

katsoen kummissansa

kuinka rukoukseen

kaikkien kukkien kansa

kumartui hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni

pienoisen huilun soi.

Minäkin kumarran pääni.

Minunkin sisällä soi.

 

- Aaro Hellaakoski-

 

 

 
9. kesä, 2016

Näinä päivinä kuntamme katukuvassa tapahtuu suuria muutoksia. Kirkonkylän koulun vanha rakennuskompleksi katoaa kohta puskutraktorien alle ja uusi Monitoimikeskus Silta avaa pikku hiljaa oviaan yleisölle, ensimmäisenä kirjasto maanantaina 13.6.

Oheisessa kuvassa kameran katse suunnattu vanhasta koulurakennuksesta kohti uutta Siltaa. Kuvassa (tilanne kolmisen viikkoa sitten) piha on vielä keskeneräinen, mutta tässä kohtaa tulee mieleeni ajatuksia brasilialaissyntyiseltä Paolo Coelholta liittyen rakentamiseen ja puutarhan hoitoon, jotka molemmat ovat tärkeitä ja monille ihmisille elämänmittaisia asioita. Ainakin itselleni puutarha on tärkeä, vaikka tiedän etten saa sitä koskaan valmiiksi:

 

"Ihminen voi keskittyä elämänsä aikana
joko rakentamiseen tai puutarhanhoitoon.
Rakentajien työ saattaa viedä vuosia,
mutta jonain päivänä se on valmis.
---
Mutta toisin kuin rakentajan rakennus,
puutarha jatkaa ikuista kasvamistaan,
ja vaikka se vaatii jatkuvaa huolenpitoa,
elämä on sen ansiosta puutarhurille yhtä suurta seikkailua..." (Paolo Coelho)

 

Purettavasta koulusta on saatu paljon tavaraa jaettua hyötykäyttöön, vaikka toki paljon on täytynyt hävittää sisäilmaongelmista johtuen, kuten esimerkiksi kaikki pehmusteutut huonekalut. Meille Seniorikeskukseen tulee koululta kolme hienoa lasivitriiniä näyttelyitä varten sekä Kaipion tänä keväänä toimintansa lopettaneelta koululta saamme pianon. Todella järkevää kierrätystä ja tulee meillä todellakin tarpeeseen.

Syksyllä moni asia on siis toisin: uusi Silta ottaa vastaa koululaiset ja meidän uusi Seniorikeskus ikäihmisiä. Pohdimmekin, miten voisimme tehdä yhteistyötä keskenämme, koska vastavuoroisuus, keskinäinen vuoropuhelu lasten ja vanhusten kesken antaisi paljon  "elämän eväitä" molemmille osapuolille. Vierailuita toki, mutta mitä muuta yhteistyötä voisimme kehittää?

Eilen keskiviikkona keikkailin Klubibändin kera Kotorinteellä. Taas huikea ja lämmin tunnelma kuten aina Käpyklubin vieraana. Minnan kanssa suunnittelimme kesäjuhlia musiikin osalta, ja koska Kotorinteellä todella hienot puitteet ulkoilmajuhliin. Pihassa hieno esiintymislavakin jo valmiina. Toivokaamme aurinkoisia ilmoja heinäkuun alkuun.

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

Katso täältä kuvia Kotorinteeltä: https://fi.pinterest.com/kotihoito/

 

 
2. kesä, 2016

Parempi Työelämä - messut tiistaina keräsi runsaasti yleisöä kunnantalolle, mikä ei ollut ihme: paikalla  monta mielenkiintoista puhujaa, mielenkiintoiset aiheet, loistava sää  ja mikä parasta - todella hienot messuosastot kaikilla ja värimaailma kohdillaan vaatetuksesta, pöytäliinoista ja ilmapalloista alkaen! Onnistunut kokonaisuus kaikin puolin!

Päiväklubin osasto edusti tyylillä, kuten kuvasta voitte päätellä. Johanna ja Mia hoitivat homman hienosti. Tavallaan päiväklubi oli paikan päällä 100 prosenttisesti, sillä kaikki klubibändiläiset musisoivat vuorollaan ja myös Tomppa- palvelubussin kuljettaja - oli paikalla. Meillä hyvä tiimi ja meininki muutenkin kohdillaan!

Itse olin mukana messuilla lähinnä "muumimamman" roolissa. Kyllä, minusta tuntuu usein, että juurikin Muumimamman rooli ja filosofia osuu minuun nimenomaan arjen työssä: "Ehkä myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin jälleen auringonpaiste" tai "Näyttää paljon siistimmältä, kun tiskit ovat piilossa sängyn alla seuraavaan sateeseen asti" (Muumimamma).

Messuilla olin - paitsi huilunsoittajana brassipoikien kanssa - myös mukana monissa mielenkiintoisissa keskusteluissa. Elämästä tekee merkityksellisen juurikin hienot kohtaamiset ja keskustelut sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka on ennen tuntenut vain ulkonäöltä. Messuilla näitä kohtaamisia tapahtuu, ja jälkeenpäin pohtii miten juuri tämä tai tuo ihminen on keskustelussa aivan erilainen kuin on aiemmin olettanut. Mitä siis opimme tästä, kuten eräässä laulussa sanotaan  (Agit Prop: Oppimisen ylistys): "älä usko kuulopuheisiin, ota selvää..."

Messujen hengessä jatkamme tästä eteenpäin. Meillä paljon uusia ideoita toteutettavaksi uusissa puitteissa Siljankodin alakerrassa. Itse olen näissä kirjoituksissa tituleerannut uusia tulevia tilojamme päivätoimintakeskukseksi. Nyt näyttää ja tuntuu kuitenkin siltä, että Seniorikeskus olisi luontevin ja osuvin nimi. Todennäköisesti järjestämme nimikilpailun asiakkaidemme keskuudessa, joten tästä myöhemmin lisää. Mutta siis Seniorikeskus jollain etuliitteellä täydennettynä. Otamme ehdotuksia vastaan  eli nyt kaikki mietintämyssyä sovittelemaan!

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

26. touko, 2016

"Siell on kauan jo kukkineet omenapuut, siell on siintävät seljat ja salmien suut, siell on vihreät metsät ja mäet, siell on vilpoiset illat ja varjokas koi, siell on lintujen laulu, mi lehdossa soi, siell on kaihoja kukkuvat käet...." (V. A. Koskenniemi)

Voiko enää kauniimmin kirjoittaa kesästä? Runoilija Koskeniemi oli todellakin alansa mestari, mutta luonnosta ja sen monista ilmiöistä sekä ihmisistä maisemassa osasi hienosti kirjoittaa myös Hämeenkyrön oma kasvatti, Nobelilla palkittu F. E. Sillanpää: ..."Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa" (Sillanpää: Ihmiset suviyössä v. 1934)

Kuvasin oman omenapuuni tuolla takapihalla, juuri nyt se on täydessä kukassa, mutta vain hetken: tarvitaan pieni tai kohtalainen tuulenvire järven suunnasta ja kukat putoavat valkoisena pilvenä maahan. Mutta kaunista on, siis putoilevat terälehdetkin, joilla on oma merkityksensä luonnon mahtavassa kiertokulussa.

Eilen käväisimme jälleen päivätoiminatakeskuksen työmaalla Siljankodin alakerrassa. Kohta on valmista, hienot tilat ja hyvää työtä. Katso kuvia Raijan Pinterest taulu Matkalla tulevaisuuteen.Tsekkasimme päivätoimintakeskuksessa mm. tukikahvojen paikkoja, joka on erittäin tärkeä asia asiakkaidemme kannalta. Sirpa, Johanna ja Mia tinkimättömiä tässä kohtaa ja hyvä niin. Minä puolestani tarkastin vielä kertaalleen  vitriinien ja pianon paikkaa (saamme näitä kohta purettavasta Keskuskoulusta ja Kaipion koulusta, joka kohta sulkeutuu lopullisesti).

Muutoksen tuulia kesätuulen ohella... Syksyllä siis kaikki on toisin, tai ainakin fyysinen ympäristö, itse toimintakin muuttumassa vähitellen toiseen suuntaan, joka on mielenkiintoista meidän kaikkien kannalta.

Kuva ja teksti: Raija Westergård

 

 
20. touko, 2016

Vaikka luonto on kohta valoisimmillaan, tartun silti pimeään ja arkaan aiheeseen: työpaikkakiusaamiseen. Kovin tarkkoja lukuja työpaikkakiusaamisen uhreista ei ole olemassa, mutta Suomessa heitä arvellaan olevan kaikista eniten koko Euroopan alueella. Suomalaisista palkansaajista noin kuusi prosenttia eli 140 000 henkilöä kokee olevansa työpaikkakiusaamisen kohteena. Työpaikkakiusatuksi joutuu useimmiten nainen (Työterveyslaitos 2010).

Miksi juuri minä? Olenko tehnyt jotain ansaitakseni tällaisen kohtelun? Näin varmastikin moni kiusattu kysyy itseltään monta kertaa. Kiusattujen tarinoita on netti pullollaan, itse havahduin aiheesta jälleen kerran, kun avasin ammattiliiton jäsenlehden (Motiivi 5/2016), jossa on eräs kiusaamistarina, jota on puitu jopa raastuvassa asti. Koko prosessi on tässä tapauksessa sangen monimutkainen lieveilmiöineen, moni on tarvinnut ammattiapua ja pitkiä sairauslomajaksoja lähinnä psyykkisiin ongelmiinsa. Episodi on kestänyt jo 12 vuotta ja päätyi kiusattujen (heitä oli kyseisellä työpaikalla useita) irtisanoutumiseen, mutta kiusaajat saivat jäädä!

Kun näitä tarinoita lukee, tulee väkisinkin pohtineeksi "syviä vesiä", meitä ihmisiä arjessamme, työntekijöitä, esimiehiä, työyhteisöjä, organisaatioita, koko yhteiskuntaa. Mikä ajaa toiset kiusaajiksi, joilla on aina uhrinsa työpaikoilla? Lisäksi täytyy muistaa myös yhteiskunnalliset vaikutukset, joita työpaikkakiusaaminen kaikenkaikkiaan tuottaa kiusattujen sairauspoissaoloilla jne.. Ongelma on siis suuri ja kysymyksiä paljon.Tiedän etten pysty vastaamaan kysymyksiin, pystyykö kukaan? Välittääkö kukaan? Pohtikaamme tätä kaikki yhdessä, ja kysyn vielä - kuten Motiivi-lehden artikkelissa - mistä todellista apua kiusatuille työntekijöille?

(Kuva: Johanna Erjonsalo, teksti: Raija Westergård)

 

 Klikkaa ja lue yksi tarina työpaikkakiusaamisesta: 

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/271163-kiusattu-kertoo-nain-tyopaikkakiusaajat-lopulta-voittivat

 
17. touko, 2016

Juuri nyt kevään/kesän vihreys on puhtaimmillaan ja tuoksut huumaavia sateen jälkeen. Meillä päiväklubilla jutellaan usein luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, eläimistä ja säätilojen ilmiöistä. Muistellaan, miten ilmasto on muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa toisenlaiseksi. Millaiseksi?

Monissa keskusteluissa on tullut esiin, että kesät ovat nykyään pääsääntöisesti kuumia ja kuivia verrattuna entisiin aikoihin. Talvet puolestaan ovat leudompia ja jos pakkasta on, se on jotenkin kovin kirpeää ja pistävää.

Kuuntelen aina suurella mielenkiinnolla näitä luontoon liittyviä tarinoita, kuten kaikenlaisia tarinoita menneisyydestä, ihmisistä, elämästä. Punon tarinoista omaa tarinaa sisältäen omia kokemuksiani ja muistikuviani, näin syntyy tarinoiden helminauha, jota on hyvä jakaa taas eteenpäin, nuoremmille sukupolville, uuden ajan ihmisille. Näin on ollut aina ja on kaiketi tulevaisuudessakin, ja hyvä niin. Elämä jatkuu...

"Näin on ollut ja näin on aina oleva" (Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen)

(Kuva: vastavalo.fi, teksti: Raija Westergård)


29. huhti, 2016

Tänään päivä ei omalta osaltani lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Olin edellisenä päivänä sulkenut auton oven huolimattomasti ja kattovalo oli jäänyt päälle vuorokaudeksi, josta syystä akku tyhjeni. No, Laura-tyttäreni kyyditsi minut aamulla työpaikalle ja asiakasbussilla pääsin kotiinpäin. Bussissa oli tunnelmaa, kuinkas muuten, meillä on huippuasiakkaat ja huippukuski! Kiitos Tompalle kyydistä!

Uusi päivätoimintakeskus Siljankodin alakerrassa valmistuu hyvää vauhtia. Innokkaina jo odottelemme muuttoa uusiin tiloihin. Viime valtuuston kokouksessa lisämääräraha myönnettiin, tosin erään ryhmän pienen kakistelun säestämänä, mutta kuitenkin. Kuva ohessa kuvattuna eteisaulasta kohti keittiötä ja päivätoimintatilaa peremmällä.

Viikko päiväklubilla sujui hienosti. Torstaikahvilassa brassailtiin bändin kanssa vierailevan rumpalin (Jarmo K.) avustuksella. Katso yllä video otsikolla Klubibändi keikalla. Hyvä meininki jälleen kerran sekä myös tänään perjantaina Jounin ja Masan kanssa. Lauloimme kansanlauluja sekä muita ikivihreitä. 

Käykää katsomassa uusia kuvia klubimme arjesta, lisäsin myös Johannan ja Mian Pinterestin "kuvia, linkkejä"-osioon. Käykää kurkkaamassa.

Kevään 17 hetkeä. Kyllä, kevät on juuri monia hienoja heräämisen hetkiä: etelästä saapuvat kurkiaurat, joutsenet torailemassa Kanadan hanhille tuossa lahdella, kevään tuoksut, hiljalleen avautuvat silmut, valo... Kevään 17 hetkeä on myös TV-sarja jostain 1970-luvulta, jota tuskin moni enää muistaa. Sarjan musiikki löytyy vielä Youtubesta, ihme kyllä.

(Kuva ja teksti: Raija Westergård)

 

 

 

 

 

 
24. huhti, 2016

 Tiistaina meitä päiväklubilaisia ilahdutti vierailullaan Esko Sirola Parkanon Kehräämöstä (kuvassa vasemmalla). Hän toi mukanaan paljon kauniita kanavatöitä tauluiksi ja sohvatyynyiksi sekä virkatun hellehatun ohjeen lankoineen, jota hattua kuvassa oikealla sovittelee tiistain osapäiväasiakas Valle, konkarinäyttelijä ja laulaja sekä hauskuuttaja moneen menoon. Hattu pukee myös miestä!

 Esko puolestaan on paitsi käsityötarvikkeiden erikoisasiantuntija kymmenien vuosien kokemuksella myös muusikko nuoresta pojasta lähtien. Tällä hetkelläkin Esko soittaa alttoa Kyröskosken VPK.n soittokunnassa, meillä kummallakin siis pitkä yhteinen kokemus tässä orkesterissa. Monta keikkaa olemme yhdessä soittaneet, viimeksi lauantaina Keskuskoululla, joka kohta on vain pelkkä muisto kyläkuvassa (koulu, kansalaisopisto ja kirjasto puretaan heti kouluvuoden päätyttyä).

Kanavatyöt tekivät kauppansa, itsekin ostin kolme pientä kukkatauluaihetta, niitä on kiva tehdä kesällä puutarhakeinussa syreenien alla ja kuunnella vaikka Faustin iltapäivää Yle 1.ltä. Toivotaan että tulee aurinkoinen ja lämmin kesä. 

(Kuva: Johanna Matikka, teksti: Raija Westergård)

Käy kurkkaamassa  Parkanon Kehräämön FB-sivut:

https://www.facebook.com/parkanonkehraamo

 

15. huhti, 2016

Tämän päivän Aamulehdessä oli "uutinen" laulaja Juha Tapion esiintymisestä Wäinämöisen hoivakodissa Valkeakoskella. En ymmärrä mikä uutisarvo ko. asialla oikeastaan on, koska me olemme tehneet jo kauan "tähtihetkiä" täällä Hämeenkyrössä. Sekä täällä omalla päiväklubilla kuin myös Siljankodilla, Kurjenmäkikodilla, Veteraanikerhossa sekä Kotorinnekodilla, josta oheinen kuva viime keskiviikolta. Myös päiväkodeissa on tarkoituksemme keikkailla sekä kesällä tehdä puistokonsertteja "Musiikkia nurmikolla", joka hanke on vielä kehittämisen alla.

Aamulehti kirjoittaa:

"Wäinämöisen ohikiitävä tähtihetki. Juha Tapion vierailu tuli hoivakodin ihmisille täytenä yllätyksenä. Yleisö innostui laulamaan mukana.
Esiintyjälle esiintyminen päiväsaikaan on vaihtelua. Hoivakodin jälkeen illalla odotti ravintolayleisö.
Kun supersuosittu laulaja Juha Tapio kitaroineen ilmestyi valkeakoskelaisen hoivakoti Wäinämöisen ovesta sisään torstaina iltapäivällä, Terttu Haapaniemi ja Helli Mäkinen eivät olleet ainoita, jotka olivat ällikällä lyötyjä
Kaikki kynnelle kykenevät kokoontuivat aulaan odottamaan jotain tapahtuvaksi.
Mutta mitä? Siitä ei edes kuiskittu.
- Emme tienneet tästä etukäteen, kukaan ei puhunut mitään. Konsertti oli ihana ja laulut kauniita. Juha Tapio on meidän mielilaulajamme ollut jo kauan. Tällaisia tilaisuuksia kaipaamme enemmänkin, Haapaniemi ja Helli ihastelivat.
Tunnelma oli harvinaislaatuinen myös Juha Tapiolle, joka tuli ihmisenä laajalti tunnetuksi viimeistään television Vain elämää -sarjassa.
- Tämä oli erilainen tapahtuma, kuin mitä yleensä vastaan tulee. Kun pitkin Suomen maata kiertää, joku tuttu tulee silloin tällöin tulee vastaan ja lupaudun tämäntyyppisiin tilaisuuksiin. Viime kuussa pyörähdin Kurikassa eräässä dementiakodissa. Joskus olen ollut joulukiertueella bändin kanssa laulamassa vanhainkodissa". (Aamulehti 15.4.2016)

Vaikka kerronkin tämän itse, meidänkin yleisö täällä Hämeenkyrössä on usein "ällikällä lyöty" eli musiikki todella tempaa monet ikäihmiset mukaansa täysillä. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta rennosta ja elämänmakuisesta esiintymisestämme, emme koskaan kangistu kaavoihin ja musiikkimme on todella elävää, joka siis muovautuu aina omanlaisekseen itsemme ja yleisön vuorovaikutuksessa. Voin sanoa samat sanat kuin Titanicin orkesterin johtaja sanoi orkesterilleen sillä hetkellä kun huomasivat viimeisen pelastusveneen laskeutuvan, eivätkä soittajat mahtuneet mukaan: "on ollut ilo soittaa kanssanne". Titanicin orkesterin tie päättyi traagiseen onnettomuuteen, mutta meidän matka jatkuu...on edelleen ilo soittaa kanssanne.

Musiikki on kasvattajista paras. Rytmi ja harmonia löytävät tiensä sielun salaisimpiin sopukoihin. (Platon 427 - 347 eaa.)

(Kuva: Minna Hotti, teksti: Raija Westergård)

 
8. huhti, 2016

 

– Ikäihmisille esimerkiksi saattaa kertyä runsaasti lyhytaikaisia sairaalahoitopäiviä, joiden maksu kohoaa nyt lähes 50 euroon päivältä. Vaarana on, että asiakasmaksun korotuksella on vaikutusta hoitoon hakeutumisen osalta. (erityisasiantuntija Anu Nemlander Kuntaliitosta).

 

– Oikea-aikainen hoitoon hakeutuminen perusterveydenhuollon puolella saattaa vähentää myös erikoissairaanhoidon tarvetta ikäihmisillä. Kunnille on luonnollisesti edullisempaa hoitaa asiakas perusterveydenhuollon puolella, sen sijaan että hän joutuisi sairautensa pahentuessa hakeutumaan suoraan erikoissairaanhoitoon, toteaa Nemlander.

 (Kuva: Kuntaliitto, teksti: Raija Westergård)

Lue lisää täältä:

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kuntaliitto-pelk%c3%a4%c3%a4-el%c3%a4kel%c3%a4iset-eiv%c3%a4t-mene-en%c3%a4%c3%a4-l%c3%a4%c3%a4k%c3%a4riin-%e2%80%93-30-prosentin-korotus-on-liikaa/ar-BBrtEdT?ocid=spartandhp

 
2. huhti, 2016

 

Tänään aamulla kuvasin oman kotipihani kuusia, koska olivat mielestäni kauniita ja ylväitä keväisen aamu-auringon loisteessa.

 

Ja sitten palasi mieleeni eräs kotikuusiprojekti vuodelta 1967. Olin kaiketi 6.lla luokalla ja Suomi täytti 50 vuotta. Sinä keväänä istutettiin eri puolille Suomea kotikuusia, jotka oli kasvatettu erään tietyn kuusen siemenistä (avaa linkki alla ja lue lisää).

http://kotikuusi.enoprogramme.org/home

Itse olen myös istuttanut paljon puita: kuusia, mäntyjä, pihlajia, muutaman vaahteran ja useita tammia, jotka olen kasvattanut siemenstä eli terhosta asti. On kiehtovaa seurata niiden kasvua, joka vuosi puu kasvaa ja tammet, vaikka niiden sanotaan olevan hitaita, kasvavat aika nopeasti suotuisalla kasvupaikalla. Sanotaan, että tammi voi elää jopa tuhat vuotta, mene tiedä minun tammistani...

Jossain mielessä puun istutus on "pyhä toimitus", ei riitä että kaivaa kuopan, istuttaa taimen ja täyttää kuopan mullalla ja kastelee. On osattava istuttaa oikeaan aikaan keväästä ja seurattava koko kesä taimen vointia ja jos taimi selviää ensimmäisestä talvesta, se selviää kaikista tulevista talvista.

Kevät ja aurinko näköjään saa pohtimaan taas uutta kasvukautta. Valoa kohti...

(Kuva ja teksti: Raija Westergård)

 

18. maalis, 2016
 
Esimiehemme Sirpa H. jakoi oheisen kuvan Facebookissa. Jaan kuvan ja sanoman sataprosenttisesti myös itse. Kyllä, todellakin, arki (ja pyhäkin) on paljon hauskempaa kun antaa luovuuden kukkia. Ja kuka meistä kuolevaisista on sanomaan toinen toisistamme kuka on normaali, kuka jotain muuta? Minä ainakin olen ja haluan olla juurikin jotain muuta - eikä liioin haittaa, vaikka joku kirjoittaisi minulle "hullun papereita" kaiken aikaa, omapa on asiansa.
 
 
Löysin netistä mielenkiintoisen artikkelin leikistä, leikkimielisyydestä, luovuudesta, luovuusterapiasta ja siis lapsenomaisesta kyvystä leikkiä ikävuosiin katsomatta:
 
"Aikuinen on unohtanut arvokkaan kyvyn ja yksinkertaisen menetelmän leikkiä. Leikkimisen muistijäljet ja taipumukset tuntuvat kokemusten perusteella olevan kyllä aika pinnassa: paljoa ei tarvitse pintaa raaputtaa ja yllyttää leikkiin, kun maailman järkevimpänä ihmisenä pidettykin riehaantuu leikkimään ja luomaan mitä upeampia juttuja. Aina se on ryhmän vetäjälle yhtä suuri elämys ja yllätys, kuinka mielellään ihmiset hulluttelevat. Ja luovuus purskahtaa esiin.
 
Luovuusterapioissa on tavoitteena tarjota osallistujille mahdollisuus avata ja eheyttää omaa sisintä, hätyytellä uutta luovat voimat ulos ahtaista koloistaan elämän rakennustarpeiksi ilman teknisen osaamisen vaatimuksia. Lopputuotoksen laatu tai määrä ei ole tärkeä, tärkeää on itse tekeminen, prosessi.
 
Erilaiset luovuusterapiat käyttävät usein hyväkseen eri ei-sanallisten taidelajien (kuvataide, musiikki, tanssi) menetelmiä, koska niiden on todettu pelkkään puhumiseen perustuvia terapioita helpommin saavuttavan ja eheyttävän ihmisen tunne-elämää.  Luova ilmaisu kirvoittaa lisäksi esiin itse kussakin piileviä voimavaroja, jotka ovat syystä tai toisesta jähmettyneet hyödyttömiksi. Luomisvoima pitää elämää yllä". (Tuula Heiskanen ja Seija Hiisijärvi: Toiminnalliset menetelmät)
 
(Kuva: Facebook, teksti: Raija Westergård)

 

11. maalis, 2016

Päiväklubin arki koostuu monista osatekijöistä,  isommista ja pienemmistä asiakkaiden tarpeista, joita pyrimme tietysti toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Pääasiassa olemme siinä onnistuneet, koska negatiivista palautetta tulee todella harvoin. Korostan, että kaikki palaute - negatiivinenkin - on tarpeellista ja hyödyllistä, koska pyrimme jatkuvasti parantamaan ja kehittämään palveluitamme yhä enemmän asiakaslähtöisemmäksi ja vastaamaan tämän ajan ja myös tulevaisuuden ikäihmisten palvelutarpeeseen.

Uusi päivätoimintakeskus Siljankodin alakerrassa valmistunee loppukesällä ja teemmekin jo suunnitelmia toiminnastamme siellä. Mitään kovin suuria muutoksia ei kerrallaan tule tapahtumaan heti elokuussa, vaan suuntaviivat tarkentuvat asiakkaiden ja ajan kanssa vähitellen syksyn aikana. Vain fyysinen toimintaympäristö muuttuu ja palvelu jatkuu nykyisellä hyväksi havaitulla mallilla ainakin siirtymävaiheen yli. Muutoksista toki tiedotetaan ajoissa.

Päiväklubin musiikkituokiot ovat suosittuja, uusia soittajiakin on tullut mukaan, joka on todella mukavaa. Eräästä pyörätuolissa istuvasta asiakkaastamme oli eilen pidättelemistä, kun halusi väen vängällä tanssimaan "metsäkukkien" tahdissa, vaikka ei kunnolla pysy pystyssä muutenkaan. Sanoi, että tanssiminen on eri asia, joka on tietysti totta. Mistä saisi tanssitaitoisia miehiä tanssittamaan asiakkaitamme? Ehkäpä uusissa tiloissa syksyllä tämäkin onnistuu...

(Kuva ja teksti: Raija Westergård)

 
27. helmi, 2016

Hollantilaiskylässä on puisto, kampaamo, teatteri, kahvila ja ruokakauppa. Hogeweyk on maailman toistaiseksi ainoa muistisairaiden kylä. Se sijaitsee Weespin pikkukaupungissa Amsterdamin naapurissa. Ravintolassa aterioivat niin kylän asukkaat perheineen, paikan työntekijät kuin muutkin weespläiset. Erityisesti viereisten kerrostalojen asukkaat vierailevat usein.

Hogeweykin 15 000 neliömetrin tontille mahtuu myös puisto, kampaamo-kauneushoitola, teatteri, kodikas pubimainen kahvila, jollaiset Hollannissa tunnetaan nimellä bruin cafe, pikkuruinen supermarket sekä koju, joka nyt myy kukkia, toisinaan karamellejä tai jäätelöä.

Tänään kahvilassa on joukko lapsia paikallisesta koulusta laulamassa lauluja – ei vanhuksille vaan heidän kanssaan. Supermarketin valikoima muistuttaa mitä tahansa pientä korttelikauppaa. Jotain eroavaisuuksia on: virtsankarkailutuotteita on monta hyllyä, heti viinien vieressä. Viinihyllyssä erityisen suosittua on Advocaat-munalikööri. Myös toinen hollantilainen perinneherkku boerenjongen, brandyyn säilötyt rusinat, tekee täällä kauppansa. Hintoja ei lue missään.

Asukkaiden ei tarvitse huolehtia raha-asioista kaupassa tai kampaajalla, vaikka muut toki maksavat palveluista. Ruokaostoksia voi tehdä myös Weespin viikoittaisella torilla, jonne ajetaan Hogeweykin pyörätuoliystävällisellä bussilla joka tiistai. Kaikki Hogeweykissä sisustusratkaisuja myöten on valittu huolella tukemaan tiettyjä tavoitteita: turvallisuuden tunnetta sekä muistin virkistämistä. Muistisairaskin tunnistaa olevansa vaikkapa ravintolassa tai teatterissa.

Kodinomaisen asumisen lisäksi aktiivinen elämä ja ympäröivään yhteisöön osallistuminen on tärkeää. Hogeweykissä on monia erilaisia kerhoja leivonnasta kukkien asetteluun. Musiikkikerhoja on peräti 16 erilaista. Osa asukkaista ei puhu enää, mutta innostuu laulamaan musiikkikerhossa.

Ylivoimaisesti suosituin on kuitenkin bingo, jossa jaetaan tietysti myös palkintoja. ”Palkintoja on paljon, mutta ei kaikille, koska muutenhan se ei olisi mikään kilpailu”, kertoo Hogeweykin vapaaehtoiskoordinaattori Jorgos Arvanitis. ”Esimerkiksi shampoo tai partavesi ei ole hyvä palkinto, sillä vanhus saattaa erehdyksessä juoda sen. Mieluisia voittoja ovat esimerkiksi kukat ja leivonnaiset.”

Kylän sisällä voi liikkua vapaasti, jalan tai vaikkapa suurella kolmipyöräisellä. Useimmat vanhukset löytävät kyllä kotiinsa ja jos eivät löydä, kuka tahansa kylän työntekijä on valmis auttamaan. Ainoa ovi ulkomaailmaan ja siten myös ainoa lukittu ovi on vastaanotossa, jossa on ympärivuorokautinen valvonta.

Kylän rakentaminen maksoi 19 miljoonaa, mikä rahoitettiin lähes kokonaan julkisista varoista. Teatteria varten tarvittiin myös sponsoreita ja lahjoituksia. Hoitokustannukset eivät kuitenkaan ole sen korkeammat kuin muuallakaan. Paikka saa valtiolta saman 5 000 euroa kuussa asiakasta kohden kuin muutkin hoitokodit. Suomessa muistisairaan vanhuksen laitoshoitopäivä maksaa yhteiskunnalle 100-200 euroa, eli jopa enemmän.

Hoidon kustantaa lähes kokonaan Hollannin sairausvakuutus. Lisäksi maksetaan pieni, tuloista riippuvainen omavastuu. Joskus asukkaat pääsevät jopa lomalle Espanjan Costa Blancaan, jossa on erityisesti huonokuntoisille vanhuksille tarkoitettuja majoituspaikkoja, mutta se maksetaan tietysti itse. Kerhoja sisältyy perushintaan yksi, lopuista veloitetaan.

Miten on mahdollista, että kaikkea tätä voi pyörittää tavanomaisen hoitopaikan hinnalla? Vapaaehtoisia on runsaasti, mutta heitä riittää van Amerongenin mukaan tavallisessakin hollantilaisessa hoitokodissa. Lääkekustannuksissa toki säästetään jonkin verran. Van Amerongen uskoo, että suurimman eron muodostaa se, ettei Hogeweykissä ole turhaa henkilökuntaa.

Tarpeettomia kuluja ei päästetä syntymään. Juuri kukaan Hogeweykin asukkaista ei ymmärrä asuvansa hoitokodissa. Muutamilta ulkomaisilta vierailijoilta on tullut kritiikkiä, että Hogeweyk on kuin Truman Show, höperöiden vanhusten höynäyttämistä varten rakennettu kulissi. Yvonne van Amerongen ei pidä ajatuksesta. ”Ravintolasta saa oikeaa ruokaa, kaupassa myydään oikeita tavaroita. Mikä tässä ei muka ole aitoa?”

                                                              (Suomen Kuvalehden arkisto 2014, Maija Haavisto)

 

Tässä tulevaisuuden visioita Suomeen ja Hämeenkyröön. Aivan samaan mittakaavaan tuskin meillä päästään lähivuosina, mutta periaatteessa terveyskeskuksen mäkeä voisi alkaa kehittämään juurikin tähän suuntaan? 

 

 

 
21. helmi, 2016

Oheinen kuva löytyi päiväklubin valokuva-arkistosta. On sanottava, että noin 30-vuoden aikana dokumenttia on kertynyt melkoisesti ja suurin osa kuitenkin siististi albumeissa ja kansioissa, joista on helppo katsella menneisyyden tapahtumia myös asiakkaiden kanssa. Valokuvan ottaja on todennäköisesti Hilkka Tomperi, joka on myös pitänyt arkistosta hyvää huolta aikanaan.

 

Kukaan ei enää tiedä/muista keitä kuvan ihmiset ovat, mutta päivätoiminnan (silloisen päiväosaston) asiakkaista on kuitenkin kyse. Kuva on otettu todennäköisesti 1990-luvun alussa, koska kyseisellä paikalla on nyt Veteraanitalo, joka valmistui muistaakseni 1992. Huomatkaa kaunis maisema Raipalan suuntaan, todellinen kulttuurimaisema kaikessa kauneudessaan.

Kuvan ihmiset ovat tyytyväisiä ja reippaita, leikkisiäkin. Huomatkaa miesten ilmeet, kun rouva ottaa heitä kaulasta ja ilme sanoo, että "hymyilkää, olemme kuvassa". Tätä kuvaa katsoessa tulee mieleen, miten monta hämeenkyröläistä ikäihmistä tällä tontilla onkaan kulkenut, käynyt päiväseltään päivätoiminnassa kuten kuvan ihmiset, asunut Kurjenmäkikodissa, Veteraanitalolla ja Siljankodilla ja ollut hoidossa terveyskeskuksen puolella. 

Joka tapauksessa historia ja menneisyys puhuu ja puhuttelee meitä nuorempia joka päivä monin tavoin tällä tontilla. On etuoikeus työskennellä vanhusten parissa, sillä juuri he ovat elävä ikkuna omaan historiaamme. Ellemme tunne omaa historiaamme, emme tunne itseämme.

(Kuva: päiväosaston kuva-arkisto, teksti: Raija Westergård) 

 
14. helmi, 2016

 

 

Luovuus ei ole meidän ulkopuolellamme, se on meidän sisäpuolellamme. Luominen ei rajoitu kuvaan, maalaukseen; itsensä ja oman ilmaisun löytäminen laajentuu ja vaikuttaa tasapainottavasti koko elämään. Me olemme luojia, sillä meillä on mielikuvitus, joka luo uutta, aamusta iltaan ja unissamme yli yön.

 

  

Törmäsin tässä eräänä päivänä Veda-taiteeseen. Ai mitä se on? Intiassa Vedaa on harjoitettu jo ainakin 6000 vuotta eli kyseessä on ikivanha taidemuoto, jonka kantavana voimana on tekijänsä sisäinen valo, itse luovuus. Esimerkiksi musiikin voi maalata mielikuvituksen väreillä, eikä ole olemassa oikeaa tai väärää, vain oma sisäinen maailma, ei muuta.

  www.vedicart.fi -sivuston mukaan Veda-taide sopii kaikenikäisille, myös ikäihmisille, ja maalaaminen voikin olla toisille koko elämänikäinen prosessi, jota voi harrastaa yksin tai ryhmissä koko elämänsä ajan. Kuvassa "meidän" Karoliinan taidetta, jota voi mitä ilmeisemmin sanoa juurikin Veda-taiteeksi eli klubillamme on jo yksi Vedan asiantuntija!

Tässä kohtaa jäänkin pohtimaan, miten Veda-taidetta voisi tuoda laajemmin ikäihmisten ulottuville, ja niin, että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus luovuuteen sillä: "Ei ole olemassa ihmistä, joka ei osaisi luoda; on vain ihmisiä, jotka eivät ole vielä löytäneet, miten tuoda luovuutensa tuloksia toisten näkyviin, aistein havaittaviksi. Veda-taide on tähän tarkoitukseen kehitetty reitti; kuin pieni puronen, jota voi laajentaa vetämällä kepillä viivaa puolisulaan maahan, sulavan jääveden valua eteenpäin. Ganges-virta alkaa myös pieninä noroina ylhäältä Himalajan jäätiköiltä, sieltä, missä jumalat syntyivät. Luoja syntyy pienestä purosta, tikulla hiekkaan vedetystä viivasta. Viiva on ensimmäinen seitsemästätoista luovuuden ohjeesta Veda-taiteessa".

Kuva: Karoliina Kanniston työ/kuvannut Raija Westergård, teksti: Raija Westergård)

 
8. helmi, 2016

 

"Siunattuja ovat  he, jotka kykenevät  palauttamaan muistoja menneiltä ajoilta"

(Tuntematon ajattelija)

 

 

 

 

Tänään Armilla oli mukanaan Fortuna-lautapeli, jonka oli saanut lainaksi Kotorinnekodilta ja joka oli erittäin tervetullut ja mielenkiintoinen juttu klubillamme pitkästä aikaa. Omalta osaltani on sanottava, että siitä on vuosikymmeniä aikaa, kun olen viimeksi nähnyt saati pelannut Fortunaa. Huikea menneen maailman peli! 

Nykypäivän pelimaailma pyörii verkossa, on kaiken maailman vihaiset linnut ja mitä niitä kaikkea onkaan, mutta ikäihmiset, ikääntyvät ja vanhukset ovat lähes kautta linjan ulkona näistä. No, en tiedä kuinka moni vanhus haluaisikaan pelata nettipelejä, en halua minäkään eikä moni minua nuorempi.

Mutta netin käyttöä ylipäätään varmasti myös moni ikäihminen haluaisi oppia, ja minusta sitä tulisikin heille nuoremman polven opettaa. Sillä on selvää, että jos olet ulkona digimaailmasta, olet ulkona ihan kaikesta, koska kaikki toimii jo verkossa. En tiedä onko se hyvä juttu, mitä sitten tapahtuu, jos joku katkaisee sähköt koko maailmasta?

(Kuva ja teksti: Raija Westergård)

Ps. Löysin (netistä) mielenkiintoisen artikkelin, jossa pelejä ja kuntoilua yhdistetään nykyteknologian keinoin. Klikkaa ja lue:    

 

https://www.turku.fi/uutinen/2015-08-25_peleista-uutta-potkua-ikaantyvien-elamaan

 

5. helmi, 2016

 

Käsitöiden tekeminen kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Kahdella kädellä tekeminen aktivoi molempia aivopuoliskoja, mikä parantaa aivopuoliskojen yhteistyötä, vakuuttaa aivotutkija ja Helsingin yliopiston kognitiotieteen professori Minna Huotilainen.

 

Meillä klubilla harrastetaan ahkerasti käsitöitä. Kuvassa isoäidin neliöistä tehdyt nojatuolinpäälliset, joita on vielä kaksi lisää valmiina ja yksi keskeneräinen. Aiemmin asiakkaamme kutoivat niinikään neliönmuotoisista lapuista sohvanpäällisen, joka myös on huikea saavutus ikäihmisiltä. Kaiken lisäksi osa asiakkaistamme kutoo/virkkaa kotonaan ahkerasti, jopa myyntiin asti ovat käsitöitä valmistaneet. Ja on kyllä yhdyttävä em. professorin tutkimustuloksiin siinä, että erittäin virkeitä ja aktiivisia nämä meidänkin käsityöihmiset ovat kaikin tavoin muutenkin.

Käsitöissä käytettävät materiaalit ja töiden kolmiulotteisuus stimuloivat aivoja ja kehittävät näin kolmiulotteista hahmottamiskykyä. Käsitöiden yhteys aivojen hyvinvoinnille on huomattu mediassakin (mm. Helsingin Sanomat 25.5., Talouselämä 24.6.).

Minulla itselläni usein jää joku virkkaus/neulomus kesken, tulee vaan jotain mielenkiintoisempaa tekemistä ja käsityö helposti unohtuu siinä vaiheessa. Mutta ei hätää, professori Huotilainen kirjoittaa armosta ja armahtamisesta myös keskeneräisyyttä kohtaan:

Käsityö voi myös opettaa meille armollisuutta. Huotilaisen mukaan keskeneräiseksi jääneet käsityöt pitäisi piilottamisen sijaan nostaa esille, sillä ne ovat osoitus ponnistelusta omien taitojen ylärajoilla, mikä on tulevan onnistumisen ehto. Oman keskeneräisyyden sietäminen on keskeistä älyllisen kehityksen kannalta. Ja ilman keskeneräisiä töitä olisit totaalisesti epäonnistunut haasteiden asettamisessa!

Eikö olekin hienosti sanottu? Siispä keskeneräisyys kunniaan!

 

(Kuva ja teksti: Raija Westergård)

 

Lue aiheesta lisää täältä:

http://www.tekstiiliopettajaliitto.fi/toiminta/lehti/kasityo-tekee-hyvaa-aivoille/

 

 

 
29. tammi, 2016

Sosiaalityöntekijä Dan Cohen (kuvassa oik.) on saanut hyviä tuloksia käyttäessään musiikkia muistisairaiden hoidossa.

 

Tässä eräänä päivänä selasin hajamielisenä nettiä, kun silmiini pisti pari lausetta: --- lähtökohtana on tarkastella musiikkia fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja henkisenä ilmiönä. Keskeistä on kohdata musiikki turvaa luovana "äiti"-elementtinä, joka sallii kokea turvallisesti erilaisia tunteita ja mielikuvia --- Kyllä, aion vielä käydä tämän yhden kurssin, joka on täydennyskoulutusta juurikin ihmissuhdetyössä oleville ja ekspressiivisen taideilmaisun ohjaajille. Sitäpaitsi, tällaista työtä voi tehdä huonommallakin selällä...

Viikko klubilla sujui hyvin, itse valmistuin tuotekehittäjäksi ja Johanna ja Mia saman koulutuksen nyt aloittivat. Karita sijaisti ja tulee jatkossa sijaistamaan klubillamme enemmänkin. Myös Raija P. sijaisti sekä minua että toista koulutukseen osallistunutta, asiakkaiden mielestä on mukavaa saada uusia kasvoja klubille, vaikka meitä "vanhoja" aina kysyvät jos joskus poissa olemme.

Liitin tähän alle Helsingin Sanomien jutun musiikin huikaisevista vaikutuksista ihmisen mieleen. Kannattaa lukea: 

 

"Yhdysvaltalaisessa dokumentissa musiikki saa Alzheimeria sairastavan laulamaan ja lausumaan runoja!

Alzheimerin taudin käsittelemistä elokuvan keinoin Rossato-Bennett pitää vaikeimpana aiheena, mihin hän on koskaan tarttunut. Tautiin sairastuneiden näkeminen hoitokodissa oli aluksi järisyttävä kokemus, ohjaaja kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

"Kävelin pitkin käytäviä, jossa näin satoja ihmisiä pyörätuoleissaan. Tunnelma oli kuin Dantenhelvetissä."

Kun Rossato-Bennett aloitti elokuvan tekemisen kolme vuotta sitten, hän tutustui Henryyn. 94-vuotias Henry istui pyörätuoliin käpertyneenä silmät ummessa ja kädet ristissä. Hän oli ollut hoitokodissa kymmenen vuotta, eikä tunnistanut tytärtään.

Kun hoitaja laittoi kuulokkeet Henryn korville ja soitti hänen lempimusiikkiaan, Henry alkoi liikuttaa jäseniään ja laulaa.

"Se oli kuin olisi herättänyt ihmisen henkiin", 53-vuotias Rossato-Bennett kuvailee.

Kuulokkeiden poistamisen jälkeen Henry alkoi ilmaista itseään. Rossaton-Bennettin mukaan hänellä oli uskomaton ääni ja hän lausui runoa kuin suuri runoilija.

Newyorkilaisen sosiaalityöntekijä Dan Cohenin mukaan elokuva tukee pyrkimyksiä korvata musiikkiterapialla lääkkeitä dementiapotilaiden hoidossa. Cohen on luonut Musiikki & Muisti -menetelmän, joka käyttää hoidossa musiikkiterapiaa. Hän on soveltanut metodiaan vuodesta 2006 saakka. Menetelmä on levinnyt eri puolille maailmaa." (Sirpa Pääkkönen HS)

(Kuva: HS, teksti: Raija Westergård) 

 

 

 
25. tammi, 2016

Tänään kehittäjän mieli iloisena, Tuotekehittäjän erkoisammattitutkinto plakkarissa ja kohti uusia innovaatioita ja ideoita. Kiitos koulutuksen järjestäjille ja että sain olla mukana tässä projektissa. Tänään siis koulutuksen päätöstilaisuus ja päivä varmasti siltäosin mielenkiintoinen.

Olen joutessani digitoinut klubin (silloisen päiväosaston) vanhoja lehtileikkeitä, joita voi käydä kurkkaamassa Pinterestistä, ja silmiini pisti erityisesti yksi, Tellervo Saarisen v. 1991 kirjoittama artikkeli otsikolla Hämeenkyrökö kehittäjäkunta? Ilmeisesti silloinen säästökuuri on sipaissut jollain tavalla myös Kurjenmäkeä ja päiväosastoa, koska Saarinen kirjoittaa: "Hoitakaa te palkkajohtajat sekä luottamushenkilöt asiat tärkeysjärjestykseen, antakaa luudan lakaista jossain muulla. Kunnan kehittäminen huolestuttaa --- Kurjenmäki on maksanut "tiukuja", se pitää saada hyötykäyttöön..."

Tänään aika on toinen, toki nytkin pitää ajatella säästöjä, mutta työtavat ja ajattelu on muuttunut. Toisin tekemällä ja uudella ajattelulla saadaan aikaiseksi paljon enemmän. Laiva kääntyy hitaasti, mutta se kääntyy kuitenkin...

(Kuva ja teksti: Raija Westergård) 

 

21. tammi, 2016

 

Tällä viikolla olemme muistaneet päivätoimintamme perustajaa, pitkäaikaista työtoveria ja ystävää Hilkka Tomperia, joka nukkui pois 13. 1 -16 pitkän ja vaikean sairauden uuvuttamana. 

Jokaisen asiakasryhmän kanssa olemme muistelleet Hilkkaa, hänen iloisuuttaan, helisevää nauruaan, toimeliaisuuttaan sekä ainutlaatuista läsnäolon kykyään ja asiakkaiden kuuntelemista sydämellä ja tunteella. Kiitos Hilkka, että saimme kulkea kanssasi yhdessä kappaleen tätä elämän monimuotoista polkua... 

Hyvää kotimatkaa!

(Kuva: päiväosaston kuva-arkisto, teksti: Raija Westergård)

 

 

Et ole ikiunessa,

et ole poissa,

olet tuhat tuulta puistikoissa,

olet valon välke aallokossa,

olet timantti hankien loistossa.

Et jättänyt meitä, et ole vaiti,

olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla,

olet henkäys rakkaasi poskella.

                                                                (Tuntematon)

 

19. tammi, 2016



HelsinkiMission mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 400 000 yksinasuvaa ihmistä, joista suurin osa vanhuksia, naisia ja leskiä. Luku on iso, lähes puoli miljoonaa... 

Tiedän ihmisiä, vanhuksia, joílle yksinäisyys ei ole ongelma ollenkaan, mutta tiedän myös heitä, joille yksinoleminen päivästä seuraavaan on kuin "kivireki", suuri ja raskas taakka. Me päivätoiminnassa kannamme erityisesti huolta vanhusten yksinäisyydestä ja yritämme ainakin kerran viikossa antaa heille mahdollisimman paljon monenlaista toimintaa ja ajattelemisen aihetta, jotta jaksaisivat kotonaan taas seuraavaan käyntiinsä asti. 

Myös yksittäiset ihmiset voivat tehdä paljon yksinäisen vanhuksen auttamiseksi. Tyttäreni poikkeaa kerran viikossa työmatkallaan tapaamassa "Siuron mummoa", johon tutustui SPR.n ystäväpalvelun kautta ja viipyy noin tunnin verran ja mummeli on tyytyväinen. Hänen lapsensa ovat kaukana ja mies kuollut jo ajat sitten.

Molemmat ovat tyytyväisiä, siis tyttäreni ja mummo, tytär (vanha sielu) sanoikin - kun kysyin kerran, että eikö hän jo kiirehdi kotiin työpäivän jälkeen kun kaikilla tuntuu nykyään olevan niin kova kiire milloin mihinkin - että "mitä maailmankaikkeudessa merkitsee yksi tai kaksikin tuntia viikossa, viettää sen sitten missä tahansa". Niin, ei mitään...

(Teksti: Raija Westergård)

 
16. tammi, 2016

Vähitellen sitä oppii uutta - kuten tämän kotisivun tekeminen - ja kaikista parhaiten oppii kokeilun, yrityksen ja erehdyksen kautta. No, aikaa tietysti tähän menee, ja on sanottava myös, että minulla on ollut "hetkeni" tämän(kin) kanssa, mutta siitä ei enempää tällä erää. Ja mitä se aika oikeastaan on? Vain värikäs kokoelma ohikiitäviä hetkiä ajan virrassa...

Tulevaisuudesta ja tämän sivun päivittämisestä sen verran, että tulevaisuudessa kirjoittelemme blogiin koko henkilökunnan voimin. Nimittäin, koska elämä ja sen käänteet ovat arvaamattomia, on pohdittava jatkuvuutta, tulevaisuutta, uusia ulottuvuuksia myös henkilöstönäkökulmasta. Ja lisäksi on hyvä olla useampia kirjoittajia ettei pelkästään vain minun näkökulmani ole ainoa näkyvä osa ulospäin.

Hyvät lukijat, hienosti olette löytäneet näiden sivujen äärelle. Kiitos teille siitä! Kävijätilasto puhuu aina omaa kieltään ja sitä on seurattava tarkalla silmällä, koska kirjoittaja tarvitsee aina lukijansa ja juuri kävijätilasto on tässä tärkeä indikaattori.

Tammikuu on jo ehtinyt puoleen väliin. Vanhan kansan mukaan karhu kääntää kylkeään näihin aikoihin, joka tarkoittaa että talvi on puolivälissä. Valoa kohti!

(Kuva ja teksti: Raija Westergård) 

 

 
13. tammi, 2016

Pari iltapuhdetta on tässä jo vierähtänyt uuden blogin opettelun parissa, ja on sanottava, että suhteellisen hyvin tämä sujuu (vaikken todellakaan ole mikään tekniikan ihmelapsi).

Tänään klubillamme jälleen svengaava meininki kun Jouni ja Masa kävivät musisoimassa. Bändistä kirjoitinkin enemmän tuohon "Klubibändi"-osioon, jossa on mm. Youtube-video kuunneltavissa ja katsottavissa.

Viikko sujunut klubillamme normaalisti eli hyvin. En tiedä johtuuko talvesta, tuiskusta ja pakkasesta, asiakkaita on ollut selkeästi normaalia vähemmän.

Kuvien lisääminen tähän uuteen blogiin on vielä vaiheessa, koska minulla on nyt uusi kone ja uusi blogi eli vaikeusastetta kyllä riittää toistaiseksi. Mutta kyllä tämä tästä. Nyt toistaiseksi käytettävissä tähän vain muutama kuva tikulta, mutta Pinterestistä löytyy suhteellisen tuoreita kuvia (klikkaa Linkit-osiota).

Kuvassa meidän Tito-koira, joka haluaa minut aina työpäivän päätteeksi sohvalle viereensä hetkeksi lepäämään...

(Kuva ja teksti: Raija Westergård) 

 
11. tammi, 2016

Jatkan Raijan blogia täällä, uudessa paikassa ja uusissa ajatuksissa. Toivon että viihdytte seurassa edelleen!

Organisaation muutoksessa v. 2016 alusta Kurjenmäkikodin päivätoiminta, siis ELÄMÄ JA AURINKO -päiväklubi siirtyi Kurjenmäkikodin alaisuudesta kotihoidon alle, joka muutos ei ole asiakkaille näkyvää, vain hallinnossa tapahtui muutoksia. Kuitenkin katson, että blogini voisi olla ihan uudessa paikassa, ei siis enää Kurjenmäkikodin elämää-blogin alablogina, vaan ihan omassaan ja uudessa osoitteessa.

Myös fyysisesti päiväklubimme muuttaa Kurjenmäkikodilta, mutta vasta elokuussa 2016 Siljankodin alakerran remontin valmistuttua, joten vielä viivymme hetken Kurjenmäkikodin alakerrassa.

Hieman opettelua tämän uuden blogin päivityksen kanssa, lisää kuvia yms. sitten, kun pääsen tähän enemmän sisälle ja haltsaan uusia juttuja tässä systeemissä.

(Teksti: Raija Westergård)